Salainen rakkaus, kertokaa tarinoita! :)

Olin neljä vuotta älyttömän ihastunut  toiseen mieheen,hänkin varattu tahollaan,tai ainakin tiiviisti yhdessä ex-vaimonsa kanssa.Uskon,että tunne oli molemmin puolinen.Tutustuimme lähiökapakassa,minä olin siellä harjoittelijana ja hän kanta-asiakkaana.Emme koskaan vaihtaneet yhteystietoja,mutta jos törmäsimme sattumalta,vaihdoimme kuulumisia,joskus vietimme pitempäänkin yhdessä aikaa paikassa,jossa tapasimme.Olin aina äärettömän onnellinen noista satunnaisista kohtaamisista,joskus pelkästään se,että näin hänet ohimennen kauppareissulla ja hän hymyili minulle pelasti huonon päiväni.Ihastus ei koskaan laantunut,mutta kuulin keväällä yhteiseltä tutulta että ihastukseni on kuollut,joten siihen loppui se satunnainen tapailumme.Joskus vien hänelle kynttilöitä ym hautausmaalle muualle haudattujen muistomerkille.

Olen tavattoman ihastunut mieheen, jonka tuntenut kauan. Nyt vaan yks kerta kolahti, kun näin hänet. Tuskinpa hänellä mua kohtaan on mitään ajatuksia, vaikka kohteliaasti joskus jutteleekin. Uskon että tää loppuu talven aikana, ehkä, kun ei nähdä. Kumpikin ollaan varattuja ja omaan elämäämme urautuneita. Pelkästään sänkykumppaniksi en taas halua, mielummin tällänen riutuva ihastelu.

Ihastuin työkaveriin. Huumorintaju kolahti niin hyvin yhteen, ettei järkeäkään. Jonkin aikaa myös viestittelimme niitä näitä sen jälkeen kun hän oli vaihtanut työpaikkaa. Sitten vaan oli lopetettava, koska tiesin ettei ihastus tule loppumaan muutoin, enkä halunnut rikkoa perhettäni ihastuksen takia. Vielä odotan lopputulemaa. Eli yritämme miehen kanssa löytää yhteistä säveltä uudelleen. Tällä hetkellä tuntuu, että omasta elämästä on mennyt ilo, mutta aika näyttää miten tilanne etenee.

Vierailija kirjoitti:

Olen tavattoman ihastunut mieheen, jonka tuntenut kauan. Nyt vaan yks kerta kolahti, kun näin hänet. Tuskinpa hänellä mua kohtaan on mitään ajatuksia, vaikka kohteliaasti joskus jutteleekin. Uskon että tää loppuu talven aikana, ehkä, kun ei nähdä. Kumpikin ollaan varattuja ja omaan elämäämme urautuneita. Pelkästään sänkykumppaniksi en taas halua, mielummin tällänen riutuva ihastelu.

Riutuvassa ihastelussa on oma viehätyksensä,on ainakin jotain josta haaveilla.Itse aikoinaan fantasioin että muutan ihastukseni kanssa Nepaliin ja aloitemme siellä uuden elämän.Piristi paljon ankeaa arkea :)

Kyllä se vaan aina kirpaisee ja jos on oikeasti ollut todella rakastunut, niin helposti ne tunteet palaavat. Kyse on pitkälti siitä, elätkö tunteidesi vai järkesi mukaan. Tunteiden mukaan olisi kiva elää, mutta uskaltaako päästää tutun ja turvallisen menemään. Kohtaatko tuntemattoman, saavutatko parempaa? Näitä varmasti moni kelaa päässään. Välimatka ja paljon tekemistä, jotta ei ole aikaa ajatella. Näillä eväillä pärjää pitkälle.

Lisää salaisia rakkaustarinoita,tämähän on vähän niin kuin vertaistukiketju!

Salaa olin ihastunut, toinen osapuoli ei tiennyt siitä. Sain kivaa buustia tappavan tylsään arkielämään ja rutiineihin, kun mielessäni haaveilin. Sitten tämä kuitenkin ilkeili niin pahasti, että meni maku koko tyypistä. Nyt on taas tylsää ja harmaata arkea, kun ei ole edes kaukaista ihastusta piristämässä elämää.

Et varmaan halunnut kuulla tällaista tarinaa...

