Psykologiset soveltuvuustestit- kokemuksia
Onko vastaukset pitäneet paikkansa? Oletteko saaneet paikan?
Itse hain uralleni hyvin tärkeää työpaikkaa. Olin firman ykkösvaihtoehto kunnes saivat soveltuvuusarvion tulokset ja jäin kakkoseksi.
psykologin mukaan kokonaisuuksien hahmottaminen vie aikaa ja tähän tulee saada tukea. Tosiasiassa nykyisessä tehtävässäni joudun hallitsemaan valtavan isoa kokonaisuutta koko suomen tasolla ja olen saanut palautetta että olen hyvin nopea ja välkky hahmottamaan näitä isojakin kokonaisuuksia. Tukea en ole koskaan saanut koska olen itse ollut vastuussa kaikesta. Psykologille erehdyksessä sanoin että tuki olisi joskus kiva.
Uudelle työnantajalle tämä oli tärkeä kriteeri työn saamiseen.
Arviossa myös älykkyysosamääräni oli keskitasoa (ajastetut tehtävät) mutta sen niukemalla puolella (edellisenä yönä lapseni sairastui oksennustautiin enkä saanut nukuttua kuin hetki siellä hetki täällä joten myönnän että tehtäviin kului normaalia enemmän aikaa eikä hoksottimet pelanneet.
Mutta ei näitä väsymisiä ym voinut enää työnantajalle selitellä kun hän teki päätöksen valita tehtävään toinen.
Harmittaa vaan kun tiedän että olisin ollut nappivalinta tähän tehtävään mutta testit epäonnistuivat. Oma esimieheni myös pyöritteli päätään kun luki testitulokset.
Kyllähän siellä moni asia piti paikkansa kuten luonteenpiirteeni.
Millaisia kohemuksia täällä muilla on testeistä?
Kommentit (7)
P*skat niillä mitään väliä. Sukunimi ratkaisee.
Jos menisin nyt uudestaan testeihin, saisin varmasti paremmat arvostelut. Tietäisin mitä jättää sanomatta ettei tule epävarma kuva. Kehittämiskohteisiinikin voisi keksiä jotain tyyliin :olen liian nopea (joka on myös toisaalta positiivinen pahe).
Joten kyllä, luulen että niihin voi myös harjoitella osittain.
Ap
Olen käynyt monet testit. Ääripään vastauksia on tullut, riippuen päivän vireystilasta.
Positiiviset seikat tulevat hyvin esiin mutta kehittämisalueet korostuvat esim väsyneenä.
Ystäväni haki samaan koulutukseen kahtena peräkkäisenä vuotena. Ensimmäisellä kerralla psykologisten testien tulos oli, ettei missään tapauksessa sovi koulutukseen ja töihin, joihin se johtaa. Toisella kerralla tulos oli, että soveltuu hyvin. Mitä lienevät kallonkutistajat miettineet, kun ovat tulkintojaan tehneet... Valitettavaa kuitenkin on, että monet näyttävät uskovan testeihin kyselemättä. Tämä sitten näkyy esimerkiksi juuri aineenopettajissa. Kaikki ovat testattuja, mutta monet ovat silti epäkelpoja.
Kaikki, mitä psykologille menet haastattelussa sanomaan, kirjoitetaan raporttiin totuutena ja muka empiirisisesti todettuna havaintona, vaikka siis olisi pelkkä haastateltavan oma mielipide. Niissä saa oikeastaan aikaiseksi juuri sellaiset tulokset kuin itse haluaa jos on kerran tai pari käynyt ja tietää mitä odottaa. Ainoastaan ne aikatehtävät menee kuten menee, mutta niiden osuus on pieni koko testistä. Mielestäni silkkaa ajan- ja rahan haaskausta rekrytoinnissa tuollaiset.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki, mitä psykologille menet haastattelussa sanomaan, kirjoitetaan raporttiin totuutena ja muka empiirisisesti todettuna havaintona, vaikka siis olisi pelkkä haastateltavan oma mielipide. Niissä saa oikeastaan aikaiseksi juuri sellaiset tulokset kuin itse haluaa jos on kerran tai pari käynyt ja tietää mitä odottaa. Ainoastaan ne aikatehtävät menee kuten menee, mutta niiden osuus on pieni koko testistä. Mielestäni silkkaa ajan- ja rahan haaskausta rekrytoinnissa tuollaiset.
Jaa, en tiedä muuta kuin että tuntemani vahvasti narsistinen hlö sai paikan psykologisesta testistä huolimatta. Ehkä niissä voi huijata, sehän onnistuu narsistilta.