Lue keskustelun säännöt.
Kun tulee tänne niin tulee fiilis että
18.07.2016 |
pannaan pussi päähän.
Ihan kuin oltaisiin semmosessa omassa kuplassa missä ei ole mitään muuta kuin anoppeja, lapsia, vähän väkivaltaisia tai pettäviä miehiä, masikoiden säilömistä, jne. Tulee mieleen se yks leffa. Mikähän Stepfordin naiset se nyt olikaan.
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
No samat tyypithän täällä lässyttävät vuodesta toiseen.
Itsesi kai laskit mukaan tähän lässyttäjien joukkoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta taas täällä pussissa kuuluu lähinnä sen naistenvihaajahullun monotoninen jollotus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No samat tyypithän täällä lässyttävät vuodesta toiseen.
Itsesi kai laskit mukaan tähän lässyttäjien joukkoon?
No en, sillä minä en lässytä, havainnoin vain.
Vierailija kirjoitti:
pannaan pussi päähän.
Ihan kuin oltaisiin semmosessa omassa kuplassa missä ei ole mitään muuta kuin anoppeja, lapsia, vähän väkivaltaisia tai pettäviä miehiä, masikoiden säilömistä, jne. Tulee mieleen se yks leffa. Mikähän Stepfordin naiset se nyt olikaan.
Olet vauvapalstalla.
Mä kylläkin tarkoitin palstan pitäjän toimesta. Ihmiset puhuis kyllä muustakin mutta kun ei anneta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kylläkin tarkoitin palstan pitäjän toimesta. Ihmiset puhuis kyllä muustakin mutta kun ei anneta.
ap
Joo, ja puhuukin, mutta sä et taida huomata niitä ketjuja. Ei täällä paljon mistään perheaiheista enää puhuta.
Vierailija kirjoitti:
Mä kylläkin tarkoitin palstan pitäjän toimesta. Ihmiset puhuis kyllä muustakin mutta kun ei anneta.
ap
Minä vuonna älyät vaihtaa palstaa? Mene sellaiselle, jossa keskustellaan sinun asioistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä elän omassa ruusunpunaisessa kuplassani. Nuorena olin idealisti. Amnesty, Animalia, SPR, Unicef, WWF...mitä vain. Jopa niin idealisti, että opiskelin sairaanhoitajaksi. Halusin tehdä jotain "oikeasti tärkeää". Vuosien varrella kuitenkin huomasin, että mikään ei muutu. Joka päivä uudet onnettomuuksissa loukkaantuneet, uudet syöpään sairastuneet, uudet pahoinpidellyt lapset. Lopulta tulin siihen pisteeseen, jolloin oli pakko päättää, kuinka paljon maailman tuskaa lopulta voin kantaa harteillani. Päätin vaihtaa alaa ja alkaa huolehtia vain itsestäni ja omista läheisistäni. Toki en ole edelleenkään immuuni maailman tapahtumille, mutta mieluummin keittelen mansikkahilloa lapsenlapsilleni kuin suren ja murehdin tuntemattomien ihmisten tekoja ja kohtaloita. Kyse on defedenssistä.
No samat tyypithän täällä lässyttävät vuodesta toiseen.