Tapasin miehen ravintolassa 40-kriisissäni. Välillämme säkenöi heti. Tanssimme, suutelimme mutta en lähtenyt matkaan. Pari kk viestittelimme. Hänkin parisuhteessa. Sitten saimme vihdoin sovittua tapaamisen ja sekin oli yhtä leiskuntaa. Mutta vieläkään ei suudelmaa enempää. Olin aivan liekeissä kotona. Rakastin, ikävöin, unelmoin...4 kk ensitapaamisesta saimme vihdoin toisemme kuten nainen ja mies on tarkoitettu. Tästä on kohta 3 vuotta ja edelleen olemme rakastuneita. Tapailemme välillä viikottain, välillä on parinkin kk tauko. Olemme molemmat edelleen omissa parisuhteissamme. En olisi ikinä uskonut itsestäni. En ikinä. Mutta olen onnellinen näin ja oma parisuhteenikin voi paremmin. Mutta väärinhän tämä on kaikkien yleisten moraalisääntöjen puitteissa. Ja omienkin :(

Kiitos teille, näitä lisää :)

Jep omalla kohdallani on vielä se, että emme ole koskaan tavanneet kunnolla kasvotusten, vain pikaisesti ohimennen. En osaa sanoa minkälainen kemia meillä oikeasti olisi. Mutta me vain olemme sielunkumppanit, en ole koskaan kokenut tällaista yhteyttä kenenkään muun kanssa :) Emme ole "halunneet" tavata kunnolla kasvotusten, koska pelkäämme sitä että sen jälkeen emme voi olla enää erossa toisistamme. Molemmilla on pienet lapset ja kaikenlaista muutakin haastetta. Onneksi tuota välimatkaakin on paljon.

Kuitenkin haaveilen kokoajan siitä ensitapaamisesta, miten siinä kävisi. Äh, on  tää hankalaa. Ihanaahan se on, että on asia mistä haaveilla, mutta välillä todella vaikea palata siihen omaan arkeen kiinni.. :)

Aika kiva ketju ja varmasti monen kohdalla ajankohtainen edelleen.

Niin minullakin. Olen vähän kyllästynyt tuohon lähetä terveiset ketjuun. Sille voisi keksiä vaihtoehdon kun se on täynnä trolleja.

Rakastuin työkaveriini ja hän minuun. Miten lie niin äkkiä välillämme leimahti. Melkein ensimmäisestä kerrasta kun hän tuli samaan työpaikkaan. Minä olin naimisissa ja hän avoliitossa. Emme koskaan edenneet fyysiselle asteelle, mutta viestittelimme ja pohdimme vakavasti voisimmeko mennä yhteen ja jättää kumppanimme. Minä olin valmis, mutta hän sahasi edestakaisin. Pelkäsi muutosta. Lähdin sitten ulkomaille vuodeksi töihin emmekä pitäneet yhteyttä. Päätin ottaa etäisyyttä.

Työmatkan aikana päätin erota miehestäni ja tapasin pian kotimaahan tultuani uuden miesystävän. Kun kerroin edelliselle ihastukselleni erosta ja uudesta miehestä, hänen silmiinsä nousi kyyneleitä. Onnitteli vain ja menimme omia teitämme, työpaikkani vaihtui. Myöhemmin kuulin, että hänkin oli eronnut avovaimostaan. Muutama vuosi tästä tapasimme erään tuttavan juhlissa ja hän vähän vitsin tapaan sanoi, että hänelle jäi kamalat traumat siitä, ettemme päätyneet yhteen. Ja kyllä minuakin jollain lailla harmittaa. Ajattelen häntä vieläkin usein. Ihana ihminen.

Oltiin rakastuneita ja nainen ehti jo jättää miehensäkin. Itse jotenkin epäröin ja vaimo vastusti rajusti eroa, voimat eivät riittänet alkaa jäätävään huoltajuusriitelyn ja muuhun sotkuun. Lisäksi uusi suhde tuntui epävarmalta kun uusi nainen  oli Tinderissäkin heti "katselemassa".

Jäin ja tunteet laimenivat ajan kanssa. Asia varmaan harmittaisi jos katuisin jäämistä. Tajusin samalla, että musta ei olisi uusperhesoppaan kuin pakon edessä.

Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja kukaan ei voi kertoa mikä sopii sulle.