Lue keskustelun säännöt.
Ihmiselämän korkein ja vaikein oppitunti on Itsensä ehdoton rakastaminen
12.08.2016 |
Eli itse ajattelen elämän kulkevan erilasissa sykleissä ja elämässä on erilaisia oppitunteja. Tai oikeastaan elämä on oppitunti josta siirrymme aina vaan uusiin elämiin ja oppitunteihin. Ja itsensä ehdoton rakastaminen on ihmiselämän korkein taso, ultimate goal.
Kommentit (16)
Minä tunnen pari ihmistä, jotka rakastavat itseään valtavasti ja aivan ehdoitta. En kuitenkaan katsoisi heitä kovin jalostuneiksi yksilöiksi, koska heillä on tapana olla ilkeitä ja talloa muita jalkoihinsa, jos oma etu sitä vaatii. Rakastavatkohan he itseään siis väärin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No haloo, ei ole. Mulla on ainakin niin pahoja vikoja ( vihanhallinnassa, kärkkäässä kielessä, päällepäsmäröinnissä) että niitä ei todellakaan tarvitse ehdoitta rakastaa, edes minun itseni. Kiitos kuitenkin sydänhymiön puuttumisesta.
Ja kun oivaltaa kuinka itseään rakastetaan ehdottomasti oppii samalla rakastamaan muita kanssaeläjiään ehdottomalla rakkaudella.
Kaikki mikä on sisälläsi ilmenee myös ulos. Toisaalta olemme kaikki Yhtä ja Yksi ilmenee meidän kaikkien kautta. Olemme kaiken sisällä.
Ainoastaan vanhat sielut voivat tämän ymmärtää...
Kokemus tuo ymmärrystä, ymmärrys viisautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa aika kevyt-new-age- piis änd laav filosofialta.
Varsinkin kun näitä lauseita heitellään tällaisina irrallisina heittoina, ja perään kritiikki kuitataan sillä, että kritisoija ei ole "vanha sielu".
Vierailija kirjoitti:
Coelhot luettu veikkaanma.
Joo, Coelhopa tästä juuri tosiaan tuli mieleen! Mietinkin että mistä tätä tekosyvällistä kevythöttöä syntyy, että jossain olen nähnyt tätä ennenkin. Sellaista, mistä tulee pinnalta katsoen olo viisaudesta, mutta jokin vaisto varoittaa, että tässä on jotain mätää, jotain epäaitoa. Coelhon teksteistä itsekin olen näin kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se totta. Omassa parisuhteessa koko ajan vaikeuksia, kun en rakasta ja hyväksy itseäni. :( Toivon että opin, siinä ei voi edes se ihana mies olla kuin sivustaseuraajana. Ei auta jos toinen sanoo ihanaksi, jos itse ajattelee aivan päinvastoin. Arvostan kaikkia jotka sen osaavat, terveesti kunnioittaa itseään siis
Vierailija kirjoitti:
Onhan se totta. Omassa parisuhteessa koko ajan vaikeuksia, kun en rakasta ja hyväksy itseäni. :( Toivon että opin, siinä ei voi edes se ihana mies olla kuin sivustaseuraajana. Ei auta jos toinen sanoo ihanaksi, jos itse ajattelee aivan päinvastoin. Arvostan kaikkia jotka sen osaavat, terveesti kunnioittaa itseään siis
Kukaan ei varmasti epäile, että terve itsetunto olisi ihmiselle hyvä ominaisuus, ja ilman sitä elämä voi olla vaikeaa. Mutta että oikein korkein ja vaikein oppitunti? Itselläni ei ole tuon kanssa ollut koskaan ongelmia, joten taidankin olla ihan pahuksen korkealla henkisellä tasolla :D (En kyllä ole, olen hyvin monella tapaa vajavainen, mutta aina olen ollut itsevarma ja itseäni rakastava)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No haloo, ei ole. Mulla on ainakin niin pahoja vikoja ( vihanhallinnassa, kärkkäässä kielessä, päällepäsmäröinnissä) että niitä ei todellakaan tarvitse ehdoitta rakastaa, edes minun itseni. Kiitos kuitenkin sydänhymiön puuttumisesta.
Ei ehdoitta rakastaminen tarkoita sitä, että rakastaa huonoja puoliaan ja vääriä/huonoja tekojaan, vaan että osaa rakastaa itseään niistä huolimatta.
Niin paljon syytetään ja syylistetään ties mistä asiasta, ja annetaan ymmärtää että on paska tyyppi jos teet sitä tai tätä. On pikkasen vaikeaa silloin rakastaa itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen huonot puolet ("viat") lievittyvät jo sillä, että hyväksyy ne osaksi itseään. Ei murehdi niitä liikaa eikä varsinkaan yritä taistella niitä vastaan. Itsensä rakastaminen lähtee juuri siitä, että tiedostaa sekä hyvät että huonot ominaisuutensa, hyväksyy heikot kohtansa ja uskoo hyviin piirteisiinsä.
Kun ihminen aidosti rakastaa itseään, hänellä ei enää ole tarvetta ilkeillä, "päsmäröidä", tai alentaa muita. Silloin ymmärtää, että kaikki ihmiset ovat loppujen lopuksi yhtä ja samaa. Kukin vain ilmentää itseään ja ominaisuuksiaan omalla tavallaan.
Eli minun kannattaa rakastaa itseäni siitäkin huolimatta vaikka vihaan ja pelkään muita ihmisiä.
Olen katkera monille kaltoinkohtelijoilleni, mutta monille olen antanut jo anteeksi.
Olen surullinen ja ahdistunut ihmisten pahuudesta ja tyhmyydestä.
En kestä sitä kuinka raakoja ja julmia ihmiset voivat olla viattomia luontokappaleita kohtaan.
Minua ällöttää kun ihmiset pitävät itseään maailmakaikkeuden ylimpinä ja jalompina olentoina.
Itse näen ihmiset alhaisempina kuin muu luonto.
Minun on pakko olla armollinen itselleni, koska muuten sairatuisin pahasti ja olisin kaikille hirveä riesa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpö höpö. Derivointikin oli hankalampaa oppia.
Olin kadottanut itseni ja jouduin lähtemään etsimään itseäni. Lopulta kun löysin itseni, nöyrryin itseni edessä ja opin rakastamaan itseäni. Minusta oli tullut oman elämäni sankari ja itseni paras ystävä...
Näitä oman navan kautta valaistuksen kokeneita nykyään piisaa: "Elin 30-vuotta ennen kuin tajusin, että Universumi on mun perse!"
Tosielämän Wittgenstein on syntynyt!