Av palstan jutut ahdistaa

Liikaa rasisteja sallitaan, muuten minusta normi.

Joo. Tulee sellainen olo, että ihmiset on kauhean ilkeitä ja likaisia mieleltään. 

Joo rasismi onkin se isoin ongelma... Not

Tämä on ahdistava paikka. Mutta jossain vaiheessa oppii vain ohittamaan kaikki ikävät ketjut avaamatta ja keskittyy niihin hauskoihin. Ja siinä vaiheessa on av-koukussa. Se on paha paikka.

"teidän" elämä.

Sinua ahdistaa ja mielit narun jatkoksi, mutta meidän elämä on se masentava...aha.

Ehkä se ahdistus yrittää kertoa jotain.

mm Lainsäädäntö-järki-etiikka -yhtälö vaatisi mielestäni hieman hienosäätöä tässä maassa.

Oon huomannut, että päivinä kun en ole av:lla, ahdistaa paljon vähemmän. Täältä saa niin inhorealistisen kuvan siitä, mitä on elää nykypäivän Suomessa. Se kuva on todella valoton ja pahaa enteilevä. Olen nuori - pelkään tulevaisuutta ja yhä romuttuvaa maatamme. Miten minun käy, pitäisikö muuttaa kohta jo ulkomaille, olenko sielläkään "turvassa". Yritän pysyä elämäniloisena ja ajatella, että elämä on oikeasti niissä pienissä hetkissä, yksittäisissä päivissä. Ei kukaan elä koko kuvaa, vaan tunne ja tapahtuma kerrallaan. Siksi on turha huolehtia liikaa. Mutta kyllä sitä väkisinkin alkaa ahdistaa. Että onko täällä mitään järkeä olla, kuollaanko me kaikki kohta, onko mun elämä pelkkää kärsimystä muutamien vuosien päästä/sisällä. :/

Jos ap:llä teettelee mieli mennä narun jatkoksi, kun jollain muulla on masentava elämä, niin kannattaisi ehkä pysyä poissa palstalta.

Omakohtaisesti tämä palsta on siinä määrin viihdyttävä, että ne mahdolliset suisidiajatuksetkin väistyy kovaa vauhtia.

Vierailija kirjoitti:

Oon huomannut, että päivinä kun en ole av:lla, ahdistaa paljon vähemmän. Täältä saa niin inhorealistisen kuvan siitä, mitä on elää nykypäivän Suomessa. Se kuva on todella valoton ja pahaa enteilevä. Olen nuori - pelkään tulevaisuutta ja yhä romuttuvaa maatamme. Miten minun käy, pitäisikö muuttaa kohta jo ulkomaille, olenko sielläkään "turvassa". Yritän pysyä elämäniloisena ja ajatella, että elämä on oikeasti niissä pienissä hetkissä, yksittäisissä päivissä. Ei kukaan elä koko kuvaa, vaan tunne ja tapahtuma kerrallaan. Siksi on turha huolehtia liikaa. Mutta kyllä sitä väkisinkin alkaa ahdistaa. Että onko täällä mitään järkeä olla, kuollaanko me kaikki kohta, onko mun elämä pelkkää kärsimystä muutamien vuosien päästä/sisällä. :/

Tiedän tunteen. Katsoin juuri erehdyksessä kakkoselta tulevaa Vuosaari-leffaa, vaikka tiesin että tulee hirveä olo jo ennakkotietojen osalta... Jotenkin jatkumoa tulla käymään av-palstalla :(