Mitä ihmeellistä siinä on, että kolmen lapsen jälkeen olen timmissä kunnossa?

Ei mitään. Ihmiset vain käyttävät raskautta tekosyynä niin monelle asialle.

Haluatko pohtia tätä asiaa laajemmin vai tulitko vain toteamaan?

Ei siinä ole mitään ihmeellistä.

Ei minun mielestä mitään. Ihmeellistä on, että et osaa kirjoittaa.

Ei mitään ihmeellistä. Ei minussakaan näy se että olen kaksi lasta saanut. Äidissäni ei ne viisi. Kiitos geenit.

Enemmän ihmetyttää ne isien vauvakilot.

Ei mitään ihmeellistä. Eikö kukaan nosta sun häntää, kun sitä pitää itse nostaa =)

Mitali tulossa postissa.

Ei minunkaan mielestäni mitään ihmeellistä. Olen timmissä kunnossa vielä 4 lapsen jälkeenkin. Geenit, terveelliset elintavat, kohtuullinen herkuttelu, ulkoilu ja liikunta. Simppeliä.

Ei mitään, äitini on synnyttänyt kolme lasta, on 66-vuotias ja edelleen timmissä kunnossa. Siinä kohtaa voi jo vähän taputtaa selkäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään, äitini on synnyttänyt kolme lasta, on 66-vuotias ja edelleen timmissä kunnossa. Siinä kohtaa voi jo vähän taputtaa selkäänsä.

Tuossa kohtaa todella voi. Ilmeisesti tämä aloitus oli jonkinlainen provo, kun aloittaja ei sitten kuitenkaan ole kiinnostunut keskustelemaan aiheesta, mutta jos nyt vähän otettaisiin erilaisia näkökulmia aiheeseen.

-

Ensinnäkin - kai lihavan ("plösähtäneen taikinakasan", if you wil) ja "timmin" välillä on kaikenlaisia erilaisia vaihtoehtoja? Mä ainakin ajattelen, että timmi tarkoittaa sellaista kuntoa, jossa tosiaan on jo jonkinlaista lihaserottuvuutta ja vartalon ulkomuodon eteen on tehty jotain muutakin kuin harrastettu kansalaisopiston jumppaa ja pysytty normaalipainossa. Timmiin kuntoon vaaditaan jo aika paljon enemmän aikaa kuin normaalipainoon jne. ja se saattaakin olla syynä mainitulle ihmettelylle: kaikilla ei tosiaan ole aikaa harrastaa liikuntaa niin paljon, että se oikeasti näkyisi siitä ulkomuodosta erittäin selvästi. Mulla on parikin ystävää, jotka harrastavat tavoitteellista liikuntaa, ja kyllä se vain aikansa ottaa. Onneksi heillä on isovanhemmat, jotka ovat lähes päivittäin mukana arjessa - se vapauttaakin jo huomattavasti enemmän aikaa omiin harrastuksiin. Molempien lapset ovat jo lisäksi siinä iässä, että eivät ole enää semmoisia peräänkatsottavia.

-

Toiseksi: on kaikenlaisia muunkinlaisia harrastuksia kuin liikunta, ja aikaa menee niihinkin. Jossain kohdassa se valinta pitää tehdä: mille asialle haluan antaa aikaa, kun sitä on käytettävissä aika vähän.

-

Kolmanneksi: timmiys ei ole mikään itseisarvo, vaikka se ehkä on päässyt viime vuosina unohtumaan.

Ihmiset yrittävät olla sinulle kivoja, kun kehuvat hoikkuuttasi ja timmiyttäsi, ap. Varmaan näkevät, että asia on sinulle tärkeä.

Voit itsekin sanoa toisille jotain nättiä, vaikka kehua kampausta jos et voi kehua kroppaa.

Moni on kateellinen, ei siinä sen kummempaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään, äitini on synnyttänyt kolme lasta, on 66-vuotias ja edelleen timmissä kunnossa. Siinä kohtaa voi jo vähän taputtaa selkäänsä.

Tuossa kohtaa todella voi. Ilmeisesti tämä aloitus oli jonkinlainen provo, kun aloittaja ei sitten kuitenkaan ole kiinnostunut keskustelemaan aiheesta, mutta jos nyt vähän otettaisiin erilaisia näkökulmia aiheeseen.

