Suomessakin avioliitot olivat järjestettyjä vielä 100 vuotta sitten. Romanttiset kihlat olivat harvinaisia ja puolisoiden varalllisuuden piti olla samaa tasoa

Se oli silloin, nyt on nyt. Kulissien takana tapahtui kaikenlaista mitä ei  tutkimuksissa käy ilmi.

Sekin oli toivottavaa että pari oli jotain sukusa toisilleen, mielellään pikkuserkkuja tai pikkupikkuserkkuja.

Vierailija kirjoitti:

Se oli silloin, nyt on nyt. Kulissien takana tapahtui kaikenlaista mitä ei  tutkimuksissa käy ilmi.

Kulissien takana tapahtuu nytkin.

Silloin ei avioliitolta odotettu rakkautta ja intohimoa ja romantiikkaa. Avioliitto oli turva, lasten saamista varten, sukujen sopimus jne. Jos oli onnekas oli myös rakkautta. Liitot kesti koska yhteiskunnan/yhteisön paine oli kova, ero oli samalla ero yhteisöstä ja taloudellisesta turvasta varsinkin naiselle. Miehellä oli miehen työt, naisella naisen eikä muuta tavoiteltukaan. En silti haaveilisi "vanhoista hyvistä ajoista", paljon on muuttunut ja osa erittäin hyvään suuntaan.

Oikeastaan samantapaista onnenkauppaahan liitot on nykyäänkin :D menet naimisiin ihmisen kanssa jonka oletat tuntevasi. odotukset vain on kovat :/ liian kovat?

Oletan, että tuossa oli kyse maaseudun tilallisista. Kyllä romanttinen rakkaus tuli jo 1800-luvun kirjallisuudessa säätyläisten saataville niin, että säätyläiset osasivat siitä jo haaveilla. Eli mitä varakkaampi on ollut kyseessä niin on ollut mahdollista, että on voinut valita puolisonsa, toki nuo omaisuuskriteerit ovat myös vaikuttaneet ja perheen hyväksyminen. Mutta silti säätyläisnainen on voinut jopa antaa rukkasetkin, jos ei ole ollut mieleinen mies.

Maailma on pienentynyt. Nykyisin "naapurikylä" voi olla kokonaan toinen maa tai jopa manner. Ihmisten mahdollisuudet kohdata potentiaalisia kumppaneita ovat lähes rajattomat. Enää ei siis tarvita äitiä ja isää etsimään pojalleen tai tyttärelleen puolisoa, koska nämä pystyvät tekemään sen ihan itsekin. Jostain kuitenkin ihan hiljattain luin, että jos pariskunnalla on kummankin suvun hyväksyntä suhteelleen, niin todennäköisyys pitkään liittoon ovat paremmat. Uskoisin tämän perustuvan siihen, että tällöin pari saa myös enemmän apua ja tukea suvuiltaan ja siten selviytyvät esimerkiksi pikkulapsiajasta tai mahdollisista taloudellisista vaikeuksistaan  helpommin kuin ne, joilla ei ole tukiverkostoja ja jotka joutuvat palkkaamaan avukseen ulkopuolisia tai pyytämään apua yhteiskunnalta. 

Höpsis.Monesta avioliitosta kuoli toinen ja uusiin naimisiin mentiin ja mukulat seurasi perässä.Meillä oli kuollut vielä se toinenkin ja 6.lla lapsella oli kumpikin vanhempi ei oma.

Vierailija kirjoitti:

Mutta ei ne avioliitot sen onnettomampia olleet.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/08/26/hyva-puhemies-etsi-sopivan-vaim…

Kerrotko vielä, mistä vedit tuon onnellisuuspäätelmän mukaan? Ylen artikkelissahan ei oikeastaan muuta liitoista sanottu kuin että ne solmittiin ensisijaisesti varakkuuden perusteella.

Silloin puolisoa vaihdettiin jopa helpommin.Mentiin taloon piiaksi tai rengiksi ja otettiin talon lapsi ja sen sukunimi..Ei se nyt kovin hienostunutta ollut.

Ei pidä muuten paikkaansa. Yläluokan avioliitot oli järjestettyjä (tai ehkä 100 vuotta sitten jo tarjottiin soveliaista vaihtoehdoista valinta), köyhempi porukka meni naimisiin rakkaudesta ja käytännönsyistä. Toki torpan pojan kohdalla vanhemmat vähän katsoi, että tulee työteliäs ja sopuisa vaimo talouteen, ei haitannut myöskään, että on työteliäs ja kunniallinen suku taustalla, mutta nuoret sai pitkälti riiata keskenään.

