On epänormaalia, jos yli 30-vuotiaana joutuu miettimään, että kuka on tai mihin suuntaan lähtisi elämässään.

huh onneks täytän vasta toukokuussa 2017 30-vee..

😁

Pitää tyytyä tekemään työtä alle1000 euron kuukausipalkalla jos on sellaisen työpaikan joskus sattunut saamaan eikä tavoitella elämässä muuta?

Joo, vikaa on, monenlaista. Vaan oon silti ihan kelpo ihminen. Kukapa meistä täydellinen olis. Mitä vikaa sinussa on?

Njaaa täytän ensivuonna 30 ja jos nyt tässä parin vuoden sisään löydän sen oman suuntani niin ehdinhän mä itseäni vielä toteuttaa ihan tarpeeksi pitkään :)

Kaikki eivät ole syntyneet sopuleiksi, AP hyvä.

Vai kuinka oppikirjan mukainen menestyjä itse olet?

Jotkut joutuvat miettimään samaa yli 50-vuotiaana. Ei sitä vielä 30-vuotiaana tiedä mitä elämä tuo tullessaan.

No mä olen tuossa tilanteessa nyt miehen jätettyä perheensä 24 vuoden jälkeen. Olen sitten varmaan epänormaali, kun mietin just kuka olen ja mihin suuntaan tästä edetä.

On epänormaalia laatia tällaisia provoaloituksia.

On epänormaalia elää koko elämänsä kyseenalaistamatta mitään ja reagoimatta itsessä ja ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Yleensä ihmisen elämässä suunta vaihtuu monesti: pariutuminen, ero, äitiys, sairastuminen, potkut jne.

Ihan varmasti minussa on monien ihmisten mielestä paljonkin vikaa.

Minua ei kuitenkaan kiinnosta vittujakaan olenko jonkun pellen mielestä viallinen ja luuseri.

Itse en osaa pitää ihmisiä liian vanhoina tai nuorina. Tiedän että monet ovat vielä kuus- seitenkymppisinä täysiä idiootteja ja monet ovat jo teineinä todella kehittyneitä henkisesti.

Itsehän en ymmärrä miksi kaikkien pitäisi elää elämänsä muiden määrittelemän polun mukaisesti ja tehdä kaikki asiat samassa järjestyksessä kuin muutkin lammastelijat.

Itse arvostan enemmän sellaisia ihmisiä jotka avoimin mielin kokeilevat eri asioita, ammatteja, kouluja, ja uskaltavat jättää jonkun ei omalta tuntuvat homman muille.

Säälin sellaisia pelkureita jotka turvallisuushakuisuuttaan kituuttelevat koko ikänsä siinä samassa työpaikassa minkä äiti tai isi on heille hyväksynyt, vain siksi että on pakko tienata niille väkisin väännetyille muotinimillä nimetyille mäkkisafkapennuilleen aiphönet.

On normaalia missä iässä tahansa. Mä oon nyt nelikymppinen ja elämä on muuttunut hurjasti siitä kun olin 30. Silloin ostettiin omakotitalo, auto ja lapset oli pieniä, en ollut koskaan käynyt ulkomailla. Olin vakituisessa työsuhteessa ja luulin että olen siinä loppuikäni.

Tässä välissä olen jäänyt työttömäksi,opiskellut, matkustellut, myynyt omakotitalon, ostanut toisen asunnon ja muuttanut ulkomaille vakituiseen työhön. Nyt elän varmasti elämäni parasta aikaa nelikymppisenä, lämmössä ja auringossa vaikka välissä oli tosi stressaavia hetkiä. Saa nähdä mitä 10 vuoden päästä.

Tuohan on todella klassinen ikä potea kriisiä itsensä ja elämänsä suhteen. Ei lainkaan epätavallista.