Miten te taaperoiden äidit jaksatte?

Samanlaista.

Oli samanlaista ja otti päähän. Tuntui, ettei tee mitään muuta kuin komenna, käskytä, neuvottele, pakota ja lohduta... Nyt lapset 7v ja 5v ja on helppoa. Pukevat ja syövät itse. Käydään välillä "esi-teini-ikä" taistoja, miksi aikuiset määrää ja kyseenalaistetaan kaikki, joten taistelut ovat erit. Mutta nyt menee kuitenkin järkipuhe eikä jankata siitä, miksi pitää syödä ja miksei saa nousta pöydälle. Ei tarvitse raahata hoitolaukkua mukana, ei tule itkupotkuraivareita jne. Ajan kanssa....

Kohta helpottaa, meillä 4v poika joka alkaa jo ymmärtämään puhetta ja sen kanssa on paljon helpompaa, on hyvin omatoiminen ym.

Tuo 2v ikä oli aika rankka, pelkkää kiukkuamista, saattoi tahallaan paskoa housuun ym. Ja kaikki oli aina ei, yleensä se EIN huutaminen alkoi kun tarhalta kurvasi kotipihaan.

Tuota tuota... Miten se on oppinu syömään sitä "ei-oikeeta" ruokaa? Meillä on kans just vähä vajaa 2v poika eikä mitään nuita ongelmia.. Ei ainakaan vielä ( en siis sano että niitä ei voisi tulla) meillä syödään sillon ku on ruoka ja sitä mitä on tai sitte on nälissään seuraavaan ruokaan, näin ei oo kyllä ikinä käyny:D pukeminen ei oo ihme kyllä ikinä ollu ongelma tähänki korostan että ainakaan vielä. Mutta kyllä se siitä helpottaa ajan kans..ehkä mulla on vaan niin helpot lapset ja se kostautuu sitte joskus teini-iässä

Ei ole tuollaista. Meillä on syyskuussa 2v tuplat ja 5 v isosisko. Pukeminen ei ole ongelma, ruokailu ei ole ongelma, kaupassakäyminen ei ole ongelma. Minusta nuo nuorimmat on vain hauskoja alkaessaan oivaltaa, millainen paikka maailma on ja mikä on oma tahto. Elämän suurimmat päätökset ovat paidan väri ja se, otetaanko hiekkalaatikolle ämpäri vai kaivuri.

Hermoilla on kyllä ollu haastetta, mutta kyllä toistaiseksi tuon kaksivuotiaan kanssa on pärjännyt. Jollei syö niin olkoot syömäti, kiukutkoot. Aikuinen päättää mitä syödään, lapsi päättää kuinka paljon. Jos ja kun saa raivarit kaupassa siksi että joutuu istumaan kärryissä niin siinähän saa, pakko siellä kaupassa silti on käydä enkä todellakaan ala juoksemaan lapsen perässä pitkin prismoja. EI on mahtava sana ja sitä hoetaan selkä kaarella lattialla niin että naapuritkin kuulevat, mutta elän toivossa että tämä on ohimenevää.

Söi vielä ehkä kuukausi sitten kunnon ruokaa, mutta nyt kieltäytyy edes maistamasta. Ristiriitasia neuvojakin saa aiheesta, olen nostanut pöydästä ja tarjonnut myöhemmin samaa ruokaa kun toiset ohjeet sanoo, että jos antaa seuraavaksi välipalalla leipää/muroja/jogurttia niin lapsi kieltäytyy ruuasta kun tietää saavansa noita sit.

Ehkä mä oon vaan muutenkin niin loppu niin tämmönen tuntuu raskaalta. Helpottavaa ois tietää, että tämä on vaan joku vaihe. -AP

Se on aina vaan vaihe :)

Vierailija kirjoitti:

Hermoilla on kyllä ollu haastetta, mutta kyllä toistaiseksi tuon kaksivuotiaan kanssa on pärjännyt. Jollei syö niin olkoot syömäti, kiukutkoot. Aikuinen päättää mitä syödään, lapsi päättää kuinka paljon. Jos ja kun saa raivarit kaupassa siksi että joutuu istumaan kärryissä niin siinähän saa, pakko siellä kaupassa silti on käydä enkä todellakaan ala juoksemaan lapsen perässä pitkin prismoja. EI on mahtava sana ja sitä hoetaan selkä kaarella lattialla niin että naapuritkin kuulevat, mutta elän toivossa että tämä on ohimenevää.

