Lue keskustelun säännöt.
Pikkuvauva jatkuvasti naapurissa yökylässä
30.08.2016 |
Eräs tuore mamma (19 v. eli teknisesti täysi-ikäinen mutta aivan keskenkasvuinen) jättää usein muutaman kk:n ikäisen vauvansa naapurintätien hoteisiin, että pääsee viettämään laatuaikaa (ryyppäämään tai muuten hengailemaan) uuden poikaystävänsä kanssa. Vauva oli vain 1 kk:n ikäinen, kun sitä jo palloteltiin tädiltä toiselle, että nuoripari pääsi juhannuksenviettoon toiselle puolelle maata. 4 kk:n iässä on ollut jo 10 yötä erossa äidistään. Hoitajat ovat vastuuntuntoisia ja kunnon ihmisiä, mutta eivät esimerkiksi sukua tälle vauvalle tai "äipälle".
Lisäksi tämä naisihminen on kertonut hommanneensa vauvan siksi, ettei tarvitsisi tehdä töitä tai mennä opiskelemaan. Vauvan isästä ei ole selvyyttä, ehdokkaita useita.
Mitä tällainen voi tehdä pikkulapsen kehitykselle? Pitäisikö tehdä lastensuojeluilmoitus?
Kommentit (30)
Mun lapsella on ollut useampia hoitajia siitä lähtien kun hän syntyi, sairauteni takia. Eipä tuo muksu ole siitä kärsinyt, päinvastoin, on rohkea, sosiaalinen. Tosin meillä hoitajat ovat olleet päiväsaikaan ja arki muuten tasapainoista, ei ryypätä, biletetä tms. Vaikea sanoa, kun en tunne äitiä, lasta tarkemmin. Jos äiti kuitenkin on hyvä äiti päivisin eikä lasta pallotella alvariinsa, nii kai äidilläkin on oikeus hengähtää. Miksiköhän lapsen isovanhemmat eivät ole kuviossa mukana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsella on ollut useampia hoitajia siitä lähtien kun hän syntyi, sairauteni takia. Eipä tuo muksu ole siitä kärsinyt, päinvastoin, on rohkea, sosiaalinen. Tosin meillä hoitajat ovat olleet päiväsaikaan ja arki muuten tasapainoista, ei ryypätä, biletetä tms. Vaikea sanoa, kun en tunne äitiä, lasta tarkemmin. Jos äiti kuitenkin on hyvä äiti päivisin eikä lasta pallotella alvariinsa, nii kai äidilläkin on oikeus hengähtää. Miksiköhän lapsen isovanhemmat eivät ole kuviossa mukana?
Sairaus tai jonkinlainen äkkinäinen pakottava tarve on täysin eri asia kuin tarve mennä ryyppäämään. Silloin vauvan hoidattaminen on perustellumpaa.
Tuon vauvan yksi isovanhempi asuu 10 km:n päässä, mutta ei osallistu hoitamiseen. Muista en ole selvillä (eikä taida olla kukaan, sillä isästäkään ei tiedetä).
Itse en olisi voinut laittaa yöhoitoon omia lapsiani 1 kk:n iässä, enkä pitkään sen jälkeenkään. Toki mietiskelen tätä asiaa myös omista lähtökohdistani, peilaten omaa aikaani pienen vauvan äitinä. Oma symbioosi oli niin vahva, että en olisi missään nimessä ollut vapaaehtoisesti erossa lapsestani. En tiedä, millainen kiintymyssuhde tällä äiti-lapsi-parilla on.
ap
Onko kenenkään muun vauva ollut lähes syntymästä asti usein ulkopuolisen yön yli -hoidossa? Ovatko välit kunnossa? Luin Ylen sivulta, että vauvan "minuus hajoaa", jos joutuu pienenä vanhemmistaan erilleen enemmän kuin muutaman tunnin ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten se äidin läsnäolo parantaisi vauvan elämää mitenkään? En usko.
Et voi olla tosissasi. Tietysti vauva äidin tarvitsee!