-

Ensinnäkin - kai lihavan ("plösähtäneen taikinakasan", if you wil) ja "timmin" välillä on kaikenlaisia erilaisia vaihtoehtoja? Mä ainakin ajattelen, että timmi tarkoittaa sellaista kuntoa, jossa tosiaan on jo jonkinlaista lihaserottuvuutta ja vartalon ulkomuodon eteen on tehty jotain muutakin kuin harrastettu kansalaisopiston jumppaa ja pysytty normaalipainossa. Timmiin kuntoon vaaditaan jo aika paljon enemmän aikaa kuin normaalipainoon jne. ja se saattaakin olla syynä mainitulle ihmettelylle: kaikilla ei tosiaan ole aikaa harrastaa liikuntaa niin paljon, että se oikeasti näkyisi siitä ulkomuodosta erittäin selvästi. Mulla on parikin ystävää, jotka harrastavat tavoitteellista liikuntaa, ja kyllä se vain aikansa ottaa. Onneksi heillä on isovanhemmat, jotka ovat lähes päivittäin mukana arjessa - se vapauttaakin jo huomattavasti enemmän aikaa omiin harrastuksiin. Molempien lapset ovat jo lisäksi siinä iässä, että eivät ole enää semmoisia peräänkatsottavia.

-

Toiseksi: on kaikenlaisia muunkinlaisia harrastuksia kuin liikunta, ja aikaa menee niihinkin. Jossain kohdassa se valinta pitää tehdä: mille asialle haluan antaa aikaa, kun sitä on käytettävissä aika vähän.

-

Kolmanneksi: timmiys ei ole mikään itseisarvo, vaikka se ehkä on päässyt viime vuosina unohtumaan.

Itsekin ajattelen timminä ihmistä, jolla on hyvä kunto, lihasta kropassa ja lisäksi ehkä kiinnostusta ja osaamista jossain lajissa. Se vaatii aikaa ja kuntoilun priorisoimista, mikä ei kolmen lapsen vanhemmalle ole aina helppoa.

Keskustelin kerran erään nuoren miehen kanssa, joka oli sitä mieltä, että kaikki voivat syödä vaikka levyllisen suklaata päivässä lihomatta, jos vaikka liikkuvat tarpeeksi. Joo, kyllä, minun tosin olisi ajallisesti pitänyt liikkua enemmän sen polttamiseksi, mutta kaveri ei myöskään tuntunut ymmärtävän, että 4- ja 1-vuotiaat lapset vievät ihan tolkuttomasti aikaa ja energiaa. Pitää tehdä valintoja, useimmille se on keskitie, jossa liikutaan kohtuullisesti ja ollaan lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään, äitini on synnyttänyt kolme lasta, on 66-vuotias ja edelleen timmissä kunnossa. Siinä kohtaa voi jo vähän taputtaa selkäänsä.

Tuossa kohtaa todella voi. Ilmeisesti tämä aloitus oli jonkinlainen provo, kun aloittaja ei sitten kuitenkaan ole kiinnostunut keskustelemaan aiheesta, mutta jos nyt vähän otettaisiin erilaisia näkökulmia aiheeseen.

-

Ensinnäkin - kai lihavan ("plösähtäneen taikinakasan", if you wil) ja "timmin" välillä on kaikenlaisia erilaisia vaihtoehtoja? Mä ainakin ajattelen, että timmi tarkoittaa sellaista kuntoa, jossa tosiaan on jo jonkinlaista lihaserottuvuutta ja vartalon ulkomuodon eteen on tehty jotain muutakin kuin harrastettu kansalaisopiston jumppaa ja pysytty normaalipainossa. Timmiin kuntoon vaaditaan jo aika paljon enemmän aikaa kuin normaalipainoon jne. ja se saattaakin olla syynä mainitulle ihmettelylle: kaikilla ei tosiaan ole aikaa harrastaa liikuntaa niin paljon, että se oikeasti näkyisi siitä ulkomuodosta erittäin selvästi. Mulla on parikin ystävää, jotka harrastavat tavoitteellista liikuntaa, ja kyllä se vain aikansa ottaa. Onneksi heillä on isovanhemmat, jotka ovat lähes päivittäin mukana arjessa - se vapauttaakin jo huomattavasti enemmän aikaa omiin harrastuksiin. Molempien lapset ovat jo lisäksi siinä iässä, että eivät ole enää semmoisia peräänkatsottavia.