Minäkään en helposta anna periksi lapselle kun tiedän, että se kostautuu myöhemmin. Mutta ton ruuan suhteen alkaa väkisin kiristää kun ei oo vaan alkanut syömään vaikka on kuinka paljon syömättömiä päiviä takana. :(

Meillä on myös kiukkukohtauksia ja muuten vaan jatkuvaa kitinää. Joillain se uhmaa on rankempaa sorttia kuin toisilla. Pitää vaan pitää siitä kiinni, että vanhemmat päättää niin eiköhän se pikkuinen siitä rajansa opi. Sitten halitaan, kun kiukku on laantunut.

Tsemppiä! Kyllä se uhmis pian isoksi kasvaa.

AP siis tuo ylempi.

Kuka oikeasti antaa kaksivuotiaalle jotakin muroja? Ei ihmekään, ettei oikea ruoka kelpaa.

Joku alapeukuttaa ap:n viestit vaikka toinen vaa kertoo olevansa väsynyt. Kauheeta tsemppihenkee täällä MAMMA-palstalla!

Sokerittomia moniviljamuroja saa joskus välipalana, ei läheskään joka päivä. AP

Monenko lapsen olet kuullut kuolleen nälkään ruoan ääressä? Niinpä, eli miksi ihmeessä stressaat turhaan?

Vierailija kirjoitti:

Joku alapeukuttaa ap:n viestit vaikka toinen vaa kertoo olevansa väsynyt. Kauheeta tsemppihenkee täällä MAMMA-palstalla!

Valittaminen normaalista lapsen käytöksestä ei tarvitse tsemppiä, vaan reality chekin. Sama kuin itkisi että yhyy, koira heiluttaa häntää. Yhyy uhmaikäinen uhmaa eikä aina syö. Sairas se lapsi olisi jos ei ikäkaudelle tyypillisesti käyttäytyisi!

Aattelinpa, että täältä tukea/neuvoja sais kun eka lapsi kyseessä. Ihme vittuilua vaan. :) Mutta katkerat ämmäthän ne täällä enimmäkseen pyöriikin.

Uhmaikä on vähän monimutkainen juttu. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että uhmaikää ei oikeasti ole eikä sitä kaikilla lapsilla olekaan. Jotkut vanhemmat osaavat luovia tilanteet alusta saakka sillä tavalla, että asiat hoituvat. Syöminen on vähän hankala juttu samoin. On nimittäin selvää, että ellei lapsi saa tarpeeksi ravintoa, verensokeri laskee ja silloin tulee ikävä olo, kiukkua ja itkua. Vanhempien tulisi osata ennakoida tämä ja antaa ruokaa jo ennen sitä hirmuisinta nälkää, säännöllisesti aina samaan aikaan. Ja sen verran voi lapsen mielen mukaan mennä, että tekee sellaisia ruokia, jotka lapselle maistuvat ja jotka pitävät nälkää. Meidän perheessä lähtivät kala- ja kesäkeitot heti listalta, samoin äyriäispadat ja vastaavat kokeilut; aikaa ja energiaa kun ei ollut tehdä tunnin päästä uutta ruokaa lapsille. Niillä perusruuilla (makaroonilaatikko, lihapullat, broilerit ym  ja aamulla neljän viljan puurot) on menty isoksi asti ja tykkäävät niistä vieläkin kun tulevat lapsuudenkotiin syömään! Muroja ei ole tarjottu ikinä eikä kauppojen valmisruokahyllyllä käyty kuin poikkeustilanteissa.

Olipas "kiva" lukea että muillakin on haasteita parivuotiaan kanssa. Meillä tyttö melkein 2 v on ollut jo reilusti puoli vuotta todella haasteellinen tapaus. Tekee ihan koko ajan kaikkea kiellettyä, kiukkuaa, ei anna pukea, ei laittaa vaippaa, repii vaatteet pyykkinarulta ja kaapista.. listaa vois jatkaa loputtomiin. Ei tottele oikein mitään kieltoja ja välillä on vaan pakko laittaa omaan sänkyynsä hetkeks rauhottumaan. Kaupassa myös saa itkupotkuraivareita, eikä suostu istumaan rattaissa.

Ollaan ihan poikki ja hermot kireellä koko ajan :( Juu, tiedän että on normaalia uhmaa, mutta täytyy kyllä sanoa että meidän lapsiluku jää tähän yhteen. En todellakaan jaksaisi käydä tätä samaa läpi uudestaan.

Ja teille jotka sanotte, että ei ole vaikeaa niin luonnollisesti kaikki lapset on erilaisia. Sisareni on kuulemma ollut pienenä tosi helppo tapaus, kun taas minä olen ollut se vaikea tempperamenttinen lapsi. Näköjään on lapsi perinyt äitinsä geenit..

Joo kamalan raskasta oli vauvan ja taaperon kanssa. Tuohon lisäksi bipolaari niinlataamoon jouduin. Nyt lapset 4 ja 6 ja elämä on helpottunut todella paljon,