Vierailija kirjoitti:
Onko kenenkään muun vauva ollut lähes syntymästä asti usein ulkopuolisen yön yli -hoidossa? Ovatko välit kunnossa? Luin Ylen sivulta, että vauvan "minuus hajoaa", jos joutuu pienenä vanhemmistaan erilleen enemmän kuin muutaman tunnin ajaksi.
Minuus hajoaa? Ehkä tuo nyt jo on aika rankkaa. Ennen 2010-lukua, ennen kuin tästä alettiin puhua, aika monikin alle vuoden vanha on ollut yöhoidossa, ovatko kaikki nämä ihmiset pilalla pirstoutuneen minuuden vuoksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kenenkään muun vauva ollut lähes syntymästä asti usein ulkopuolisen yön yli -hoidossa? Ovatko välit kunnossa? Luin Ylen sivulta, että vauvan "minuus hajoaa", jos joutuu pienenä vanhemmistaan erilleen enemmän kuin muutaman tunnin ajaksi.
Minuus hajoaa? Ehkä tuo nyt jo on aika rankkaa. Ennen 2010-lukua, ennen kuin tästä alettiin puhua, aika monikin alle vuoden vanha on ollut yöhoidossa, ovatko kaikki nämä ihmiset pilalla pirstoutuneen minuuden vuoksi?
Siteerasin väärin, alla oikea sanamuoto:
"Jos lapsen tuttu hoitaja ”katoaa”, lapsen oma kokemus olemassaolostaan lakkaa. Kokemus on vauvalle hyvin ahdistava. Puhutaan ”annihilaatiokauhusta” eli hajoamisen tunteesta, jonka valtaan vauva tuolloin joutuu. Vastaavaa voivat aikuiset kokea joskus paniikkikohtauksessa tai muun vakavan, mielenterveyttä uhkaavan ahdistuksen vallassa. "
Löytyi täältä:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/10/12/minka-ikainen-lapsi-kestaa-yon-…
Mihin viittaat yöhoidolla? Tarkoitatko harvoin vai usein, 1 kk:n vai 11 kk:n ikäistä, mummulaa vai vuoropäiväkotia? Olen ollut huomaavinani, että monella ihmisellä on vaikeuksia tunne-elämänsä kanssa. Moni nuori on välinpitämätön, kykenemätön empatiaan. Olen varma, että vanhempien poissaolo / henkisen vastakaiun puute vaikuttaa tähänkin merkittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kenenkään muun vauva ollut lähes syntymästä asti usein ulkopuolisen yön yli -hoidossa? Ovatko välit kunnossa? Luin Ylen sivulta, että vauvan "minuus hajoaa", jos joutuu pienenä vanhemmistaan erilleen enemmän kuin muutaman tunnin ajaksi.
Minuus hajoaa? Ehkä tuo nyt jo on aika rankkaa. Ennen 2010-lukua, ennen kuin tästä alettiin puhua, aika monikin alle vuoden vanha on ollut yöhoidossa, ovatko kaikki nämä ihmiset pilalla pirstoutuneen minuuden vuoksi?
Minun lapsuudessani ei ymmärretty minuudesta mitään. Mummi tai naapurin eukko hoiti vanhempien töissä ollessa ja yöt nukuttiin usein isovanhemmilla. Kunnon ihmisiä tuli silti. Lopeta tuo höpötys ja keskity omiin asioihisi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se äidin läsnäolo parantaisi vauvan elämää mitenkään? En usko.
Et voi olla tosissasi. Tietysti vauva äidin tarvitsee!
Niin! Homoparit hittoon lapsihaaveineen!
Huono äitihän tuollainen on, vauvaparka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kenenkään muun vauva ollut lähes syntymästä asti usein ulkopuolisen yön yli -hoidossa? Ovatko välit kunnossa? Luin Ylen sivulta, että vauvan "minuus hajoaa", jos joutuu pienenä vanhemmistaan erilleen enemmän kuin muutaman tunnin ajaksi.
