Lue keskustelun säännöt.
Onko teille käynyt niin että olette kiintynyt johonkin ihmiseen tosi paljon
13.07.2016 |
ja sitten ette enää edes näe. Olet tavannut hänet työkuvioissa tai muuten niin että ette enää tietyn ajanjakson jälkeen ole tekemisissä ollenkaan. Olette olleet pakosti paljon tekemissä ja puhuneet asioista ja yhtäkkiä enää sitten ette enää edes näe toisianne. Minulle on käynyt niin ja tuntuu että kestää kauan ennen kuin tästä pääsee yli. Vastaavanlaisissa tilanteissa olen ollut paljon, enkä ole sen tyylinen että jään ihmisiin helposti roikkumaan. Mutta joskus tulee vaan niin erityisiä ihmisiä vastaan ja jotka jollain tavalla kolahtaa eri tavalla. Harmittaa kun ei sitten nämä tyypit tule vastaan sellaisessa tilanteessa että heidän kanssaan voisi olla myös vapaa-ajalla tekemisissä. Onko muilla kokemuksia vastaavasta? Ja miten olette päässeet näistä yli?
Kommentit (29)
Kyllä. Yhden kerran. En ole vielä päässyt yli, että valitettavasti en osaa neuvoja antaa. Kai sellaisen aina tulee muistamaan. Ajan myötä varsinainen ikävöinti laimenee kai kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On käynyt juuri noin. Törmäsin aikaisemmin töissä lähes päivittäin ihanaan mieheen, juttelimmekin satunnaisesti, ja olimme samalla aaltopituudella heti.
Vuosi sitten hän ilmeisesti vaihtoi työpaikkaa tai katosi muuten vaan (kesälomani aikana), eli sen jälkeen ei olla nähty, En tiedä kaverista mitään muuta kuin etunimen, muuten olisin ottanutkin häneen yhteyttä.
Yli en ole päässyt. Ajattelen häntä aivan jatkuvasti, vaikka olen yrittänyt unohtaa:(.
Tarinan opetus, toimikaa heti (ilmaiskaa kiinnostuksenne, pyytäkää kahville tms), älkääkä odottako parempaa hetkeä. Voi olla, ettei sitä koskaan tule. Carpe diem.
Vierailija kirjoitti:
Tarinan opetus, toimikaa heti (ilmaiskaa kiinnostuksenne, pyytäkää kahville tms), älkääkä odottako parempaa hetkeä. Voi olla, ettei sitä koskaan tule. Carpe diem.
Ei se ole aina niin helppoa. Eikä edes mahdollistakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ymmärsin aloituksen niin, että siinä tarkoitettiin kahta naista ja ystävä mielessä kaipaa?
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärsin aloituksen niin, että siinä tarkoitettiin kahta naista ja ystävä mielessä kaipaa?
AP
Juuri tätä tarkoitin. Parisuhde ja muut asiat on sitten asia erikseen. Tarkoitin ihan ystävämielessä, tai ei välttämättä edes ystävämielessäkään. Vaan haluaisi jutella ja nähdä, ja mahdollisesti voisi paremmin tutustuttua tulla ystäväksikin. Ollaan nähty usein ja juteltu ja toinen on tullut tosi tärkeäksi ja tutuksi, ja sitten yhtäkkiä ei nähdä enää ollenkaan. Ei ole ollut mahdollisuutta jutella ihan rauhassa ja kuitenkaan ei olla niin tuttuja että voisi tuosta noin viestitellä ja pyytää kahville vaikka.
Se on vaan jotenkin raakaa, kun kiintyy ja sitten toinen häviää kuin tuhka tuuleen. Vaikka tapaan paljon ihmisiä, niin tällaista tunnetta ei niin kovin usein tule, mutta sitten joskus. Pakko vaan yrittää unohtaa sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla parikin tälläistä "ystävää", eli olleet mulle tosi tärkeitä ihmisiä, mutta jos en itse myöhemmin aktiivisesti pidä yhteyttä niin yhteyttä ei juurikaan ole. Sääli koska mahtavia tyyppejä. Ei ihan sama asia kun APlla mutta sinnepäin.. Olen vaan luovuttanut :(
Vierailija kirjoitti:
Mulla parikin tälläistä "ystävää", eli olleet mulle tosi tärkeitä ihmisiä, mutta jos en itse myöhemmin aktiivisesti pidä yhteyttä niin yhteyttä ei juurikaan ole. Sääli koska mahtavia tyyppejä. Ei ihan sama asia kun APlla mutta sinnepäin.. Olen vaan luovuttanut :(
Kurja juttu :( Onkohan ihmisillä sitten liikaa ystäviä kun näin voidaan toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nostan vanhan ketjun koska olisi mukava kuulla ihmisten kokemuksia aiheesta
Kyllä. Töissä tavattiin ja tutustuttiin. Omalla tavallaan ollaan tosi erilaisia, aivan eri ikäluokkaa, erilaiset elämäntilanteet ym. Ja sitten kuitenkin tavallaan ollaan just samanlaisia ja ns. samalla aaltopituudella. Sitten hän vaihtoi työpaikkaa, ja vaikka tästä on yli vuosi, oikein harmittaa mennä joka päivä töihin ja tietää ettei hän ole eikä tule olemaankaan enää siellä.
