Onko muita pariskuntia, jotka ovat sopineet näin?

Sehän on ihan oma asianne miten elämänne tuhlaatte. Jos ei parempaakaan itselleen halua niin antaa mennä vain, parempihan tuo on kuin tappelu. Minä en kyllä suostuisi tuhlaamaan omaa ainutkertaista elämääni asumisella sellaisen ihmisen kanssa, jota en rakasta. Elämä on liian arvokas tuhlattavaksi pelkkään lastenhoitoon ja tylsyyteen.

En ikinä suostuisi moiseen. Lapsen tulevat suhteetkin tulevat todennäköisesti olemaan huonoja, koska luulee, että teidän rakkaudeton liitto on normaali.

Ei nyt erikseen sovittu, mutta melkolailla sama meininki meillä. Vaimolla lopahtanut kaikki intohimo lasten myötä. Eikä se siitä enää herännyt vaikka ovat jo kouluikäisiä.

Minkä ikäisiä te olette, numero 3?

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä te olette, numero 3?

Vähän alta neljänkympin mennään.

Lapselle kova paikka, kun vanhempien ero tulee juuri tuossa iässä. Melkein parempi olisi, jos eroaisitte jo nyt. Kun lapsi lähtee jatko-opiskelemaan ja asuu vaikka jossain opiskelijasolussa, niin kiva olisi tulla lapsuudenkotiin lomilla ja viikonloppuina. Ikävä homma, jos yhtäkkiä ei olekaan oikein mitään kotia. On vaan joku opiskelukämpän 9 neliön huone + isän koti ja äidin koti erikseen.

Me ollaan minä 40v ja mies 50v.

ap

Taitaa olla aika useissa liitoissa tilanne samanlainen kuin teillä? Ja ne jotka hehkuttavat koko ajan onneaan ja nuolevat muiden edessä toisiaan, ovat lähes poikkeuksetta paljastuneet ajan myötä feikeiksi.

Jos mahdollista, niin odottakaa hetken aikaa että nuorinkin lapsenne on saanut aloitettua vankasti oman elämänsä lapsuuden kodin ulkopuolella. Ystäväni vanhemmat tekivät noin, että erosivat heti kun ystäväni lähti opiskelemaan ja muutti omilleen. Kärsi tuosta aika lailla koska muutto omilleen ja itsenäistyminen on nuorelle jo itsessään iso muutos. Jos samaan aikaan hajoaa se vanha turvallinen lapsuudenkoti, niin voi aiheuttaa aikamoista kriisiä nuorelle.

Sama. Ja lapsikin saman ikäinen. Ei hyvä, mutta ero vaatisi niin paljon rohkeutta ettei löydy nyt.

Munkin mielestä kannattaisi erota nyt jotta lapsi oppisi että on kaksi kotia. Täysi-ikäisenä tuntuu hylätyltä kun omaa kotia ei ole perustanut (vain opiskelijakämppä) ja lapsuudenkoti häviää. Tulee tunne että on tuuliajolla ja saattaa vieraantua vanhemmistaan.

Minä en ole koskaan uskonut parisuhteessa "ja he elivät onnellisina loppuun asti." Se on vain harha, jota meille syötettiin pikkulapsena, josta sitten olemme muodostaneet pilvilinnan ja todellisen uskomuksen, että jokaiselle on varattuna se ainoa oikea. Erilleenkasvaminen on valitettavan yleistä ja tiedän monia tilanteessanne eläviä pariskuntia ap, on hyvä kuitenkin ettette ole riidoissa ja lapset jo isoja. Ehkä joku on kanssani erimieltä ja on "saanut elämältään kaiken" mutta pointtini on, että nykypäivänä ihmisiä ohjataan liikaa mukavuudenhaluisuuteen ja kannustetaan hankkimaan aina vaan parempaa ja parempaa. Miksei se tyytymättömyys nykyhetkeen seuraisi parisuhteeseenkin?

Lisää kokemuksia?

Mun vanhemmat teki noin, kun täytin itse 18-vuotta. Tuntui silloin aivan hirveältä, mieluummin olisin toivonut heidän eronneen paljon aiemmin. Oli oman muuton ja opiskeluiden takia hiukan vaikea suhtautua siihen, että lapsuudenkotikin myydään ja vanhemmat muuttavat eri kaupunkeihin. Olisin muutenkin välttynyt mielellään juuri tolta vanhempien keskinäisen rakkauden puuttumisen todistamiselta ja myös ajoittaiselta riitelyltä. Musta myös tuntui että on mun vika, etteivät vanhemmat "saaneet" aloittaa omaa uutta elämäänsä aiemmin, vaan hukkasivat vuosia.

Kuinka hyvin ja herkästi lapsi vaistoaa rakkauden puutteen vanhempien välillä? Vaikka vanhemmat eivät tappelisi ja näyttäisivät mahtuvan saman katon alla olemaan.

ap

Melkein kuin olisin lukenut omaa tarinaani, sillä erolla, että erosin.

Jaamme talon ja lapsen arjen, vuorotellen. Muutoin meillä jo uudet elämänkumppanit ja tuntuu että olisin herännyt eloon. Vuosikausien harmaus on pois ja luulen että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Mun vanhemmat. Erosivat lopullisesti kun mä olin 19. Ovat katkeria edelleen toisille ja koko elämälle. Ja mähän viimeiset 10v ainakin vaan toivoin et oisivat eronneet, vaikkeivat niin aina riidelleetkäön niin kyllä sen marttyriyyden ja rakkaudettoman ilmapiirin aisti lapsikin.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole koskaan uskonut parisuhteessa "ja he elivät onnellisina loppuun asti." Se on vain harha, jota meille syötettiin pikkulapsena, josta sitten olemme muodostaneet pilvilinnan ja todellisen uskomuksen, että jokaiselle on varattuna se ainoa oikea. Erilleenkasvaminen on valitettavan yleistä ja tiedän monia tilanteessanne eläviä pariskuntia ap, on hyvä kuitenkin ettette ole riidoissa ja lapset jo isoja. Ehkä joku on kanssani erimieltä ja on "saanut elämältään kaiken" mutta pointtini on, että nykypäivänä ihmisiä ohjataan liikaa mukavuudenhaluisuuteen ja kannustetaan hankkimaan aina vaan parempaa ja parempaa. Miksei se tyytymättömyys nykyhetkeen seuraisi parisuhteeseenkin?

Miksi parisuhteen yleensä täytyisi säilyä koko loppuelämän? Se on vain jäänne vanhoilta ajoilta, jolloin liiton oli pakostakin kestettävä , kun yhdessä pyöritettiin maatilaa tms, ja yhteiskunta oli muutenkin sellainen, ettei eroaminen ollut helppoa tai edes mahdollista. Nykyään ajat on toisenlaiset, eikä avioero ole mikään rikos eikä häpeä. Ei ihmisten ole mikään pakko roikkua yhdessä, jos se toinen ei enää kiinnosta ihmisenä minkään vertaa. Miksei saisi hakea itselleen niin antoisaa elämää kuin mahdollista, mikä siinä on pahaa? Eikä eron tarvitse olla lapsille mikään kamala trauma, jos vanhemmat osaavat erota järkevästi ja säilyttää hyvät välit.

Miten seksi? Onko teillä keskinäistä seksiä vai haetteko ulkopuoliselta tyydytyksen?

Minusta on tavallaan hienoa että olette noin sopineet...

Suurin osa pariskunnista kituuttelee väkisin yhdessä vaikka samanlainen päätös olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten.

Toisaalta, kyllähän tuo on oman elämän tuhlaamista. Ei se ero lapsille niin kova paikka ole...