Minuus hajoaa? Ehkä tuo nyt jo on aika rankkaa. Ennen 2010-lukua, ennen kuin tästä alettiin puhua, aika monikin alle vuoden vanha on ollut yöhoidossa, ovatko kaikki nämä ihmiset pilalla pirstoutuneen minuuden vuoksi?
Siteerasin väärin, alla oikea sanamuoto:
"Jos lapsen tuttu hoitaja ”katoaa”, lapsen oma kokemus olemassaolostaan lakkaa. Kokemus on vauvalle hyvin ahdistava. Puhutaan ”annihilaatiokauhusta” eli hajoamisen tunteesta, jonka valtaan vauva tuolloin joutuu. Vastaavaa voivat aikuiset kokea joskus paniikkikohtauksessa tai muun vakavan, mielenterveyttä uhkaavan ahdistuksen vallassa. "Löytyi täältä:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/10/12/minka-ikainen-lapsi-kestaa-yon-…Mihin viittaat yöhoidolla? Tarkoitatko harvoin vai usein, 1 kk:n vai 11 kk:n ikäistä, mummulaa vai vuoropäiväkotia? Olen ollut huomaavinani, että monella ihmisellä on vaikeuksia tunne-elämänsä kanssa. Moni nuori on välinpitämätön, kykenemätön empatiaan. Olen varma, että vanhempien poissaolo / henkisen vastakaiun puute vaikuttaa tähänkin merkittävästi.
Oman kokemukseni mukaan näillä lapsilla, jotka on pidetty tiukasti vaan sen oman piirin sisällä, vahdittu ja hoivattu kullanmuruja niin supervanhempina, on enemmän ulkopuolisuuden tunnetta, empatiavajetta ja minä-minä-ajattelua. Ja taas ne jotka ovat jo pienenä tottuneet muidenkin hoitoon, tuntuuvat pärjäävän eri ihmisten kanssa äärimmäisen hyvin, ovat sosiaalisia ja erilaisuutta ymmärtäviä.
Tuolle pikkuvauvalle voi olla pelastus ja mahdollisuus kasvaa eheäksi aikuiseksi, kun hänellä on turvallisia aikusia ympärillä. Ainakin itselleni oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuo hyväksi ole vauvalle (jos olisi edes samalla tutulla hoitajalla aina, johon myös muodostunut kiintymyssuhde, niin voitaisiin puhua eheyttävästä vaikutuksesta), mutta minkäs teet. Ei se laillakaan ole kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kenenkään muun vauva ollut lähes syntymästä asti usein ulkopuolisen yön yli -hoidossa? Ovatko välit kunnossa? Luin Ylen sivulta, että vauvan "minuus hajoaa", jos joutuu pienenä vanhemmistaan erilleen enemmän kuin muutaman tunnin ajaksi.
Minuus hajoaa? Ehkä tuo nyt jo on aika rankkaa. Ennen 2010-lukua, ennen kuin tästä alettiin puhua, aika monikin alle vuoden vanha on ollut yöhoidossa, ovatko kaikki nämä ihmiset pilalla pirstoutuneen minuuden vuoksi?
Siteerasin väärin, alla oikea sanamuoto:
"Jos lapsen tuttu hoitaja ”katoaa”, lapsen oma kokemus olemassaolostaan lakkaa. Kokemus on vauvalle hyvin ahdistava. Puhutaan ”annihilaatiokauhusta” eli hajoamisen tunteesta, jonka valtaan vauva tuolloin joutuu. Vastaavaa voivat aikuiset kokea joskus paniikkikohtauksessa tai muun vakavan, mielenterveyttä uhkaavan ahdistuksen vallassa. "Löytyi täältä:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/10/12/minka-ikainen-lapsi-kestaa-yon-…Mihin viittaat yöhoidolla? Tarkoitatko harvoin vai usein, 1 kk:n vai 11 kk:n ikäistä, mummulaa vai vuoropäiväkotia? Olen ollut huomaavinani, että monella ihmisellä on vaikeuksia tunne-elämänsä kanssa. Moni nuori on välinpitämätön, kykenemätön empatiaan. Olen varma, että vanhempien poissaolo / henkisen vastakaiun puute vaikuttaa tähänkin merkittävästi.
