Ihanaa Paavo Väyrynen pääsee pääministeriksi (ov)
Paavo Väyrynen pääministeriksi!
1.6.2007 06:55
Suomi on heinäkuussa lomalla. Myös hallitus lomailee ja peräti seitsemän ministeriä pääsee paistattelemaan sijaispääministerinä.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) jää viiden viikon lomalle 2. heinäkuuta. Pääministerin sijainen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) aloittaa kesälomansa jo juhannuksesta.
Jos pääministerin sijainenkin on lomalla, tehtäviä hoitaa virkaiältään vanhin ministeri. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla maata johtaa ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk).
- Ei tämä aivan yllätyksenä tullut. Sitä saattoi odottaa. Maan asiat ovat erittäin hyvässä hoidossa, turvallisissa käsissä, Väyrynen myhäili pääministeriyttään.
Heinäkuun toisella viikolla ohjaksiin istahtaa lähes viikoksi viestintäministeri Suvi Lindén (kok). Ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) on lomansa välissä yhden päivän töissä ja pääministerinä.
Heinäkuun kolmannella viikolla kulttuuriministeri Stefan Wallin (r) saa olla maan johdossa puolen vuoden ministerikokemuksellaan. Kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk) pääsee päivän pääministeriksi, kun hän kesken lomaansa piipahtaa päivän töissä.
- Oho! Tämä tuli ehdottomasti yllätyksenä, Kiviniemi hämmästeli.
Sitten lomalta palaa kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk), jonka pääministeriyden katkaisee kesän kolmas päiväpääministeri, Väyrynen.