Ero ainoa vaihtoehto? Tsempatkaa kiltit.

Tilanne tosiaan on sellainen, että olemme mieheni kanssa seurusteltu melko nuoresta, nyt melkein 10v takana joista viimeiset n. 3v on ollut yhtä helevettiä suoraansanoen. Kaksi lastakin on, joihin tämä soppa toivottavasti ei ole vaikuttanut, paitsi riitelyä jonkun verran on ollut, mikä harmittaa... Muuten koitettu kaikki pitää aikuisten välillä.
Miehen käytös muuttui siis joitakin vuosia sitten pikkuhiljaa, alkoi olemaan väsynyt ja masentuneen oloinen. Sitten alkoi itsetuhoiset ajatukset, ja hän haki apua onneksi. Mitään diagnoosia hän ei saanut vuoden aikana, melkeinpä pelkästään kuulumisia kyseltiin. Kilpirauhasarvot oli myös ok, kun kuulemma nekin saattaisi vaikuttaa mielialoihin jne.
Kävimme myös perheterapiassa ja parisuhdeterapiassa, aina välillä tuntui auttavan, mutta pian taas kaikki meni kahta huonommin.
Noin puoli vuotta sitten selvisi, että hän on kuukausia valehdellut päihteidenkäytöstöstään ja mm. piilotellut kotiimme tupakkaa ja alkoholia, jotta en saisi tietää. Ennen käytti kohtuudella.
Hän lupailee, ettei valehtele ja alkoholi ei ole hänelle tärkeää, mutta pian taas jää kiinni tai sammuttaa puhelimen, jos koitan kysyä tuleeko kotiin, kuten on luvannut. Ja älkää käsittäkö niin, että rajoittaisin hänen menemisiään, hän on saanut aivan oman pään mukaansa mennä, nyt vaan on luotto mennyt ja en enää usko hänen sanoihinsa... Työ sentään on saanut hänet olemaan jotenkin edes mukana rytmissä...
Välillä hän itkee, kun sanon, että suhde tulee loppumaan tätä menoa ja välillä itse sanoo, ettei hänellä ole mitään tunteita minua ja lapsia kohtaan. Muuten hän on loistava isä, kun vaan ei ns. masennuskausi iske ja nyt kun on valehdellut, niin tuntuu että oikein tahallaan haluaa lisätä mun pahaa oloa kaikin keinoin.
En jaksa enää itse olla se, joka yrittää pitää perheen ja kaiken kasassa ja olla miehen tukena, kun itsellä aivan voimat loppu ja itken salaa välillä monta kertaa päivässä töissä ja kotona iltaisin varsinkin.