Olimme siis tekemisissä vain ja ainoastaan töissä. Muutama satunnainen viesti on vaihdettu tässä vuoden aikana. Ei mitään muuta. Mutta täytyy sanoa että maailman paras työkaveri oli hän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Töissä tavattiin ja tutustuttiin. Omalla tavallaan ollaan tosi erilaisia, aivan eri ikäluokkaa, erilaiset elämäntilanteet ym. Ja sitten kuitenkin tavallaan ollaan just samanlaisia ja ns. samalla aaltopituudella. Sitten hän vaihtoi työpaikkaa, ja vaikka tästä on yli vuosi, oikein harmittaa mennä joka päivä töihin ja tietää ettei hän ole eikä tule olemaankaan enää siellä.
Olimme siis tekemisissä vain ja ainoastaan töissä. Muutama satunnainen viesti on vaihdettu tässä vuoden aikana. Ei mitään muuta. Mutta täytyy sanoa että maailman paras työkaveri oli hän.
Mutta sulla on kuitenkin se puhelinnumero.. Ja mahdollisuus pitää yhteyttä.
Määräaikainen työntekijä tuli ja meni. Siinä välissä me vähän ystävystyttiin henkilökohtaisella tasolla. Ja tämä ihminen kolahti minuun tosi kovaa. Mutta hän lähti, eikä ole sen jälkeen käynyt moikkaamassa, vaikka olen monesti pyytänyt. Ollaan kyllä nähty ohimennen joissain tapahtumissa. Mutta kahden kesken ei olla juteltu sittemmin.
En voi edes paljastaa miten paljon surua tuo ihmissuhteen katkeaminen on minulle tuonut, sillä en halua aiheuttaa hänelle pahaa mieltä huomauttamalla asiasta. Mutta minun reaktioni on ollut käsittämättömän voimakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On käynyt ja vuosia menee sitten jossitellessa että mitähän olisi tapahtunut jos olisin uskaltanut :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla parikin tälläistä "ystävää", eli olleet mulle tosi tärkeitä ihmisiä, mutta jos en itse myöhemmin aktiivisesti pidä yhteyttä niin yhteyttä ei juurikaan ole. Sääli koska mahtavia tyyppejä. Ei ihan sama asia kun APlla mutta sinnepäin.. Olen vaan luovuttanut :(
Kurja juttu :( Onkohan ihmisillä sitten liikaa ystäviä kun näin voidaan toimia.
No ilmeisesti ne teidän mielestä mahtavat tyypit on muidenkin mielestä mahtavia tyyppejä, ja niillä on jo elämä ja kaveripiiri, eivätkä kaipaa uusia kaveruuksia.
Saan tällä kommentilla varmasti kuraa niskaani ja hävyttömyyksiä, kommentoin silti. Olen varmaan se mahtava tyyppi, luulisin. Ihmiset tykästyy minuun jostain syystä, haluavat jutella, avautuvat asioistaan, esim. töissä. Toki kuuntelen, tykkään ihmisistä, olen kiinnostunut. Mutta. Mun siviilielämässä on ihan riittävästi. On läheiset ystävät, iso perhe jonka kanssa haluan viettää aikaa, harrastuksia. Kaiken kukkuraksi, vaikka olen ihmisistä kiinnostunut (tai ehkä juuri sen takia) tarvitsen viikottain paljon aikaa yksin. Eli en todellakaan pysty mahduttamaan uusia ystävyyksiä elämääni, olinpa miten mahtava hyvänsä - ja he miten mahtavia tyyppejä hyvänsä myös.
