Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa, kun ei lapsilla ei ole samanlaista kuin minulla oli lapsena...
08.07.2016 |
Tarkoitan sukulaisia tässä asiassa. Muistan kesistä lapsena kuinka paljon oltiin mummolassa. Sielä oli monesti myös muuta porukkaakin; serkkuja (mulla on yhteensä liki 25 lähiserkkua) tätejä, enoja, vanhempien kavereitakin joskus.. Se oli mukavaa ja mielenkiintoista lapsesta.
Mutta nykyisin. Mulla on neljä lasta, joilla vain yksi serkku!!! ja siihen taitaa myös jäädä. Appivanhemmat on niin vittumaisia, ettei heidän kanssaan halua viettää yhtään ylimääräistä hetkeä, eikä voida heidän myöskään antaa olla lasten kaa (huono vaikutus heillä). Mulla kaksi veljeä, jotka asuu kaukana. Oman isäni kanssa on myös todella hankala olla tekemisissä, ei hän osoita mielenkiintoa lapsenlapsia kohtaan.
Mitä jää??? Minä, mies ja lapset. Onneksi ollaan edes me, yhdessä, ollaan tosi onnellisia. Mutta miehellä on myös samanlaiset muistot omasta lapsuudestaan, ja meidän lapsilla on vain meidät, mikä on tarpeeksi tietysti! mutta oishan tuota voinut olla enemmänkin, edes kummeja ei kiinnosta lapset.
Kommentit (17)
Kyllä niistä lapsista varmasti kasvaa ihan kamalia aikuisia, kun niillä ei ole lapsuudessa ollut serkkuja, joiden kanssa sitten iän myötä ei enää pidetä mitään yhteyttä. Sääliksi käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverit? Leirit yms missä on saman ikäisia lapsia?
Miksi näen silmissäni loppuunväsyneen mummon, jota ympäröi kiljuva lapsilauma, lapsilla ikää 1v - 15v.
Vierailija kirjoitti:
Miksi näen silmissäni loppuunväsyneen mummon, jota ympäröi kiljuva lapsilauma, lapsilla ikää 1v - 15v.
Koska haluat nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niistä lapsista varmasti kasvaa ihan kamalia aikuisia, kun niillä ei ole lapsuudessa ollut serkkuja, joiden kanssa sitten iän myötä ei enää pidetä mitään yhteyttä. Sääliksi käy.
Kavereita on lapsilla, ja kyllä näitten lapsuuskavereitten kanssa olen tänäpäivänäkin kaveri, mutten serkkujeni kanssa. Mutta kyse ei olekkaan nyt siitä, vaan siitä että sukulainen on vaan eri asia kuin kaveri.
Suku on sukua. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niistä lapsista varmasti kasvaa ihan kamalia aikuisia, kun niillä ei ole lapsuudessa ollut serkkuja, joiden kanssa sitten iän myötä ei enää pidetä mitään yhteyttä. Sääliksi käy.
Kavereita on lapsilla, ja kyllä näitten lapsuuskavereitten kanssa olen tänäpäivänäkin kaveri, mutten serkkujeni kanssa. Mutta kyse ei olekkaan nyt siitä, vaan siitä että sukulainen on vaan eri asia kuin kaveri.
Suku on sukua. Ap
Hahahahaha
Paljonko olet nyt noiden serkkujen kanssa tekemissä ja eikö heillä ole lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vittumaiset appivanhemmat, kummeja ei kiinnosta olla tekemisissä, isää ei kiinnosta lapsenlapset. Hmmm, oiskohan teidän vanhempien asenteissa mitään vaikutusta siihen, ettei laajoja ystävä- ja perhepiirejä ole?
.