-

Toiseksi: on kaikenlaisia muunkinlaisia harrastuksia kuin liikunta, ja aikaa menee niihinkin. Jossain kohdassa se valinta pitää tehdä: mille asialle haluan antaa aikaa, kun sitä on käytettävissä aika vähän.

-

Kolmanneksi: timmiys ei ole mikään itseisarvo, vaikka se ehkä on päässyt viime vuosina unohtumaan.

Itsekin ajattelen timminä ihmistä, jolla on hyvä kunto, lihasta kropassa ja lisäksi ehkä kiinnostusta ja osaamista jossain lajissa. Se vaatii aikaa ja kuntoilun priorisoimista, mikä ei kolmen lapsen vanhemmalle ole aina helppoa.

Keskustelin kerran erään nuoren miehen kanssa, joka oli sitä mieltä, että kaikki voivat syödä vaikka levyllisen suklaata päivässä lihomatta, jos vaikka liikkuvat tarpeeksi. Joo, kyllä, minun tosin olisi ajallisesti pitänyt liikkua enemmän sen polttamiseksi, mutta kaveri ei myöskään tuntunut ymmärtävän, että 4- ja 1-vuotiaat lapset vievät ihan tolkuttomasti aikaa ja energiaa. Pitää tehdä valintoja, useimmille se on keskitie, jossa liikutaan kohtuullisesti ja ollaan lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista.

Joo. Nämä asiat tuntuvat ikään kuin itsestäänselvyyksiltä, mutta nykyajan ulkonäkökeskeisessä maailmassa ne eivät taida kaikille sitä olla. Kaiken tämän peppu- ja fitness-vouhotuksen paineessa monella saattaa ihan oikeasti unohtua se, että 1) kaikkien ihmisten ei tarvitse olla äärimmäisen kiinnostuneita ulkonäöstään ja 2) kaikki syyt, jotka johtavat siihen, että ihmisellä ei ole selkeästi erottuvat vatsalihakset, eivät suinkaan ole tekosyitä.

Ei ole mitään ihmeellistä. Eikä nykypäivänä mitenkään harvinaistakaan. Hieno homma!

Itse olen nelikymppinen kolmen lapsen äiti, enkä mitenkään timmi. Ihan normaali ja tyytyväinen tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään, äitini on synnyttänyt kolme lasta, on 66-vuotias ja edelleen timmissä kunnossa. Siinä kohtaa voi jo vähän taputtaa selkäänsä.

Tuossa kohtaa todella voi. Ilmeisesti tämä aloitus oli jonkinlainen provo, kun aloittaja ei sitten kuitenkaan ole kiinnostunut keskustelemaan aiheesta, mutta jos nyt vähän otettaisiin erilaisia näkökulmia aiheeseen.

-

Ensinnäkin - kai lihavan ("plösähtäneen taikinakasan", if you wil) ja "timmin" välillä on kaikenlaisia erilaisia vaihtoehtoja? Mä ainakin ajattelen, että timmi tarkoittaa sellaista kuntoa, jossa tosiaan on jo jonkinlaista lihaserottuvuutta ja vartalon ulkomuodon eteen on tehty jotain muutakin kuin harrastettu kansalaisopiston jumppaa ja pysytty normaalipainossa. Timmiin kuntoon vaaditaan jo aika paljon enemmän aikaa kuin normaalipainoon jne. ja se saattaakin olla syynä mainitulle ihmettelylle: kaikilla ei tosiaan ole aikaa harrastaa liikuntaa niin paljon, että se oikeasti näkyisi siitä ulkomuodosta erittäin selvästi. Mulla on parikin ystävää, jotka harrastavat tavoitteellista liikuntaa, ja kyllä se vain aikansa ottaa. Onneksi heillä on isovanhemmat, jotka ovat lähes päivittäin mukana arjessa - se vapauttaakin jo huomattavasti enemmän aikaa omiin harrastuksiin. Molempien lapset ovat jo lisäksi siinä iässä, että eivät ole enää semmoisia peräänkatsottavia.