Oman kokemukseni mukaan näillä lapsilla, jotka on pidetty tiukasti vaan sen oman piirin sisällä, vahdittu ja hoivattu kullanmuruja niin supervanhempina, on enemmän ulkopuolisuuden tunnetta, empatiavajetta ja minä-minä-ajattelua. Ja taas ne jotka ovat jo pienenä tottuneet muidenkin hoitoon, tuntuuvat pärjäävän eri ihmisten kanssa äärimmäisen hyvin, ovat sosiaalisia ja erilaisuutta ymmärtäviä.
Kumma juttu kun lähes kaikki kiintymyssuhteisiin liittyvät tutkimukset puoltavat sitä, että lapsen tulisi olla pääsääntöisesti vain niiden hoidossa alle puolen vuoden iässä, johon on syntynyt kiintymyssuhdekin, ja tällaisia suhteita pikkuvauva ei edes pysty luomaan kuin yhden-kahden. Joidenkin mukaan jopa alle kolmevuotias ei millään lailla hyödy perheen ulkopuolella tapahtuvasta yöhoidosta (joskaan yli vuoden ikäistä tämä epätodennäköisesti vahingoittaa).
Lapsella voi olla monta tärkeää aikuista elämässä, ilman että on ikinä ollutkaan yökylässä, tai vauvana edes tuntia kenelläkään hoidossa. Mutta sehän on hankala ymmärtää, jos omasta mielestä on ok että muutaman kuukauden ikäinen vauva on vähän kenenkin luona hoidossa, että nyt varmasti oppii sosiaaliseksi. Turvattomuutta sellainen luo, eikä suinkaan lapselle hyviä ja tärkeitä ihmissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kenenkään muun vauva ollut lähes syntymästä asti usein ulkopuolisen yön yli -hoidossa? Ovatko välit kunnossa? Luin Ylen sivulta, että vauvan "minuus hajoaa", jos joutuu pienenä vanhemmistaan erilleen enemmän kuin muutaman tunnin ajaksi.
Minuus hajoaa? Ehkä tuo nyt jo on aika rankkaa. Ennen 2010-lukua, ennen kuin tästä alettiin puhua, aika monikin alle vuoden vanha on ollut yöhoidossa, ovatko kaikki nämä ihmiset pilalla pirstoutuneen minuuden vuoksi?
Minun lapsuudessani ei ymmärretty minuudesta mitään. Mummi tai naapurin eukko hoiti vanhempien töissä ollessa ja yöt nukuttiin usein isovanhemmilla. Kunnon ihmisiä tuli silti. Lopeta tuo höpötys ja keskity omiin asioihisi!
Kun miettii alkoholisti vanhempaani, ja häneen kiintynyttä läheisriippuvaista puolisoa, ja vielä pohtii kuinka yleistä tämä on kaveripiirini vanhempien joukossa, niin en menisi vannomaan että tuo parin kuukauden iässä hoitoon laittaminen ei olisi saanut mitään pahaa aikaa heidän kyvyssään terveisiin ihmissuhteisiin.
Terkuin 90-l lapsi jolla 50-l vanhemmat, enkä varmasti ainoa laatuani.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsella on ollut useampia hoitajia siitä lähtien kun hän syntyi, sairauteni takia. Eipä tuo muksu ole siitä kärsinyt, päinvastoin, on rohkea, sosiaalinen. Tosin meillä hoitajat ovat olleet päiväsaikaan ja arki muuten tasapainoista, ei ryypätä, biletetä tms. Vaikea sanoa, kun en tunne äitiä, lasta tarkemmin. Jos äiti kuitenkin on hyvä äiti päivisin eikä lasta pallotella alvariinsa, nii kai äidilläkin on oikeus hengähtää. Miksiköhän lapsen isovanhemmat eivät ole kuviossa mukana?