Vai luuletko, että lapsuudessasi kaikki ovat tulleet loistavasti kaikkien kanssa toimeen? Tuskinpa, tuohon joukkoon mahtuu väkisin eroavia luonteita. Mutta sen ei oo annettu haitata, kun tärkeintä on ollut ihmissuhteet ja laajat verkostot. Unohtakaa tekin tuo pessimismi muita kohtaan ja antakaa lasten nauttia laajasta tuttavapiiristä edes muutaman kerran vuodessa. Millä tavoin itse olette pyrkineet edistämään lasten ja kummien suhteita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niistä lapsista varmasti kasvaa ihan kamalia aikuisia, kun niillä ei ole lapsuudessa ollut serkkuja, joiden kanssa sitten iän myötä ei enää pidetä mitään yhteyttä. Sääliksi käy.
Kavereita on lapsilla, ja kyllä näitten lapsuuskavereitten kanssa olen tänäpäivänäkin kaveri, mutten serkkujeni kanssa. Mutta kyse ei olekkaan nyt siitä, vaan siitä että sukulainen on vaan eri asia kuin kaveri.
Suku on sukua. Ap
Selkeästi suku on eri asia, koska suvun kanssa et ole enää tekemisissä, mutta kavereiden kanssa olet. "Suku on suku" ei ole mikään aksiooma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niistä lapsista varmasti kasvaa ihan kamalia aikuisia, kun niillä ei ole lapsuudessa ollut serkkuja, joiden kanssa sitten iän myötä ei enää pidetä mitään yhteyttä. Sääliksi käy.
Kavereita on lapsilla, ja kyllä näitten lapsuuskavereitten kanssa olen tänäpäivänäkin kaveri, mutten serkkujeni kanssa. Mutta kyse ei olekkaan nyt siitä, vaan siitä että sukulainen on vaan eri asia kuin kaveri.
Suku on sukua. Ap
Toki toki, mutta jos et ole yhteydessä sukuusi (miksi muuten?), voit luoda uutta sukua ystäväperheistä. Mutta se, että lapset saavat tällaisia läheisiä "serkkuja" kaverien lapsista, vaatii kyllä omaa aktiivisuutta. Pitää olla tekemisissä. Esim. mulla on ystävä, jonka lapsilla on vain yksi serkku Suomessa (ulkomailla on kyllä paljon, mutta he tietysti näkevät aika harvoin). VAikka me asutaan aika kaukana toisistamme, järjestetään niin, että he tulevat viikonlopuksi meille tai me heille, tai sitten lähdetään reissuun yhdessä. Lapset ovat läheisiä toisilleen, vaikka välimatkaa on satoja kilometreja. Reissutkin on mukavia, kun lapsilla on seuraa toisistaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niistä lapsista varmasti kasvaa ihan kamalia aikuisia, kun niillä ei ole lapsuudessa ollut serkkuja, joiden kanssa sitten iän myötä ei enää pidetä mitään yhteyttä. Sääliksi käy.
Kavereita on lapsilla, ja kyllä näitten lapsuuskavereitten kanssa olen tänäpäivänäkin kaveri, mutten serkkujeni kanssa. Mutta kyse ei olekkaan nyt siitä, vaan siitä että sukulainen on vaan eri asia kuin kaveri.
Suku on sukua. Ap
Toki toki, mutta jos et ole yhteydessä sukuusi (miksi muuten?), voit luoda uutta sukua ystäväperheistä. Mutta se, että lapset saavat tällaisia läheisiä "serkkuja" kaverien lapsista, vaatii kyllä omaa aktiivisuutta. Pitää olla tekemisissä. Esim. mulla on ystävä, jonka lapsilla on vain yksi serkku Suomessa (ulkomailla on kyllä paljon, mutta he tietysti näkevät aika harvoin). VAikka me asutaan aika kaukana toisistamme, järjestetään niin, että he tulevat viikonlopuksi meille tai me heille, tai sitten lähdetään reissuun yhdessä. Lapset ovat läheisiä toisilleen, vaikka välimatkaa on satoja kilometreja. Reissutkin on mukavia, kun lapsilla on seuraa toisistaan.
Ap
Joo, ei siis ap, vahingossa lipsahti :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän täysin, tuo alun mökkikuvauksesi olisi voinut olla omaa kirjoitustani. Olen malliesimerkki nykyajan menosta että perheet ja suvut eriytyvät ja yhteisöllisyys katoaa.
