Lue keskustelun säännöt.
Olenko hirveä ihminen?
Olenhukassa
15.07.2016 |
Meillä on ollut riitoja äitini kanssa siitä lähtien, kun olen ollut murrosikäinen. Nyt kun olen 24, riidat jatkuvat edelleen. Olen asunut 4 vuotta pois kotoa, mutta tuntuu, että riidat seuraavat yhä. Meidän riitely menee niin, että huudettuamme pidämme hiljaisuutta, jolloin vähän ajan kuluttua juttu luistaa. Emme ole koskaan pyytäneet anteeksi toisiltamme silloin kun olin nuori, sellaista ei opetettu kotona. Olen laittanut nyt tämän vuoden aikana "anteeksi, kun..."-tyyppisiä viestejä. Äidin mielestä en tarkoita tosissani anteeksipyyntöä.
Lähdin opiskelemaan lukion jälkeen kosmetologiksi hieman kauemmaksi, koska ajattelin, että välimatka tekee hyvää. Niin tekikin, mutta palattuani paskamyrsky levisi jälleen. Äiti sanoi ennen lähtöäni, että ei minun niin kauas kannata lähteä, mutta sitten kun hän huomasi, että osaan tehdä hoitoja niin kyllä ne kelpasivat. Olen äitini mielestä itsekäs, saamaton, laiska ja kaiken lisäksi hirveä ihminen kun poltan tupakkaa ja juon alkoholia. Hän häpeää minua, koska en ole "kunnollinen" tyttö. (Paskamyrsky levisi käsiin, kun poltin yo-juhlissa erään tuttavani kanssa tupakkaa...) Näin hän tuli haukkumaan minut työpaikalleni - onneksi ei ollut asiakkaita. Olen tehnyt 15-vuotiaasta asti viikonloppu-, kesä- ja joulutöitä ja olen opiskellut toisen ammatin itselleni kosmetologin ammatin lisäksi. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa erityispedagogiikkaa, haaveena on erityisopettaja.
Minulla on kaksi isosiskoa, joilla on vakituiset työpaikat, perheet, autot, maksetut talot. Minulla ei ole näistä mitään.
Olenko hirveä ihminen, jos pidän vähän aikaa taukoa äidistäni? Kyyneleet kihosivat silmiini, kun kirjoitan tätä. En jaksa tätä ainaista riitelyä.
Silloin kun olin 21, tein abortin. En ollut valmis äidiksi eikä itsellä ollut tarpeeksi varallisuutta hommata lastenvaatteita, vaunuja ja hyvää elämää lapselle. Äitini sai kuitenkin jostain kautta tietää abortistani (ystäväni ei tällaista olisi kertoneet, hän on ehkä lukenut viestejäni) ja tokaisi tähän asiaan: "olisimme kyllä keksineet jonkinlaisen ratkaisun tähän asiaan. Olen todella pettynyt sinuun".
Tuntuu, että happi loppuu.
Kommentit (3)
Olen meidän perheen kuopus eli asialla voi olla hyvin perää. Hän tosin nostaa siskojani jalustalle kun ovat "kunnollisia perheenjäseniä" eivätkä rettelöi kuulemma kuin minä. Ihmettelen vain, että kuinka voin olla laiska kun tein viime kuussa sekä joulukuussa kahta työtä päällekkäin. En jaksa enää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että olet hirveä. Olet ihmistä.
Minäkin riitelin paljon äitini kanssa teini-iässä kun asuin kotona, silloin kyllä välit olivat huonot. Hän ei hyväksynyt silloisia valintojani ja oli huolissaan kuinka tule pärjäämään kun muutin opiskelemaan.
Olin teininä aika hankala tapaus. Aina kun äitini kauhisteli tekemisiäni ja kuinka vaikea olin, niin sanoin että ainakaan en ikinä joutunut vankilaan tai sairaalaan. Mielestäni tämä vähän auttoi häntä ymmärtämään, että asiat voisivat olla vieläkin pahemmin.
Kun löysin oman paikkani ja rauhoituin, niin pystyimme keskustelemaan äitini kanssa ja nykyään välit on paremmat. Tietenkin on joitain asioita joita en varmaan koskaan unohda mutta niiden kanssa on vain elettävä.
Olisiko äidilläsi huoli kuinka pärjäät ja tuollainen tapa osoittaa se? Toivottavasti saatte asiat kuitenkin selvitettyä. Auttaa varmasti kun on välimatkaa.