9v kaverinsa mökille kolmeksi päiväksi, laittaisitteko ruokarahaa mukaan?
lapsen parhaan ystävän perhe kutsui hänet mukaansa muutamaksi päiväksi mökilleen.
Kuuluuko laittaa ruokarahaa mukaan pojan syömisistä?
Isoveljensä mökkeillessä kaverinsa perheen kanssa, ollaan annettu rahaa ruokaa varten mukaan, mutta hän useita vuosia vanhempi ja syö huomattavasti enemmän kuin pieniruokainen veljensä.
Käyttörahaa tietenkin annetaan, jotta saa maksettua omat kulunsa, jos käyvät jossain muualla kuin mökillä.
Kommentit (48)
En antaisi käteistä, vaan isäntäperheelle tarkoitetun herkkukorin viemisiksi.
Rahan sijasta voit laittaa myös vaikka kassillisen ruokaa lapsen mukaan. Tai vaikka leipomuksia.
Jos ovat kutsuneet niin en laittaisi. Ei meillä päin ole tapana. Yleensä vuoroin vieraissa eli lasten kaverit ruokin kyllä meillä kun ovat. Käyttörahaa toki mukaan. Eri asia jos olisin itse sopinut hoitojärjestelyjen vuoksi niin sit toki ruokarahaa.
Kysy. On niin erilaisia. Oma lapsi menossa ja kysyin. " Ei, siinä menee kuin muutkin." Jonkin mukaan laitan. Riippuu tilanteesta. Toinen ottaa miellään rahan.meille on tulossa kaksi lasta muutamaksi päiväksi ja vanhemmat laittavat ruokarahaa mukaan.
Ei meillä ainakaan laiteta. Tuliainen ja käyttöraha riittävät.
Kysyisin perheeltä, mitä laitan mukaan, siis syömistä? Tarjoutuisin siis ostosten kautta osallistumaan lapsestani koituviin kuluihin., onha se jo kohteliasta varmistaa. Itse jos lapsen kaverin kutsuisin, en ottaisi mitään "ylläpito" korvausta, käyttörahaa tosin toivoisin olevan mukana.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai laitatte. Ihan sama kuinka paljon syö kun sinne haitolle menee. Se raha ei ole pelkästään ruuasta vaan myös siitä vaivasta.
No eikai kukaan kutsu vieraita mökille, jos siitä on vaivaa. Rahan sijasta se herkkukori, jota joku ehdotti.
Vierailija kirjoitti:
Jos ovat kutsuneet niin en laittaisi. Ei meillä päin ole tapana. Yleensä vuoroin vieraissa eli lasten kaverit ruokin kyllä meillä kun ovat. Käyttörahaa toki mukaan. Eri asia jos olisin itse sopinut hoitojärjestelyjen vuoksi niin sit toki ruokarahaa.
Joo vuoroin vieraissa tilanteessa noin. Jos aina samassa, niinasiallista ruokaraha.
No riippuu vähän siitä minkälainen se toinen perhe on, ei välttämättä tarvitse antaa rahaa ruokaan suoraan, joku voi ottaa tuollaisen jopa loukkauksena. Rahaa käyttämenoihin toki. Mutta jos on pienituloisempi perhe kyseessä, niin sitten rahakin saattaa olla järkevää. Eli riippuu tilanteesta, ei voi yleistää. Meidän mökillä on ollut kavereitani aikoinaan, ei kyllä kukaan ole maksanut ruuasta mitään ikinä.
Ostan herkkuja, jotka sopivat koko pperheelle :)
Mieluummin lapselle oma käyttöraha ja viemisiä. Paitsi jos tarvitsee jotain erityisruokaa, jota isäntäväellä ei ehkä ole.
Meillä on usein mukana mökillä lasten kavereita eikä todellakaan odota mitään korvausta! Olisi ehkä jotenkin kiusallistakin jos joku toisi rahaa.
Raha tuntuisi kummalliselta, ääni siis herkkukorille tms. ja vuoroin vieraissa-periaatteelle.
Itse ilahduin tällaisesta herkkukorista (joka tuli tosin sellaisessa saunavadissa, ei korissa, hyvä idea kyllä mökille minusta sekin):
- itseleivottua leipää ja korvapuusteja
- saippuaa ja vartalovoide
- pitkä pellavainen laudeliina
- löylytuoksu
Samaa mieltä kuin muutkin. Ei rahaa, en mä ainakaan odottaisi semmoista, mut voihan joku "mökkituliainen" olla kiva. :)
Koska perhe kohteliaasti pyysi niin minä kohteliaasti laittaisin vastalahjaksi yllänainitun herkkukorin tai sitten vain suoraan ruoka rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai laitatte. Ihan sama kuinka paljon syö kun sinne haitolle menee. Se raha ei ole pelkästään ruuasta vaan myös siitä vaivasta.
Kertokaa. Aina oon miettinyt, että onko nää tämmöset ihan tosissaan täällä kirjoitettu? Samantyylisiä on tiheään, vaikuttavat niin jonkun pöljän kirjoittamilta, tai sit laitettu huvikseen ärsyttämään.
Ei mekään olla maksettu mitään ruuasta kun poika on pari päivää ollut kaverin mökillä. Aika tasan sitä kuitenkin menee kun me vuorostaan maksetaan muita huvituksia taikka pojat syövät vuorostaan meillä. Jos en koskaan olisi maksanut mitään eikä olisi mahdollisuutta kustantaa mitään huvituksia/muuta tekemistä tälle kutsuvan perheen lapselle olisi niin sitten kertoisin että voin laittaa jotain syötävää, tyyliin mansikoita/herneitä/vihanneksia/limua/keksiä mukaan.
Kannattaa varmaan ihan kysyä. Toiset voivat jopa loukkaantua jos annat rahaa, vaikka ovat itse vierailulle pyytäneet.
Harvemmin kysymällä pulaan joutuu :)
Meillä on usein lasten kavereita mökillä. En odota ruokarahaa, mutta lapsella olisi hyvä olla rahaa mukana, jotta voi maksaa omat ruokansa ja jätskinsä, jos ollaan liikkeellä.
Totta kai laitatte. Ihan sama kuinka paljon syö kun sinne haitolle menee. Se raha ei ole pelkästään ruuasta vaan myös siitä vaivasta.