Vihdoin tunnen jotain hyvää!
En olisi ikinä uskonut, että vielä kaksi vuotta sitten, kuinka elämä voi heittelllä ja murjoa ihmistä.
Minulla oli ihana ja rakastava mies ja maailman suloisin lapsi. Elämä oli ihanaa. Olin suunnattoman onnellinen.
Kesäkuussa 2005 loputon painajainen alkoi. Poikamme oli pitkin kevättä sairastellut paljon. Kunnes vihdoin lähdettiin etsimään syytä sairasteluihin, oli jo liian myöhäistä. Häneltä löytyi suolistosta pitkälle edennyt ja myös muualle kehoa levinnyt syöpä. Toivoa ei annettu juurikaan yhtään. Hoidot aloitettiin välittömästi. Osa suolistosta poistettiin ja rankat syöpähoidot kuihduttivat pientämme. Hänen voimansa loppuivat 27.7.2005 viikkoa vajaa 5vuotis syntymäpäiväänsä.
Suru oli musertava. Jouduimme katsomaan poikamme taistelua voimattomina vierestä ja kantamaan hänet viimeiselle matkalleen.
Tuimme mieheni kanssa toinen toisiamme. Puhuimme tulevaisuudesta. Se toi lohtua.
Syyskuussa mieheni sairasloma loppui ja hän palasi takaisin työelämään. Itse en vielä kyennyt.
Ensimmäisenä työaamuna annoin hänelle pusun ja toivotin voimia työpäivään. Rankkaa meillä molemmilla oli vielä tuolloinkin. Surutyömme oli vielä pahasti kesken. Mutta mieheni koki että hän voisi jo palata töihin. Itse toivoin, että olisi ollut kanssani vielä pitempään kotona. Voi kuimpa olisin vaan vaatinut häntä jäämään kotiin. Hän sanoi soittavansa minulle töistä kysyäkseen miten jaksan.
Tuota soittoa en koskaan saanut. Mieheni joutui työmatkallaan auto-onnettomuuteen. Hän kuoli 5.9.2005.
Tuosta päivästä eteenpäin olen elänyt vain hetken kerrallaan. Toivoen että herään tästä painajaisesta, tai että pääsen pian rakkaitteni luokse.
Itsemurhaa yritin kuukausi miehen kuoleman jälkeen. Onneksi apu oli lähellä. Vaikka se silloin tuntui niin epäreilulta, että miksi minä en pääse täältä pois vaikka haluaisin ja muut otetaan väkisin.
Itse olin sairaala hoidossa psykoosin takia puoli vuotta, jonka jälkeen muutin äitini ja isäni luokse.
Nyt olen asunut omassa asunnossa jo 2kuukautta ja elämä näyttää vihdoin hyvät puolensa.
Siskoni ilmoitti eilen että hän saa ensimmäisen lapsen syksyllä. Ensimmäistä kertaa tunsin jotain hyvää. Olin aidosti onnellinen.
Kommentit (15)
Hienoa kuitenkin että olet jaksanut jatkaa eteenpäin. Elämällä voi olla vielä paljonkin annettavaa! Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Kuulostaa kohtuuttoman rankalta, mutta mahdat olla vahva ihminen! Aikaa on kulunut vasta vähän ja vielä varmasti paljon hyvää ehtii tapahtua sinulle elämässäsi!
Paljon onnen hetkiä ja hyviä tulevia vuosia!
Elä rohkeasti ja anna elämälle mahdollisuus. Rakasta muistojasi, mutta älä anna niiden estää sinua elämästä.
Suru murtaa minua vieläkin, mutta minulla on elämässäni ihmisiä jotka auttavat minut nousemaan ylös.
Lääkkeitä en enää syö niin paljon kuin puoli vuotta sitten. Ne turruttivat kaikki tunteeni. En tuntenut yhtään mitään. Koin etten pääse eteenpäin, jollen voisi tuntea niin hyvää, kuin pahaakin.
Vanhempani ovat auttaneet minua aivan valtavasti. Tämä on myös syönyt heidän voimiaan paljon. Mutta minä olen aikuinen ihminen, enkä voi enää aina luottaa, että äiti ja isä pitää huolen. Siksi päätin muuttaa omaan asuntoon. Ja ihan hyvältä ratkasulta tämä ainakin vielä tuntuu.
