Tuntuu että en henkisesi kasva aikuiseksi ja olen jo 27

Miten se kasvamattomuus näkyy sitten?

Minä kasvoin kun olin 30. Kyllä se vielä tapahtuu.

Se aikuiseksi kasvaminen tapahtuu sitten kun tapahtuu. Ei sinun tarvitse kiirehtiä.

Sitä ennen voit rauhassa nauttia vaikka nuoruudestasi, nuori kun vielä oletkin. :)

Mullakin aikuistuminen hidastui mm. muutaman vuoden kestäneen masennuksen ja päihteilyn vuoksi. Kyllä kehitystehtävät voi "myöhästyä", jos on joku estävä syy. Minusta psyyke suojaa sillä tavalla itseään.

Mutta ei kaikkia se aikuisuus perinteisessä mielessä kiinnosta koskaan. Olen aiemmin tuntenut itseni vialliseksi, kun ei kiinnosta esim. sisustus ja materia tai auton omistaminen. Ostan vain jos välttämättä tarvitsen. Ja nyt sitten minimalismista on tulossa hyväksyttyä, en olekaan outo enää :)

Mitä se aikuisuus mielestäsi on?

Niin ja tajuan että aikuisuus ei ole pelkkiä ulkoisia asioita, se on (kai?) enemmän sellaista vastuuntunnon lisääntymistä, oman elämän hallintaa muut huomioon ottaen.

Tuntuu, että olen ihan teinin tasolla vielä. Menetin itsekin ne teinivuodet masennuksen ja muiden ongelmien vuoksi. Nyt olen tavallaan hämmentynyt enkä tiedä miten pitäisi olla.

N22

6 on sama kuin 4! Sori sekoilu, olen varmaan (teini)kännissä :)

Täytän kohta 26 ja haluaisin jo kasvaa aikuiseksi, mutta pelottaa, että jään vain pyörimään pitkittyvään nuoruuteen. Olen opiskellut yliopistolla kahta alaa, joista kumpikin on ollut minulle vähän väärä valinta, ja sen takia pelottaa, etten saa kunnon töitä, vaan jämähdän ikuisuusopiskelijaksi tai hanttihommiin :/

Samoin. Olen neljä vuotta nuorempi ja henkisesti sairas, mutta usein saan kuulla kuinka "tuon ikäisen pitäisi kyllä jo pystyä siihen tai tähän ja ottaa vastuu tuosta ja tästä". No juu, normaalisti ehkä, mutta antaisitte nyt jotain armoa tälle sairaalle pääkopalle.

ei elämä oo sillain suorittamista et johonkin deadlineen (no pun intended) mennessä pitäisi olla aikuinen?

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että olen ihan teinin tasolla vielä. Menetin itsekin ne teinivuodet masennuksen ja muiden ongelmien vuoksi. Nyt olen tavallaan hämmentynyt enkä tiedä miten pitäisi olla.

N22

Samoin ja se masennus ei koskaan ole mulla mennyt kunnolla pois. Nyt on taas aika paha eikä tee tosiaan mieli ottaa vastuuta tai tehdä mitään elämää mullistavia päätöksiä kuten kunnon aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

ei elämä oo sillain suorittamista et johonkin deadlineen (no pun intended) mennessä pitäisi olla aikuinen?

Mutta usein yhteiskunta ja ympäröivät ihmiset odottavat tietyn ikäisiltä tiettyjä asioita tai käytöstä. Sehän siinä mättääkin kun kokee olevansa teini tai lapsi, mutta muut näkevät aikuisena.

Hei ei huolta! Mä täytän kohta 25 ja oon edelleen ihan teinin tasolla, eikä mulla ole edes ollut mitään ongelmia ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ei elämä oo sillain suorittamista et johonkin deadlineen (no pun intended) mennessä pitäisi olla aikuinen?

Mutta usein yhteiskunta ja ympäröivät ihmiset odottavat tietyn ikäisiltä tiettyjä asioita tai käytöstä. Sehän siinä mättääkin kun kokee olevansa teini tai lapsi, mutta muut näkevät aikuisena.

Mitä asioita ja käytöstä odotetaan 27-vuotiaalta? Sellaisia, ettei niitä voisi ohittaa vain olankohautuksella ja sanoa, ettei ole kiinnostunut vaikkapa autosta ja asuntolainasta, tai edes vakituisesta työpaikasta?

Kaavamainen elämä on ehkä se "normi", mutta kukaan ei siihen oikeasti pakota.

Tiedän myös, että ajoittain nuo paineet tuntuvat. Itse olen melko lapsellinen 25-vuotias, ja kyllähän se välillä mietityttää, että ikäni (ja luultavasti ulkonäköni) puolesta vaikutan aikuiselta, vaikka en sellainen koe olevani. Tämä on kuitenkin minun elämäni, eikä kuulu tippaakaan muille, olenko "suorittanut kehitystehtäviäni" oikeassa järjestyksessä vaiko en.

Tai jos alkaa olla itse lähempänä 30, mutta kaverit ja poikaystävät vähän nuorempia, se vaikuttaa muista oudolta, vaikka ei siinä mitään vikaa ole, jos kaikki on täysi-ikäisiä ja eri tahtiin kehittyneitä vain...