Olen lukenut joitain tapauksia, kun joskus 100 vuotta sitten nuori piika tuli raskaaksi talon isännälle tai pojalle, niin parhaimmillaan isäntä sitten vaivihkaa ehdotti torpparilleen, että korjaisi tuon Miinan tuosta pois pienestä korvauksesta ja ottaisi lapsen nimelleen. Aika monesti noiden piikojen lapsien isät oli talollisia. Ehkä ne ei kaikki oikein tajunnut edes, että missään menee palvelun ja "palvelun" raja ja vaikea oli sanoakin ei. Erikoisin tarina oli noista jutuista, kun tämmöinen 17-18 -vuotias piika oli raskaana ja kovin ahdistuksissaan. Paikallinen torppari, jolla oli seitsemän pientä lasta ja vaimo juuri kuollut tarvi emäntää torppaan ja lapsilleen äitiä. Kosi sitten tuota piikaa, että samalla saa piika kodin ja "isän" lapselleen, ja tulee omat lapset hoidettua samalla. Paljon myöhemmin, usean yhteisen lapsen jälkeen, sai tuo emäntä tietää, että aikanaan oli miehelle livautettu rahaa tuosta kosinnasta. Tästä kertoi yksi noista lapsista ja sanoi, että äitiä kovin loukkasi, että isä hänet nai rahasta. Isä oli kuulemma puolustautunut, että tykkäsi äitistä ja tarvi äitiä orpolapsilleen, että olisi ilman rahaakin voinut ottaa, mutta toki rahan ottaa, kun toinen kerran tarjoaa.

Ihmiset rakastuivat ja tulivat paksuksi holtittomammin kuin nykyään.Paskan varakkuuden perusteella...

Ennen avioliitto ymmärrettiin toisin, se oli taloudellinen sitoumus. Avioliittolaki lähtee edelleen samasta ideologiasta, ei siinä rakkaudesta lätistä vaan rahasta. Sen taloudellisen sitoumuksen rinnalla saattoi varsin hyvin olla muita suhteita ja miksi ei olisi ollut, eihän se aviopari yleensä romanttisesti rakastanut toista, joten rakkaussuhde jonkun muun kanssa ei loukannut niin kauan kuin siitä ei syntynyt taloudellista uhkaa.

Puhemiessysteemissä oli se hyvä puoli, että tavallaan puhemies oli vastuussa siitä, jota hän edusti. Jos väitti juoppia rehdiksi hyväksi työmieheksi, menetti asian paljastuessa omankin maineensa ja luoton yhteisön piirissä.

Romanttinen rakkaus oli olemassa jo 1800-luvun lopussa, jolloin nainen saattoi jäädä jopa naimattomaksi, jos elämän suuri tavoite menikin vihille toisen kanssa tai kuoli keuhkotautiin. Sitten sitä rakkautta säilöttiin kuin kallista aarretta...

Juu kyllä näitä on että puoliso kuollut ja menty uuteen taloon ja otettu sen talon sukunimi,yleensä vielä jonkun rengin mukana.Eli siellä on ollu renki talon sukunimellä ja ottanut toisen talon piian ja saaneet ison talon nimen.Näin ainakin meidän suvussa 1800-luvulla.Turha puhua et joku suku olisi kaukaa,siellä on ne nimet vaan vaihtunu.

Itse "järkevästi" naineena voin sanoa että tarkkaa se oli.Rakkaus tuli myöhemmin.

Isomummoni noin vuonna 1877 löysi oman vaarinsa vaarin mökistä köytettynä. Vaari oltiin tultu ryöstämään ja hänet oli sidottu. Vaarilla oli aarre piilossa. Paljon rahaa. Ryöstäjät eivät olleet löytäneet rahoja. Vaari oli kiitollinen, että lapsenlapsi tuki katsomaan ja pelasti hänet ja antoi aarteen tälle lapsenlapselle.

Heh. Mitä tästä seurasi! Isomummolleni alkoi rampata kosijoita. Useampia miehiä meni taloon kosimaan kuultuaan tytön saaneen rahat. Yksikin kosijoista oli rukkaset saatuaan kimpaantunut, kun luuli, että häntä pilkattiin soittamalla talon kelloja, kun hän poistui talosta pettyneenä. (Oli sattumaa, että kellla soittivat, ehkä kutsuttiin väkeä syömään tms)

Eli nämä tulivat kyllä suoraan sinne taloon kyselemään. Tietty isomummuni mielipide vaikutti päätökseen.

Ei isomummoni perhe ollut mikään varakas. Tavallisia maanviljelijöitä olivat.

Minun 1800-luvulla syntyneellä isomummollani ehti olla kolme miestä, kyllä sitä silloin äkkiä katsottiin uusi jos edellisestä aika jätti. Samoin isoisoisäni tuli isoon taloon rengiksi ja vaimon heitettyä henkensä otti pian uuden vaimon ja tuhlasi lastensa äidinperinnön taivaan tuuliin...