Mulla miehen puolelta ei sukuun olla missään tekemisissä (pitkä tarina mutta ei meidän vika, vanhemmista toinen mielisairas) ja oma sukuni on ympäri Suomea ja maailmaa ja uraorientotuneita kummeja myöten.
Harmittaa myös! Mutta et ole ainoa.
Vierailija kirjoitti:
Vittumaiset appivanhemmat, kummeja ei kiinnosta olla tekemisissä, isää ei kiinnosta lapsenlapset. Hmmm, oiskohan teidän vanhempien asenteissa mitään vaikutusta siihen, ettei laajoja ystävä- ja perhepiirejä ole?
.
Vai luuletko, että lapsuudessasi kaikki ovat tulleet loistavasti kaikkien kanssa toimeen? Tuskinpa, tuohon joukkoon mahtuu väkisin eroavia luonteita. Mutta sen ei oo annettu haitata, kun tärkeintä on ollut ihmissuhteet ja laajat verkostot. Unohtakaa tekin tuo pessimismi muita kohtaan ja antakaa lasten nauttia laajasta tuttavapiiristä edes muutaman kerran vuodessa. Millä tavoin itse olette pyrkineet edistämään lasten ja kummien suhteita?
Ei ole onneksi meidän syytä tämä. Minä tein tuota vuosia, etten antanut erimielisyyksien vaikuttaa. Mutta mihin se johti? minun masennukseen. Silloin terapeutti sanoi että et voi tehdä enää yhtään noin itsellesi. Siinä tietysti jo lapsetkin alkoi kärsimään, kun minä ainoastaan tein kaikkeni, jotta tultaisiin sukulaisten kaa toimeen. Ystäväpiirit meillä on laajat. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäsi on hankala, appivanhemmat hankalia... hmh. Äidistä et mainitse mitään. Nuo kaikki ihmisethän ovat olleet osa sitä verkostoa, joka on mahdollistanut sen sinun mielenkiintoisen lapsuuden - ja miehesi vastaavan. Ovat joutuneet sietämään erilaisia tapoja, ottamaan paskaa niskaan, ohittamaan erilaiset näkemykset. Josko ovat nyt hankalia juuri siksi että heillä ei ollut terapeuttia joka sanoisi että et saa enää tehdä noin itsellesi.
Epävirallisten lastenleirien järkkääminen ja sujuminen vaatii aikuisilta ihan uskomattoman paljon yhteistyötä ja jaksamista, jotta lapsilla olisi se kokemus kivasta yhdessä olemisesta. Nyt te olette niitä aikuisia, sinä ja miehesi. Asiat vaan eivät putoile kuin manulle illallinen. Teidän on valittava omassa olossa nyhjääminen ilman niitä muita häiritseviä maailman ihmisiä - ja lapset kasvavat siinä teidän umpiopussissanne. Tai sitten on ryhdyttävä sosiaaliseksi ja järjestettävä asioita, ja siedettävä, sitä sun tätä.
Minut lykättiin lapsena maalle ja kyllä nautin siitä. Siis maalla olemisesta. Tämä sitten aiheutti kränää kun kaikki eivät päässeet, nyt myöhemmin.
Mutta sukulaiset ovat ihan ok, mutta en kehtaa työntää lapsiani.
Eikä niitä mummoloita maalla enää ole.
Ihan ku mun lapsuus. Paitsi että mun vanhemmat oli ne jotka esti kaikki suhteet sukulaisiin ! Ei ollut kuin pari ystäväperhettä joilla lapsia ja niitäkin nähtiin tyyliin kerran vuodessa. Kyllähän se harmitti lapsena ja harmittaa edelleen jos mietin asiaa. Varsinkin kun kaikilla kavereilla oli serkut kylässä ja sukulaiset kylässä jne..Itsellä ei ollut ikinä. Nyt aikuisena osa sukulaisista fb-kaverina ja ihan kiva nähdä minkälaista porukkaa siellä on, vaikka ei pahemmin tunnetakkaan.
Ystäväperheiden lapset? Serkkujen lapset (pikkuserkut)?