Terapiassa käyn vielä pitkään ja viikottain.
Tällä hetkellä teen vain yötöitä, koska ne ovat paljon kevyempiä kuin päivä/iltavuorot.
mutta kirjoituksesi sai minut kyyneliin ; ( Kirjoituksesi sai minut ajattelemaan uudelleen elämäni epäkohtia....ehkä ne ei nini pahoja olekkaan, että kannattaisi jättää tämä nykyinen paska kesken...taidanpa vain muuttaa asennettani...
Silloin kun elämässä oikeasti tapahtuu jotain kamalaa, ei millään jaksaisi hyväätarkoittavia hölmöjä. Ei sillä ole mitään tarkoitusta, että pieni lapsi kokee tuskaisen kuoleman. Niin vain tapahtuu, koska elämä ei ole reilua.
T. ei ap, mutta vastaavaa kokenut.
Itse ajattelin vielä ennen poikani ja mieheni kuolemaa, että miten joku voi edes ajatella, että kaikella on tarkoituksensa. Tuolloin en ollut elämässäni kokenut mitään kamalaa. Kaikki tuntui niin turvalliselta ja pysyvältä. Mutta nyt kaiken kokemani jälkeen, en voi vain hyväksyä, että kaikki tuo oli turhaa. Mihinkään ei ole mitään syytä.
Minua helpottaa ja lohduttaa ajatus, että kun kamalia asioita tapahtuu, ne eivät voi vain jäädä siihen. Niillä on pakko olla jokin tarkoituksensa. Oli se sitten mikä hyvänsä.
Olet saanut aivan liikaa kannettavaksi. Viestisi liikutti minua paljon, valo on kuitenkin siellä pimeyden keskellä. Siunausta ja kaikkea hyvää elämääsi.
En pysty kuvittelemaan suruasi. Toivon sinulle voimia ja hyvää tulevaisuutta.
Iso halaus :)
eikö olekin ihana huomata pitkästä aikaa että että tuntuu ihan hyvältä.
Muista, ettei suru katoa koskaan, se vain muuttaa muotoaan. Hienoa, että olet kaikesta huolimatta saanut jälleen elämänsyrjästä kiinni!!
...silti haluan uskoa, etta Sina selviat ja loydat uudelleen elaman ilosi. Ja ehka jonain paivana voit hyodyntaa omaa kokemustasi auttaessasi ja tukiessasi muita laheisen menettaneita ihmisia.
Voimia Sinulle.
Poikani kuolinpäivä alkaa taas lähestyä. Pelottaa miten otan tuon päivän vastaan. Hän elää muistoissa, ja niinkuin myös mieheni, joka päivä, mutta tuo päivä kyllä pelottaa. Haluaisin edes vielä kerran pitää heitä molempia lähelläni.
Mutta muistot ovat kultaakin kalliimpia.
Aamulla oli myös ensimmäinen kerta kahteen vuoteen, kun olen täällä kirjoittamassa. Kaksi vuotta sitten sain paljon tukea myös muilta lapsensa menettäneiltä äideiltä. Muutaman kanssa kirjoittelin myös sähköpostin välityksellä. Tuo kaikki jäi mieheni kuoltua. En vaan enää kestänyt sitä kaikkea.
Tällä hetkellä, niinkuin aamullakin, olen töissä. Työnantajani on ollut mitä ymmärtäväisin ja antanut minun surra ja tervehtyä rauhassa. Työssäni sain jatkaa kun olin tarpeeksi voimissani.
Vielä on tottumista asua yksin. En ole koskaan asunut yksin. Muutin vanhempieni luota suoraan mieheni kanssa samaan asuntoon. Välillä pelottaa ja ahdistus on kova. Mutta voiton puolella ollaan.
Olen silti onnellinen että sain olla edes hetken pienen pojan äiti ja ihanan miehen vaimo. Elää ihanassa perheessä.
Mutta valitettavasti tuo kaikki riistettiin minulta pois. Ehkä tällä kaikella on jokin tarkoitus.
Mutta siitä olen kiitollinen, että sain olla edes hetken onnellinen.