-

Toiseksi: on kaikenlaisia muunkinlaisia harrastuksia kuin liikunta, ja aikaa menee niihinkin. Jossain kohdassa se valinta pitää tehdä: mille asialle haluan antaa aikaa, kun sitä on käytettävissä aika vähän.

-

Kolmanneksi: timmiys ei ole mikään itseisarvo, vaikka se ehkä on päässyt viime vuosina unohtumaan.

Itsekin ajattelen timminä ihmistä, jolla on hyvä kunto, lihasta kropassa ja lisäksi ehkä kiinnostusta ja osaamista jossain lajissa. Se vaatii aikaa ja kuntoilun priorisoimista, mikä ei kolmen lapsen vanhemmalle ole aina helppoa.

Keskustelin kerran erään nuoren miehen kanssa, joka oli sitä mieltä, että kaikki voivat syödä vaikka levyllisen suklaata päivässä lihomatta, jos vaikka liikkuvat tarpeeksi. Joo, kyllä, minun tosin olisi ajallisesti pitänyt liikkua enemmän sen polttamiseksi, mutta kaveri ei myöskään tuntunut ymmärtävän, että 4- ja 1-vuotiaat lapset vievät ihan tolkuttomasti aikaa ja energiaa. Pitää tehdä valintoja, useimmille se on keskitie, jossa liikutaan kohtuullisesti ja ollaan lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista.

Joo. Nämä asiat tuntuvat ikään kuin itsestäänselvyyksiltä, mutta nykyajan ulkonäkökeskeisessä maailmassa ne eivät taida kaikille sitä olla. Kaiken tämän peppu- ja fitness-vouhotuksen paineessa monella saattaa ihan oikeasti unohtua se, että 1) kaikkien ihmisten ei tarvitse olla äärimmäisen kiinnostuneita ulkonäöstään ja 2) kaikki syyt, jotka johtavat siihen, että ihmisellä ei ole selkeästi erottuvat vatsalihakset, eivät suinkaan ole tekosyitä.

Juuri näin. Sen vielä lisäisin, että vatsan saa kuosiin lopulta varsin helposti ja nopeasti verrattuna henkisiin taitoihin - uuden kielen opiskeluun tai vaikka pianonsoittoon alkeista aloittaen. Siinä todellisia haasteita ruuhkavuosiin. Nämä taidot eivät vain näy päälle päin.

No minulle on vatsanahkaa jäänyt ja 5kg kahden lapsen jälkeen. Näytän kyllä mielestäni juuri tällaiselle plösähtäneelle, mutta minä olenkin tehnyt valinnan: lapset ja lasten kanssa yhteinen aika menee minun ja minun napani edelle. Teen töitä 9-11h päivässä, näen lapsia vain illalla n. 2h ajan, en todellakaan vietä sitä aikaa salilla. Tai viikonloppuna; jos minulla on kokonainen viikonloppu aikaa, niin silloin hoidetaan kotia ja tehdään asioita perheenä. Minulla ei ole hyvät geenit, joten nämä kilot pitää todella karistaa ja nyt se ei minun aikatauluuni mahdu. Olen onnellinen, että minun työni mahdollistaa miehelleni lyhennetyn työajan ja se, että minä olen joka ilta 2h lasten kanssa mahdollistaa miehelle lenkkeilyn ja urheilun. Nämä ovat minun valintojani, sinulla on omasi.

Se tuntuu olevan jotenkin ihmeellistä joidenkin mielestä. Olen itse 38v kahden lapsen äiti ja siskoni on 51v lapseton. Suunnilleen yhtä timmejä ollaan. Itse olen sitä mieltä että siskoni "saavutus" on tällä hetkellä kovempi kun ikää on niin paljon enemmän, mutta ulkopuoliset ihailevat enemmän minua ja vähättelevät siskoani sanomalla ettei hän ole edes ollut raskaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään, äitini on synnyttänyt kolme lasta, on 66-vuotias ja edelleen timmissä kunnossa. Siinä kohtaa voi jo vähän taputtaa selkäänsä.

Tuossa kohtaa todella voi. Ilmeisesti tämä aloitus oli jonkinlainen provo, kun aloittaja ei sitten kuitenkaan ole kiinnostunut keskustelemaan aiheesta, mutta jos nyt vähän otettaisiin erilaisia näkökulmia aiheeseen.

