E-pillereiden jälkeen kierto mennyt ihan sekaisin :(
Milloin tää normalisoituu, että olisi edes mahdollisuus sille raskautumiselle?
Pillerit lopetin melkein puolivuotta sitten. Ennen pillereitä kierron pituus oli 22 päivää ja ovuloin joka kuussa. Pillereiden jälkeen kierron pituus venähti 38:n päivään, enkä ovuloi kuin ehkä kerran kahdessa kuukaudessa.
Gyne kyllä totesi, että noin pitkällä kierrolla on normaalia ettei ovulaatiota tapahdu, että pitää vain odotella rauhassa normalisoitumista.
Puoli vuotta olen jo odotellut! Milloin pääsen tutkimuksiin?
Kommentit (11)
Oletko lihonut pillereiden käytön aikana? Jos olet, niin laihduta ylimääräiset pois. Jo 10kg ylimääräistä vaikuttaa negatiivisesti hedelmällisyyteen, yli tuon, niin aiheuttaa ihan varmasti lapsettomuutta.
Olet odotellut puoli vuotta? Odota toiset lisää. Minulla ei vuodenkaan jälkeen ollut kiertoa ollenkaan, kuukautiset piti aloittaa Teroluteilla. Sen jälkeen ollut säännöllinen, 30 päivän kierto. Eli valitettavasti vain aika, joskus myös lääkkeellinen apu, auttaa. Pillerit ovat aikamoista myrkkyä.
Kannattaisi lopettaa pillerit oikeasti hyvissä ajoin jos aikoo joskus raskautua. Sanoisin että vuotta ennen ja käyttää vaikka kondomia ennen ehkäisyn totaalista lopettamista.
Eikös niin sanota, että usein siinä kestää vähintään sen puoli vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi lopettaa pillerit oikeasti hyvissä ajoin jos aikoo joskus raskautua. Sanoisin että vuotta ennen ja käyttää vaikka kondomia ennen ehkäisyn totaalista lopettamista.
Ei normaaleilla, terveillä ihmisillä e-pillerit vaikuta mitenkään hedelmällisyyteen. Ap:lla ja muilla ongelmallisilla kyse on luultavasti lapsettomuudesta, joka on ollut kehossa aina, vanhasta iästä tai muusta sairaudesta. Myös lihominen vaikuttaa, vaikka alapeukuttajat muuta ulisette.
Minä raskauduin ekasta kierrosta lopettamisen jälkeen.
Pillereiden lopettamisesta meni yli vuosi, ennenkuin kuukautiset alkoivat itsestään. Tuon vuoden aikana kiertoa yritettiin käynnistellä Teroluteilla. Raskautumiseen meni kuitenkin nelisen vuotta.
Siis eikö e-pillereiden teho perustu juuri siihen että ne estävät ovulaation? Ainakin yhdistelmäpillereissä, minipillereistä en tiedä.. Mistä tiedät ovuloineesi joka kerta pillereiden kanssa?

Anteeksi luin huolimattomasti. Luin että pillereiden aikana ovuloit joka kerta ja kierto oli 22pv..
Mutta eikös tuo 22pv ole aika lyhyt kierto? Ei taskautuminen välttämättä silloinkaan olisi onnistunut. Käytitkö kauan pillereitä? Hormonitoiminta voi muuttua paljon jos esim. teininä on alkanut syömään pillereitä ja lopettaa vaikka 10v päästä. Itsellä oli tosi pitkiä kiertoja ennen pillereitä ja menkat välillä kauan pois, mutta kun jokusen vuoden jälkeen lopetin ne, muuttui kierto saman tien n. 30pv.
Mulla meni 1,5 vuotta ennen kuin kierto tasaantui 35 päivään. Sitä ennen menkat tuli muutaman kuukauden välein. Tulin melkein heti raskaaksi, kun kierto tasaantui.
En aloittanut raskauden jälkeen uudestaan pillereitä ja ilman ehkäisyä mentiin. Meni 1 vuosi ja 10 kk ekan lapsen syntymästä, kun aloin odottaa toista lastamme. Kuukautiset olivat kyllä ekan raskauden jälkeen paljon säännöllisemmät kuin varmaan koskaan aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi lopettaa pillerit oikeasti hyvissä ajoin jos aikoo joskus raskautua. Sanoisin että vuotta ennen ja käyttää vaikka kondomia ennen ehkäisyn totaalista lopettamista.
Ei normaaleilla, terveillä ihmisillä e-pillerit vaikuta mitenkään hedelmällisyyteen. Ap:lla ja muilla ongelmallisilla kyse on luultavasti lapsettomuudesta, joka on ollut kehossa aina, vanhasta iästä tai muusta sairaudesta. Myös lihominen vaikuttaa, vaikka alapeukuttajat muuta ulisette.
Minä raskauduin ekasta kierrosta lopettamisen jälkeen.
Tästä on olemassa kuvaajia, joista tulee ilmi käytössä ollut ehkäisymenetelmä ja aika raskautumiseen lopettamisen jälkeen. Pillereillä pisin väli.
Tuohan on vielä ihan normaali kierron pituus?
T. Kierron pituus 58 päivää pillereiden lopetuksen jälkeen