Pakko kyllä muistuttaa, että yö- ja päivähoidolla on paljon eroa. Yöllä vauvat pääsääntöisesti nukkuvat, ja tarvitsevat tällöin aivan eri tavalla äidin turvaa herätessään kuin päivällä valveilla ollessa. Päiväunetkin usein nukutaan valoisammassa ja lyhyemmissä pätkissä. Yöllä lapsi on kovin turvaton; pitkä ero muista ihmisistä nukkuessa ja pimeää ympärillä. Ei sitä syyttä suositella, että alle vuoden ikäistä ei laitettaisi yöhoitoon (ainakaan huvin vuoksi).
Toisekseen, en nyt tarkoita epäillä kertomaasi, mutta lievät kiintymyssuhdehäiriöt näkyvät yleensä aikuisena ihmisen omissa ihmissuhteissaan. Todella vakavat kiintymyssuhdehäiriöt näkyvät jo lapsena, mutta se vaatii systemaattista ja vakavaa välinpitämättömyyttä äidiltä lapsen tarpeita kohtaan. Mutta esim. joidenkin mukaan suomalaisilla yleisin kiintymyssuhdetyyppi on välttelevä, ja tämä näkyy meidän parisuhteissammekin. Kiintymyssuhdeteoria on psykologian alalla myös yksi eniten tutkituimpia ja hyväksytympiä teorioita, joten ihan tuulesta temmattuja juttuja ne eivät ole.
Vierailija kirjoitti:
Pakko kyllä muistuttaa, että yö- ja päivähoidolla on paljon eroa. Yöllä vauvat pääsääntöisesti nukkuvat, ja tarvitsevat tällöin aivan eri tavalla äidin turvaa herätessään kuin päivällä valveilla ollessa. Päiväunetkin usein nukutaan valoisammassa ja lyhyemmissä pätkissä. Yöllä lapsi on kovin turvaton; pitkä ero muista ihmisistä nukkuessa ja pimeää ympärillä. Ei sitä syyttä suositella, että alle vuoden ikäistä ei laitettaisi yöhoitoon (ainakaan huvin vuoksi).
Juuri tässä uskossa minäkin olen, ja samaa mieltä myös aikuisuuden kiintymyssuhdeongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemukseni mukaan näillä lapsilla, jotka on pidetty tiukasti vaan sen oman piirin sisällä, vahdittu ja hoivattu kullanmuruja niin supervanhempina, on enemmän ulkopuolisuuden tunnetta, empatiavajetta ja minä-minä-ajattelua. Ja taas ne jotka ovat jo pienenä tottuneet muidenkin hoitoon, tuntuuvat pärjäävän eri ihmisten kanssa äärimmäisen hyvin, ovat sosiaalisia ja erilaisuutta ymmärtäviä.
Sinun kokemuksesi poikkeaa totaalisesti omista havainnoinneistani. Minä-minä -ajattelu ja selvästi aistittava tunne yksilön ulkopuolisuudesta liittyvät oman tulkintani mukaan eniten varhaislapsuudessa tavalla tai toisella häiriintyneistä lähisuhteista ja kasvatuksen eli rajojen puutteesta. Malliesimerkki löytyy omasta suvusta: teiniäiti ulkoisti esikoislapsensa (1,5 v. ->) kasvatuksen omille vanhemmilleen. Lapselta ei mummun hoteissa kielletty mitään, lellittiin vain. Kun lapsen äiti sitten perusti uuden miehen kanssa uuden perheviritelmän, ei tytär edes halunnut mukaan, vaan jäi ikään kuin ajopuuksi kahden huushollin välille. Ja kukaan ei edelleenkään kiellä tai ohjaa tätä esiteiniä, josta on kasvanut itsekäs ja epäystävällinen ihminen. Lapsi oli vielä kouluiässä emotionaalisesti uhmaikäisen (n. 3 v.) tasolla, sanoi psykologi, jonka puoleen käännyttiin häiriökäyttäytymisen yhä lisääntyessä. Mutta se on taas toinen juttu.