-

Ensinnäkin - kai lihavan ("plösähtäneen taikinakasan", if you wil) ja "timmin" välillä on kaikenlaisia erilaisia vaihtoehtoja? Mä ainakin ajattelen, että timmi tarkoittaa sellaista kuntoa, jossa tosiaan on jo jonkinlaista lihaserottuvuutta ja vartalon ulkomuodon eteen on tehty jotain muutakin kuin harrastettu kansalaisopiston jumppaa ja pysytty normaalipainossa. Timmiin kuntoon vaaditaan jo aika paljon enemmän aikaa kuin normaalipainoon jne. ja se saattaakin olla syynä mainitulle ihmettelylle: kaikilla ei tosiaan ole aikaa harrastaa liikuntaa niin paljon, että se oikeasti näkyisi siitä ulkomuodosta erittäin selvästi. Mulla on parikin ystävää, jotka harrastavat tavoitteellista liikuntaa, ja kyllä se vain aikansa ottaa. Onneksi heillä on isovanhemmat, jotka ovat lähes päivittäin mukana arjessa - se vapauttaakin jo huomattavasti enemmän aikaa omiin harrastuksiin. Molempien lapset ovat jo lisäksi siinä iässä, että eivät ole enää semmoisia peräänkatsottavia.

-

Toiseksi: on kaikenlaisia muunkinlaisia harrastuksia kuin liikunta, ja aikaa menee niihinkin. Jossain kohdassa se valinta pitää tehdä: mille asialle haluan antaa aikaa, kun sitä on käytettävissä aika vähän.

-

Kolmanneksi: timmiys ei ole mikään itseisarvo, vaikka se ehkä on päässyt viime vuosina unohtumaan.

Itsekin ajattelen timminä ihmistä, jolla on hyvä kunto, lihasta kropassa ja lisäksi ehkä kiinnostusta ja osaamista jossain lajissa. Se vaatii aikaa ja kuntoilun priorisoimista, mikä ei kolmen lapsen vanhemmalle ole aina helppoa.

Keskustelin kerran erään nuoren miehen kanssa, joka oli sitä mieltä, että kaikki voivat syödä vaikka levyllisen suklaata päivässä lihomatta, jos vaikka liikkuvat tarpeeksi. Joo, kyllä, minun tosin olisi ajallisesti pitänyt liikkua enemmän sen polttamiseksi, mutta kaveri ei myöskään tuntunut ymmärtävän, että 4- ja 1-vuotiaat lapset vievät ihan tolkuttomasti aikaa ja energiaa. Pitää tehdä valintoja, useimmille se on keskitie, jossa liikutaan kohtuullisesti ja ollaan lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista.

Joo. Nämä asiat tuntuvat ikään kuin itsestäänselvyyksiltä, mutta nykyajan ulkonäkökeskeisessä maailmassa ne eivät taida kaikille sitä olla. Kaiken tämän peppu- ja fitness-vouhotuksen paineessa monella saattaa ihan oikeasti unohtua se, että 1) kaikkien ihmisten ei tarvitse olla äärimmäisen kiinnostuneita ulkonäöstään ja 2) kaikki syyt, jotka johtavat siihen, että ihmisellä ei ole selkeästi erottuvat vatsalihakset, eivät suinkaan ole tekosyitä.

Mä taas ymmärsin tämän niin ettei kyse ole fitnespimuista vaan ihan arkipäivän timmeistä äideistä - siis niistä joilla ei ole jenkkakahvoja, selkämakkaroita eikä vatsanröllykkää roikkumassa housunkauluksen yli. Sellaisista jotka pitävät itsensä hoikkina/normaalipainoisina ja peruskiinteinä ilman 24/7 omistautumista treenaamiselle.

Kyse ei ole ulkonäkökeskeisyydestä (aina sama peruste hoikkuudelle, huoh!) vaan siitä että viihtyy kropassa jossa on hyvä ja kevyt olla. Mulla ainakin tärkein kriteeri välttää läskiä on se että jo 2-3 kilon painon nousu saa olon tosi tukalaksi ja turpeaksi. Pysyn siis normaalipainoisena. Plussaa on se että liikunta pitää myös kropan kunnossa jolloin vaatteet istuu kauniisti päälle eikä tursua mistään. Ja taas on mukava olla:)