Välillä mietin eroa miehestä.
Mutta en uskalla, koska entä jos alkaa kaduttaa? Miehessä ei sinänsä ole mitään vikaa. Hänen läheisyytensä välillä ahdistaa. Ja varsinkin yöt kun en saa kunnolla nukuttua hänen vierellään. Ei siis kuorsaa tai mitään. Emmekä edes asu yhdessä ja vietämme vain 1-3 yötä viikossa yhdessä. Jotain pieniä ärsyttäviä piirteitä hänessä on. Hänestä on tullut hirveän pehmo ja tekisi kaiken niinkuin minä haluan. Kysyy jokaiseen asiaan minulta luvan, onko ok että tapaa kaveriaan jne.. Lisäksi hän tietää, etten halua lapsia ja silti puhuu kuin meillä joskus olisi yhteisiä lapsia. Toisaalta viihdyn hänen seurassaan, hän huomioi minua kaikessa, myös seksissä. Kehuu, puhuu tunteistaan. Toisaalta nämä asiat välillä ärsyttääkin. Hän auttaisi minua kaikessa. Ja kyllä musta tuntuu, että rakastan häntä. Mutta välillä vaan ahdistaa.
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti alkaa kaduttaa ellet itse ole supersaalis. Mies vaikuttaa tuon perusteella selvästi keskivertoa paremmalta
Olemme olleet lähellä eroa ja silloin tuntui kyllä super pahalta. En vaan tajua miksi mua niin ahdistaa. Periaatteessa olisi aika muuttaa yhteen ja tämä olisi miehen toive mutta mitäs kun mua ahdistaa jo nyt. Mies on kertonut halustaan saada lapsi, mutta haluaa olla kanssani vaikken minä niitä tahdo. Mutta silti puhuu välillä niinkuin meillä olisi joskus lapsia. Ap
Tää on tää hauska homma. Ns. hyvä normimies on usein vähän liian kiltti ja tossun alla. Miehessä ei siis ole välttämättä mitään ns. suurempaa vikaa (mitä nyt ei ole saanut hyvää itsetuntoa kotikasvatuksesta), mutta sen seurauksena on, että ainakaan sinkkuna ei saa seksiä, parisuhteessakin vähän niin ja näin ja parisuhteessa joutuu aika usein jätetyksi, kun naiset haluaa itsevarman miehisen miehen. Oikeasti keskivertomiehellä on se ongelma että hän ei henkisiltä ominaisuuksiltaan kovin hyvin vastaa sitä, mistä naiset unelmoivat. Vähän kaikkialla ja etenkin naisvaltaisilla palstoilla tämä lakaistaan maton alle sanomalla, että "kyllähän perusmies nyt naisen löytää". Kyllä löytää, mutta löytääkö naisen jokakoko sydämestään haluaa hänet ja vain hänet?
Kyl tollanen pehmoilu ja lupien pyytely karisee vuosien saatossa ja sit joskus haikeana muistelet miksi se ei enää ota sua kaikessa - tai missään - huomioon. Muuttakaa yhteen niin siinähän karisee nopeemmin. Ja voihan sitä sit muuttaa erilleen jos se ei toimikaan! Siinä ei tapahdu mitään peruuttamatonta.
Hän on kyllä tullut useasti jätetyksi. Ja lähes kaikki exät tulivat katumapäälle. Ei hän minua enää takaisin ottais kun ei ottanut muitakaan. Eli en voi ehdottaa ns. taukoa. Hän nyt ensinnäkin loukkaantuisi todella paljon. Ap
Vierailija kirjoitti:
Hän on kyllä tullut useasti jätetyksi. Ja lähes kaikki exät tulivat katumapäälle. Ei hän minua enää takaisin ottais kun ei ottanut muitakaan. Eli en voi ehdottaa ns. taukoa. Hän nyt ensinnäkin loukkaantuisi todella paljon. Ap
Eli perusreilu, mutta liian kiltti kaveri, joka on luotettava, mukava, rehellinen ja muuta kivaa, mutta ei seksuaalisesti kiinnostava. Kulkee naissuhteistaan pettymyksestä toiseen. Tätä se helposti on, jos ei saa nuoruudessaan eväitä olla itsevarma mies.
Jätä se sika ASAP! Onhan tuo nyt kauheaa naisen alistamista.
No oletko ollut alussakaan häneen rakastunut? Jos kyllä niin todennäköisesti ahdistuksesi on oman pääkoppasi tekemiä tepposia ja tulisi vastaan uudessakin suhteessa. Harvoin se vaihtamalla paranee ellei ole mitään alkoholismia tai väkivaltaa tai pettämistä tms.
Päästä mues vapaaksi meitä muita varten, hän on liian hyvä sinulle, ansaitsee jonkun joka osaa arvostaa häntä.
Tässä on nyt se tilanne kun nainen ei ota jännämiestä vaan kiltin ja kunnollisen miehen ja se ei sitten ole hyvä sekään, ei herranjumala sentään.
Hän teki kyllä suhteen alussa virheitä (ei kuitenkaan uskoton ollut) Minä hiillyin niistä. Ihan senkin takia että edellisessä suhteessa olin vaan hiljaa ja nyt en halunnut toistaa tätä. Mies sitten jotenkin pelästyi, että saatan jättää hänet ja sen jälkeen tehnyt kaikkensa etten pety häneen. Joten aina hän ei ole ollut niin ajattelevainen mitä nyt. Eli toisin sanoen paransi tapansa. Ja minun pitäisi olla vain tyytyväinen. Toisaalta välillä tunteet poukkoilee eli voi olla että viikon päästä ihmettelen miten edes mietin mitään eroa. Johtuuko hormoneista vai mistä. Tiedostan tasan tarkkaan ettei noin hyviä miehiä ole ihan hirveästi tai ainakin exäni ovat olleet aivan jotain muuta. Mutta nyt kun elämä on tasaista ja minua ei loukata eikä tarvitse olla itkemässä niin minua ahdistaa. Ihan helvetin typerää ja noloa. Ja tuo lapsiasia. Hän haluaa lapsia mutta on valmis olemaan lapseton koska pitää minua tärkeämpänä. Hän sanoo että olen parasta hänen elämässään ja teen hänet onnelliseksi. Onko kuitenkaan oikein että minun takiani hän ei saa kokea isyyttä ja lasta?
Todennäköisesti alkaa kaduttaa ellet itse ole supersaalis. Mies vaikuttaa tuon perusteella selvästi keskivertoa paremmalta