Lue keskustelun säännöt.
Voiko yksinäisyyden oppia hyväksymään ja elämään sen kanssa?
30.06.2016 |
Koko elämäni olen jotenkin ollut siinä odotuksessa että yksinäisyys menee joskus ohi, masennus helpottaa ja "oikea" elämä alkaa. Näin kolmenkympin lähestyessä olen kuitenkin tajunnut, että niin ei välttämättä koskaan käy. Mulla ei ole kavereita eikä niin hyviä sosiaalisia taitoja, että osaisin tutustua muihin tai saada parisuhteen, työllistyä tms.
Haluaisin nauttia elämästäni ja ajatella että olen onnellinen, mutta kun en ole. Mitä voisin tehdä?
Kommentit (11)
"oikea" elämä? Mitä se on. Sitäkö kun AV:lla länkyttää milloin mistäkin asiasta mikä kumppanissa ärsyttää tai että nyt se on pettänyt?
Näitä kun lukee niin on loppujenlopuksi ihan tyytyväinen että on yksin, oma tupa ja oma lupa.
Hyväksy itsesi ja ala nauttia elämästä kuin sinä haluat, älä niinkuin kuvittelet joidenkin normien sinun vaativan.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kamppailen samanlaisten asioiden kanssa. Sitä odottaa, että elämä alkaa jonain päivänä ja sitten huomaa, että höh, missä se elämä on. Rupeat tekemään niitä asioita, jotka sinua aidosti kiinnostavat. Se voi olla pihan kunnostusta, lenkkeilyä, ikkunashoppailua, mitä ikinä mieleesi juolahtaakaan.
Tsemppiä!
Mene mukaan johonkin vapaaehtoistyöhön, esimerkiksi eläinsuojeluyhdistykseen. Et tarvitse edes sosiaalisia taitoja, koska niiden kissojen ja koirien avulla tutustut luontevasti muihin siellä vapaaehtoistyötä tekeviin. Ja jos hyvin käy, saat jopa uusia ystäviä..kavereita ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin vapaaehtoistyöhön, esimerkiksi eläinsuojeluyhdistykseen. Et tarvitse edes sosiaalisia taitoja, koska niiden kissojen ja koirien avulla tutustut luontevasti muihin siellä vapaaehtoistyötä tekeviin. Ja jos hyvin käy, saat jopa uusia ystäviä..kavereita ainakin.
Olen etsinyt vapaaehtoistyömahdollisuuksia, mutta mitään ei tunnu löytyvän. Onko vika sitten etsijässä vai missä.
Voi, mutta sun pitää harrastaa jotain kovaa urheilua mikä vie mehut koneesta, olla hyvässä fyysisessä kunnossa että olet vahva ja syödä terveellisesti, jotta pysyisit vahvana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin vapaaehtoistyöhön, esimerkiksi eläinsuojeluyhdistykseen. Et tarvitse edes sosiaalisia taitoja, koska niiden kissojen ja koirien avulla tutustut luontevasti muihin siellä vapaaehtoistyötä tekeviin. Ja jos hyvin käy, saat jopa uusia ystäviä..kavereita ainakin.
Olen etsinyt vapaaehtoistyömahdollisuuksia, mutta mitään ei tunnu löytyvän. Onko vika sitten etsijässä vai missä.
Vika voi olla paikkakunnassa. Asutko pienellä paikkakunnalla?
Itse olen oppinut ja rakastan yksinäisyyttäni nykyinen - en huolisi enää esim. puolisoa enkä kaipaa ollenkaan kavereita tai ystäviä. Olen tyytyväinen erakko :) Töissä tosin käyn, mutta työnikin on sellaista ettei tarvi juuri ihmisten kanssa kommunikoida.
Luulen kyllä että se riippuu ihmisen perusluonteesta voiko olla onnellinen yksinäisenä. Itse olen ääri-introvertti, ja minulle tämä sopii erinomaisesti. Mutta jos on tosi ekstrovertti, sellainen joka ammentaa henkistä voimaa ihmissuhteista, voi olla ettei ole mitenkään mahdollista olla täysin onnellinen ilman ihmissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"oikea" elämä? Mitä se on. Sitäkö kun AV:lla länkyttää milloin mistäkin asiasta mikä kumppanissa ärsyttää tai että nyt se on pettänyt?
Näitä kun lukee niin on loppujenlopuksi ihan tyytyväinen että on yksin, oma tupa ja oma lupa.
Hyväksy itsesi ja ala nauttia elämästä kuin sinä haluat, älä niinkuin kuvittelet joidenkin normien sinun vaativan.
M
Hienosti sanottu. Ei ole yhtä tapaa olla onnellinen. On monta tapaa olla onnellinen. Itsekin sitä yksinäisyyttä yritän paeta, mutta se vain on. Se ei silti estä elämästä, jos vaan on ja elää ja tekee. Itse ruikuttaa yksinäisyyden tunnetta. Ja kärsin siitä kyllä. Sellainen tuska. Ulkopuolelta katsottuna minulla on ihan sosiaalista. Se on enemmän se tunne. Ja jos sitä tunnetta ruokkii, niin se lisääntyy. Uskallus ottaa yhteyttä sanoa vaikka hei. Katsoa silmiin, joskus olla avulias....eikä tee niitä kiitoksen tavoittelun toivossa vaan hyvää hyvyyttään...että tulee itselle mukava mieli...ja toiselle. Silleen tulee se yhteys.
Ymmärrän sinua hyvin. Itse en oikein saa/ uskalla päästää ihmisiä lähelle. Se ei ole niin helppoa. Toisaalta en hirveästi jaksakaan sosiaalista elämää. Tarvitsen omaa tilaa.
Tuo kommentti ja sen ajatus, että ei kannata yrittää mennä johonkin luultuun muottiin....on minusta hieno. Jokainen pn hieno sellaisenaan ja jokainen kuuluu tänne kokonaisuuteen. Yhdessä me muodostamme tämän kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin jo oppinut hyväksymään yksinäisyyden ja nauttimaan niistä elämän pienistä iloista joita löysin kaikista jutuista mitä tein.
Mutta sitten eräs ihminen otti yhteyttä ja sai kaipaamaan erilaista elämää, mutta jahkailujeni ansiosta sitten hän luopui toivosta... Ja nyt tuntuu niin kauhealta, kun on menettänyt "kaiken", ja tuntuu että aikaa menee vuosia ennenkuin toipuu tästä taas "ennalleen" (mitä se sitten onkin) vai toipuuko ollenkaan...
Yksin olemisesta voi oppia nauttimaan, jolloin ei enää koe yksinäisyyttä. Toki joitain ihmissuhteita olisi hyvä olla. Kaltaisiasi on varmasti monia, entä jos yrittäisit tutustua heihin? Monet yksinäiset ja sellaiset jotka kokevat omaavansa huonot sosiaaliset taidot pyörivät paljon netissä, ehkä voisit löytää sillä tavoin kavereita. Netissä on helpompi kirjoittaa ja saa miettiä kauemmin mitä sanoo. Ja jos töihin haluat niin kai sellaisiakin töitä löytyy joissa ei kamalasti sosiaalisia taitoja tarvita, mm siivous, kuljetustyöt, tehdastyö..