Toistatteko te avioliitossanne samaa kaavaa mitä vanhempanne?

Väestöliiton sivuilla on parisuhteen vaiheet rakastumisesta rakkauteen.

Emme toista vanhempiemme avioliittoa.

Äitini on parantumaton narsisti ja isäni oli alkoholisti. Väkivaltaisuus (henkisenä ja fyysisenä) äitini puolelta kohdistui selän isään että lapsiin. Isäni kuoli ja äitiini olemme joutuneet katkaisemaan välit, jotta oma perheemme voisi elää normaalia elämää, ilman pelkoa väkivallasta ja kiusanteosta.

Miehen isä petti mieheni äitiä ja näin särki avioliittonsa. Niin kovasti kuin appiukosta pidänkin, olen iloinen että mieheni on erilainen sekä aviomiehenä että isänä; huomaavainen ja osallistuva "family guy".

Anoppi on aivan ihana. Ollut lapsilleen oikea superäiti ja aivan ihana minua kohtaan myös. Arvostan ja kunnioitan häntä kovasti. <3

Perhe-elämämme poikkeaa kovasti lapsuuden perheidemme elosta ja nöyränä toivon, että jatkossakin saamme elää rauhallista ja tasapainoista perhe-elämää.

Me kyllä toistamme vanhempiemme parisuhteita, siinä määrin kuin se nyt kahden erilaisen perheen lapsille ja erilaisessa elämäntilanteessa, ammateissa jne oleville on mahdollista. Minusta se ei ole mitenkään surullista, sillä molempien meidän vanhempien avioliitot ovat olleet oikein onnistuneita. En sano, että elämä aina olisi täydellistä, mutta varsin hauskaa kuitenkin.

Kyllä, täysin. Vaikka meitä aikoinaan yhdisti samanlaiset perhetaustat ja halu olla toistamatta ko. virheitä. Jotenkin ne mallit kuitenkin puskevat läpi.

No ei, mutta parkkipaikan löydän yhtä hyvin miehelle kun äiti isälle :D

Häh, rakastatte toisianne, on seesteistä, mutta ette muka ole toisillenne sopivia? Mitä ihmeen kuuta taivaalta odotat?

Vanhempieni avioliitto oli aikansa pakkoavioliitto kun lapsi oli tulossa, sitten uskottomuutta ja väkivaltaisuutta ja siitä huolimatta yhdessä pysyttelyä. Ainoa, mikä tuosta on omalla osallani toistunut, on yhdessä pysyminen.

Toistamme minun vanhempieni osalta. Ovat äärimmäisen onnellinen ja toisiansa rakastava, elämästä nauttiva pariskunta. Miehen vanhempien tie erosi kuolemaan jo ajat sitten, eikä tietoa miten siellä sitä ennen meni.

Vierailija kirjoitti:

Häh, rakastatte toisianne, on seesteistä, mutta ette muka ole toisillenne sopivia? Mitä ihmeen kuuta taivaalta odotat?

Vanhempieni avioliitto oli aikansa pakkoavioliitto kun lapsi oli tulossa, sitten uskottomuutta ja väkivaltaisuutta ja siitä huolimatta yhdessä pysyttelyä. Ainoa, mikä tuosta on omalla osallani toistunut, on yhdessä pysyminen.

No rakastan/välitän miehestäni mutta en ole häneen romattisessa mielessä ollut kovin rakastunut enää viimeiseen vuoteen. Meillä on seesteistä niin, että emme juuri tappele. Ollaan aiemmin kyllä tapeltu kovin ja se on jättänyt jäljet suhteeseen. Ollaan vähän niinkuin kämppiksiä.

Onko se sitten kuun taivaalta odottamista, jos miettii että jotain on pielessä kun aviomies tuntuu enää vain kämppikseltä?

Meilläkin on taustalla jonkinlaista uskottomuutta, valehtelua ainakin. Keskinäinen kunnioitus on myös kokenut kovia, puolin ja toisin.

ap.

Emme toista. Molempien puolella narsistiäiti.

Minä en, miehestä en tiedä, hän saattaa toistaakin. Olen päässyt liitossani pitemmälle kuin omat vanhempani, jotka epäonnistuivat seitsemännen vuoden jälkeen. Saa nähdä miten minun käy. Miehen vanhemmat taas elivät yhdessä elämänsä loppuun saakka. Minun vanhempieni molempien vanhemmat olivat eronneet niinikään. Heillä siis oli eroamisen malli molemmilla. Meillä siis mieheni kanssa se on vain minulla. Ei miehellä.

Välillä kyllä tulee mieleen toistaa omien vanhempieni kaavaa, joka oli asumusero vuosien ajan yhteisasumisen kaatumisen jälkeen hyvissä väleissä ja ilman (vakavasti otettavia) muita suhteita (kunnes toinen löysi uuden ja he erosivat lopullisesti). Että olisinko itsekin onnellisempi niin, kuin väkisin liittoa toisen kanssa jatkaen. Mutta huonojen hetkien jälkeen tulee usein parempia oman mieheni kanssa - kiitos hänen - joten katsotaan nyt jos todella poikkean kaavasta omien vanhempieni suhteen ja olen vielä pitkään liitossa mieheni kanssa.

Käytin sanaa epäonnistuivat ihan tarkoituksella, koska minusta ero on epäonnistumista parinvalinnassa ja sitä kautta ihan ihmisenäkin. Onko ajattelutapani liian ankara?

10