Kirjoittamasi ei edes liity alkuperäiseen aiheeseen: kyse oli siis vauvasta, vieläpä pikkuvauvasta, jonka äiti on ollut halukas viemään lapsensa jopa yön yli naapurin hoitoon "ilman hyvää syytä", so. menojalan vipatuksen takia. Kyse ei ole siis päivähoito versus kotihoito -kiistelystä. Hyvät, luottamukselliset ihmissuhteet ovat tietysti tärkeitä ihmisille ikään katsomatta. Ja leikki-ikäisen päivähoito on eri asia kuin pikkuvauvan yöhoito.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsuudessani ei ymmärretty minuudesta mitään. Mummi tai naapurin eukko hoiti vanhempien töissä ollessa ja yöt nukuttiin usein isovanhemmilla. Kunnon ihmisiä tuli silti. Lopeta tuo höpötys ja keskity omiin asioihisi!
Sinusta on siis ok, että iltamenojen (dokaamisen) takia voi viedä neljäviikkoisen vauvan hoitoon yön yli?
Ja monen muidenkin mielestä myös?
Kunnon ihmisiä ollaan, juu, varmasti hoidetaan asialliset hommat, työt, luottamustoimet ja talot & pihat on tiptop, mutta muuten ollaan tönkköjä, karuja, välinpitämättömiä, jopa julmia. Itsekin olen sellainen. Äiti ja isä oli parikymppisiä ja tykkäsivät käydä usein "viihteellä". Minut lempattiin aina silloin isoäidin riesaksi. Ei ollut kovin herttainen mummeli, taisi joskus käydä käsiksikin. Olin pieni ja eroahdistunut, kovaääninen parkuja. Ja mikä musta tuli? Aika huono lähisuhteissa. Huono äiti ja huono vaimo. Tiedostan tämän. Koen olevani riesa edelleenkin. En tiedä, miten vahvasti lapsuuden hylätyksitulemisen tunne tähän liittyy, mutta varmasti se liittyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsuudessani ei ymmärretty minuudesta mitään. Mummi tai naapurin eukko hoiti vanhempien töissä ollessa ja yöt nukuttiin usein isovanhemmilla. Kunnon ihmisiä tuli silti. Lopeta tuo höpötys ja keskity omiin asioihisi!
Sinusta on siis ok, että iltamenojen (dokaamisen) takia voi viedä neljäviikkoisen vauvan hoitoon yön yli?
Ja monen muidenkin mielestä myös?
Kunnon ihmisiä ollaan, juu, varmasti hoidetaan asialliset hommat, työt, luottamustoimet ja talot & pihat on tiptop, mutta muuten ollaan tönkköjä, karuja, välinpitämättömiä, jopa julmia. Itsekin olen sellainen. Äiti ja isä oli parikymppisiä ja tykkäsivät käydä usein "viihteellä". Minut lempattiin aina silloin isoäidin riesaksi. Ei ollut kovin herttainen mummeli, taisi joskus käydä käsiksikin. Olin pieni ja eroahdistunut, kovaääninen parkuja. Ja mikä musta tuli? Aika huono lähisuhteissa. Huono äiti ja huono vaimo. Tiedostan tämän. Koen olevani riesa edelleenkin. En tiedä, miten vahvasti lapsuuden hylätyksitulemisen tunne tähän liittyy, mutta varmasti se liittyy.
Kuin minun näppiksestäni.
Vauvan kuuluu olla ainakin 1 v ikäiseksi vanhempansa kanssa öisin (ja päivisin).
Päivänselvä asia. Paitsi teinivanhemmille ja muille kyvyttömille.
Miten se äidin läsnäolo parantaisi vauvan elämää mitenkään? En usko. Mutta tuo on varmaan paha, että niitä hoitajatätejä on monia. Pitäisi olla yksi. Joten lasu on varmaan tehtävä.