Joskus on tosi hämmentävää saada jouluna joltain kauan sitten tuntemiltani työkavereilta kortteja, lahjoja, muistamisia: olen ajatellut sua. Toivottavasti sulle kuuluu hyvää. Joo, ihan kiva. Mutta sorry, mä en ole ajatellut... :(
Ainakin yksi opiskeluaikojen useavuotinen kurssikaveri tulee mieleen. Oli siis mies kuten minäkin, eikä se mitään romanttista tai seksuaalista ollut. Vituttaa, kun en pyytänyt yhteystietoja, ja se sitten lakkasi ilmestymästä paikalle jossain vaiheessa (merkkejä oli nähtävissä).
Olen myös kiintyjä-roikkujatyyppi yleensä muutenkin, kun satun (harvoin) kiintymään. Ja sosiaalisesti yleensä aika vammainen -> ystäviä, kavereita ja naissuhteita ollut aina hyvin vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla parikin tälläistä "ystävää", eli olleet mulle tosi tärkeitä ihmisiä, mutta jos en itse myöhemmin aktiivisesti pidä yhteyttä niin yhteyttä ei juurikaan ole. Sääli koska mahtavia tyyppejä. Ei ihan sama asia kun APlla mutta sinnepäin.. Olen vaan luovuttanut :(
Kurja juttu :( Onkohan ihmisillä sitten liikaa ystäviä kun näin voidaan toimia.
Täähän se.
Harrastukseni parissa tutustuin henkilöön, jonka kanssa pystyttiin puhumaan aivan kaikesta, jopa asioista joita ei ole juuri kenellekään pystynyt kertoa. Oli ihana nähdä työpäivän jälkeen ja jutella päivän ilot ja surut. Yhteiset tavoitteet kehittyä harrastuksen suhteen paremmaksi. Hänestä tuli yksi tärkeimmistä ihmisistä minulle, vaikka oltiin tavallaan tosi erilaisia ja eri elämäntilanteissa. Mitään rakkautta tai seksuaalista siinä ei ollut.
Sitten sairaalloisen mustasukkainen vaimo tuli ja sanoi ettei me saada olla keskenään tekemisissä enää ikinä. Sen päivän jälkeen en ole tätä ihmistä nähnyt. Harrastukseni muistuttaa hänestä jatkuvasti.
On käynyt. Juuri nytkin ikävöin häntä. Hän on eräs mies. Minä olen nainen. Minun innokkuuteni oli hänelle liikaa, enkä edes ollut "innokas". Olen estoinen, pidättyväinen ja arka, enkä olisi halunnut häneltä seksiä, vaan tutustua muuten. Mutta mies taisi käsittää, että odotan seksiä, kun ilmeisesti naiset tai ihmiset normaalisti ihastumisen tunnustaessaan odottavat. Mies oli siis ilmaissut, että seksuaalisuus on hänelle traumaattista. No, niin minullekin, mutta mies ei tiedä sitä varsinaisesti tai hänellä ei ole sellaista tietoa jolla olettaa sitä.
Olisin tietenkin voinut ilmaista hänelle, että siis ei tarvita seksiä, mutta kun petyin siihenkin, että hän suhtautui kylmemmin ihastumistietoon, kuin olin odottanut. Niin eipä siinä tehnyt mieli mennä enää antamaan itsestä hänelle sen enempää. Mies ei ole tuon jälkeenkään seurustellut, vaikka siitä on vuosia. Minun on edelleen ikävä häntä, sillä jäimme kuitenkin jollainlailla "väleihin".
Tapasimme myöhemmin sattumalta ja silloinkaan en saanut sanottua mitään mitä ajattelen. Hän halasi minua niin lujasti kun näimme, kuin kadonnutta kauan kaivattua ystävää. Vaikka minä se tunnistin hänet (olin häntä niin paljon ajatellut), hän ei minua, vaikka olimme aivan kasvokkain. (Olin muuttunut kylläkin jonkinverran, en tosin lihonut!)
Tapasimme kolme kertaa, aina minun tekemäni "työn" pohjalta. Uuvuin, miksei mies itse voi ikinä kysyä nähtäiskö? Ja teki vielä "oharit" ts saapui tosi myöhässä yhteen tapaamiseemme, jota minä olin odottanut aivan kamalasti. Sanoi siskoksi ja joooh...siinä vaiheessa en kestänyt enempää, ei minua sitten kai kukaan minulle kelpaava tai johon minulla on oikeita tunteita voi rakastaa.
.