Uskoisitko tyttöä 14v tällaisessa asiassa? (bussi jätti pysäkille)
Ja ihan ensiksi, tyttö on suomalainen vaaleaihoinen ihminen ja iltapäivälehdille emme ole soittaneet/aio soittaa.
Hän väitti, että oli viittonut bussille vähän viime tingassa, mutta kuitenkin viittonut.
Toisaalta tiedän että tytölle on älypuhelin liimattu käteen joten keskittyminen on voinut olla täysin siinä. Kumpaa teoriaa uskoisit?
Kommentit (17)
Minutkin on bussi jättänyt pysäkille.
Toisella kerralla jäin pysäkille seitsemän muun ihmisen kanssa, kun kuljettaja ajoi ohitsemme.
t. Vitivalkoinen keski-ikäinen matkustaja
Kuski voinut huomata, mutta ei olisi ehtinyt jarruttaa, että olisi pysähtynyt pysäkille, ja seuraava auto tulee pian?
Näitä sattuu välillä. Jos alkaa huitomaan bussia viimetipassa, ei kuski enää ehkä huomaa. Äkkijarrutusta ei voi myöskään tehdä muiden matkustajien turvallisuuden takia. Älytöntä näistä on mihinkään iltapäivälehtiin raportoida.
onko joku pelko, että tytär on ollut pahoilla teillä kotiin tulon sijasta? Keskustellut vääräuskoisen pojan kanssa ehkä? mistä haloo?
Onnibus jätti minut aikanaan kaksi kertaa samana viikonloppuna pysäkille. Kummallakin kertaa viittoilin ajoissa. Ekalla kerralla bussi ajoi kaistaa, jolta ei juuri ollut edes mahdollista päästä pysäkille. Mielessäni kävi, että olisikohan pikavuorojen ajamiseen tottuneiden kuljettajien huomio ollut muualla kuin pysäkeissä, sillä otettuani yhteyttä ao. firmaan minulle kerrottiin, että kummallakin kerralla auton olisi pitänyt pysähtyä noukkimaan minut.
Kyllähän noita siis sattuu. Tosin haluan tuoda esiin sen puolen asiasta, että jos on nenä kiinni kännykässä ku pitäisi tarkkailla busseja, töppääminen on todennäköistä.
Vittu, että ap on tyhmä. Onko sinusta jotenkin oikeutetumpaa jättää ulkomaalainen pysäkille?? Ihan oikein noin ajatteleville ja heidän jälkeläisilleen.
9, halusin nyt tuoda ilmi että tässä ei ole kyse mistään tekaistusta "rasismi" jutusta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
9, halusin nyt tuoda ilmi että tässä ei ole kyse mistään tekaistusta "rasismi" jutusta.
Ap
Älä välitä, noita ammattiänkyröitä piisaa. Kyllä kaikki ymmärsivät mitä tarkoitit, toiset vaan eivät välitä, koska tykkäävät änkyröidä.
Jos viime tingassa on viittoillut, niin bussikuski ei todennäköisesti ole nähnyt, ehtinyt enää hidastaa pysäkille. Bussia tulisi viittoilla ajoissa ja pitää kättä ylhäällä niin kauan, että kuski vilkuttaa tai hidastaa, jolloin voidaan olettaa kuskin huomanneen. Jos seisot sopivassa kulmassa niin on hyvin todennäköistäkin, ettei kuski ole edes nähnyt tyttösi viittovan, jos bussi on ehtinyt jo aivan lähelle.
Jos sen takia myöhästyi kotiintuloajasta, sanoisin että valetta.
Bussi on jättänyt minutkin pysäkille vaikka viittoillut olen. Voi olla että on ollut huono viittoilu tai kuljettaja ei ole syystä tai toisesta huomannut sitä.
Toisaalta, jos siellä älylaitteessa on meneillään joku maailman tärkein (tuon ikäiselle) juttu jossain ihme periskoopissa, snapchatissa, missä ikinä keskusteluryhmässä, videontoisto-ohjelmassa, Pokémon-pelissä, missä ikinä, niin se pari minuuttia jotka saa seuraavaa bussia odottaa voi olla todella ratkaisevan tärkeät. Eli melkein jopa kallistuisin sen puoleen että katse on ollut puhelimessa ja bussi on siksi ajanut ohi. Noita nuorten suosimia puhelinhommia on nykyään niin paljon ettei naapurin Erkkikään pysy perässä.
Soittaisin Hesariin. Haastattelevat bussikuskia/yhtiön edustajaa. Hän pahoittelee ja pistävät fillarikeräyksen pystyyn. Värillähän ei ole väliä 😉😉
Siis kyllähän bussikuskit ovat tasaisesti törkeitä ihan kaikille. Joskus kun on huono päivä niin oikein huvittavat itseään jättämällä kaikki pysäkille jotka eivät suorastaan huido keskellä katua että pysähtyisi.
Joskus jos bussi on täynnä niin jättävät pysäkille. Kerran on jätetty pysäkille ja silloin oli huono ilma, pysäkillä oli myös lastenvaunujen kanssa liikkeellä oleva äiti ja molemmat viitoimme bussille ajoissa. Bussikuski ei huomannut tai ei halunnut lastenvaunuja kyytiin.
No uskoisin tytärtäni.