Puolison suku on pahin?

Yli 6 vuotta samassa parisuhteessa, avoliitto, ei lapsia. Häät suunnitteilla ensi vuodelle, tosin mitään ei vielä olla lyöty lukkoon.
Olen tutustunut mieheni perheeseen pikkuhiljaa vuosien saatossa, hänen äitinsäkin tapasin vasta viime vuonna kun hän muutti Suomeen. Nyt tuntuu, että perhe salakavalasti tunkee nokkansa asioihimme, nyt varsinkin kun hääjärjestelyistä on alettu puhumaan niin kappas kun sieltä tulee mielipiteitä alkaen siitä millaiset kengät minulla pitäisi hääpäivänämme olla jalassa päättyen siihen missä häät olisi hyvä järjestää. Mielestäni tämmöiset asiat eivät kuulu kummankaan puolen sukulaisille, vaan hääpari suunnittelee ja järjestää, sukulaiset sitten tarvittaessa (ja pyydettäessä!) auttaa. Miehelleni kun tästä huomautin, niin totesi, että heidän perheessään on kyllä ollut tapana ottaa lähisukulaisten mielipiteet ja tunteet huomioon! Olenko naittamassa itseni sukuun, jonka kanssa en tule toimeen? Mieheni siskon kanssa olen jo ottanut yhteen, kun hän alkoi hyppimään silmille juurikin tämmöisissä asioissa, jotka eivät hänelle pätkääkään kuulu. Mitäs sitten kun meillä on lapsia, kauhulla ajattelen että varmaan silloinkin puututaan suurin piirtein siihenkin, että onkos se vaippa nyt liian löysällä vai tiukalla..?!
Oma sukuni/perheeni on aika välinpitämätöntä, en oikeastaan ole läheinen edes muiden kuin yhden siskoni kanssa. En ole siis edes tottunut siihen, että sitä perhettä on koko ajan omissa nurkissa pyörimässä ja ollaan niin kylki kyljessä ja tiedetään kaikki toistemme asioista. Omat vanhempani ja sisarukseni aivan taatusti ymmärtävät rajat ja eivät puutu hääjärjestelyihin tai muuhunkaan elämään sen enempää, kuin mitä heiltä odotan tai pyydän. Ahdistaa ajatus siitä, että mieheni puoli suvusta hönkii niskaan.
Puolisoni lähisuku ei onneksi asu kovin lähellä, joten eivät kovin usein ole meille änkeämässä. Mutta lankoja pitkin ollaan tekemisissä useammin, mikä ei sinänsä kyllä haittaa, mutta sitäkin ihmettelen että miksi siskon kanssa pitäisi jauhaa joutavia lähes joka päivä puhelimessa..? Olemme mieheni kanssa tästä jutelleet ties kuinka ja monta kertaa, ja kyllä hän osittain sen ymmärtää, että minua ahdistaa. Ei kuitenkaan halua vetää mitään rajoja oman perheensä suuntaan, kun ei halua esim. äitiään loukata. Ihmettelee, miten minä voin olla niin kylmä, että olisin sanomassa tulevalle anopilleni että sinähän et sitten puutu meidän asioihin ellei sinulta jotakin mielipidettä tai apua kysytä. Osaan kyllä tarpeen vaatiessa nousta takajaloilleni, ja miehenikin kyllä toppuuttelee sukulaisiaan viimeistään siinä kohtaa, kun annan ymmärtää että kohta menee hermot johonkin säätämiseen.
Onko joku tehnyt radikaaleja päätöksiä ja jopa päättänyt parisuhteen useamman vuoden jälkeen siksi, että ei tule puolison suvun kanssa toimeen? Vai oletteko vain onnistuneet ulkoistamaan heidät arjestanne ja parisuhde on onnellinen, vaikka välillä anoppi nalkuttaa tai miehen sisko yrittää heittää oman kauhansa hänelle kuulumattomaan soppaan? En haluaisi elämästäni jatkuvaa taistelua siitä, että kukaan muu ei kontrolloisi mieheni ja minun elämää kuin me itse.
Minulla ei sinänsä ole mitään mieheni sukua vastaan, ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta joku roti siihen on saatava että eivät tuputtaisi meille turhia mielipiteitään ja ohjeitaan. Vinkkejä?