Aikuinen mies paljastui patologiseksi valehtelijaksi ja pettäjäksi?!
Olemme tunteneet jo parin vuoden ajan, viimeinen puoli vuotta tapailtu? Mies 50v, kohtalaisen hyvässä asemassa oleva ja menestynyt. Luulin, että kaikin puolin kelpo yksilö. Jäi nyt kiinni toisesta naisesta, jota tapailee. Ovat tapailleet jo ties kuinka kauan....
Käsittämättömintä on, että laitoin juttumme tauolle keväällä juurikin sen vuoksi, että mies saa miettiä mitä haluaa. Jatketaanko suhteessa yms. Silloin ei toisesta naisesta ollut tietoa, mutta muuta konfliktia. Mies itse otti viikon päästä yhteyttä ja pyyteli ylitsevuotavasti takaisin, halusi ehdottomasti jatkaa ja vannoi rakkauttaan. Kuitenkin jo tuossa vaiheessa tapailua on ollut, nyt kun olen "johtolankoja" seurannut. Kysyinkin jossain vaiheessa tapaileeko toista, mutta ketään toista ei ollut. Mikä tietenkin on valetta. Kävi ilmi, että olemme samalla viikolla yöpyneet suunnilleen perättäisinä öinä tämän toisen kanssa 😫 Samoin kun nyt kun tiedän milloin nainen on ollut kuvioissa niin mies on noina kertoina valehdellut tosi rumasti menemisistään ja tekemisistään kirkkain silmin... Olen aivan ällistynyt, että tuon ikäinen mies voi olla todellakin patologinen valehtelija ja käyttäytyä noin. En toki pumpulissa ole kasvanut, mutta kyllä tällainen kuohuttaa, kun omalle kohdalle sattuu. Ja kuinka uskomatonta pajunköyttä voi ihminen toiselle syöttää, samoin tekee tietysti tälle toiselle naiselle... Samalla viikolla olemme juhlineet kyseisen miehen syntymäpäiviä molemmat naiset ja antaneet lahjat jne jne...
Miten reagoisitte tällaiseen ja mitä ajatuksia herättää? Itse poistin miehen välittömästi elämästäni ja käskin olla ikinä ottamatta yhteyttä enää. Jotenkin todella sairasta ja kieroa, etenkin nyt kun tietää ne kerrat kun on valehdellut ja mitä on valehdellut. Oksettaa, että on sekaantunut noin alhaiseen ihmiseen!
Kommentit (13)
Miten sait noin tarkat taustatiedot? Olet aika sherlokki.
Satuin löytämään miehen luota lämpimän kirjeen, josta kaikki selvisi. Mies ei ollut paljon viitsinyt nähdä vaivaa asian peittelyyn. Kirje löytyi keittiön kaapinhyllyltä avoimena. Siinäpä ei tarvinnut paljon mielikuvitusta käyttää kun kaikki oli silmien edessä. Ja loput voi kuka tahansa ihminen samassa tilanteessa ollessaan yhdistellä palasista kasaan. Monelle ontuvalla selitykselle löytyi selitys.
Pisti silmään tuo että mies on hyvässä asemassa, juuri hyvässä asemassa olevat ihmiset joutuvat usein valehtelemaan ja naisilla juuri on kiinnostusta menestyviä miehiä kohtaan joten heidän on helpompi pettää kun tarjolla helposti naisia. Hyvään asemaan ei välttämättä pääse olemalla mukava vaan liika rehellisyys voi olla haitaksi. Usein työpaikan saavat sellaiset ulospäinsuuntautuneet ihmiset jotka osaavat estoitta kehua itseään ja jopa valehdella.
Vierailija kirjoitti:
Omistaako Audin?
Bemarin 😑
Ensi kerralla kierrokseen ihan tavallinen mies. Kyllä niitäkin on vapaana.
Oksettava ukko. Onneksi sinun ei tarvinnut tuhlata enempää aikaasi häneen. Itselläni menneisyydessä myös kokemusta samankaltaisesta tilanteesta, ja vaikka käsittää että kyllähän noita on, niin aina se järkyttää kun omalle kohdalle sattuu. Ja juuri se törkeys ja kirkkain silmin valehtelu, yäk!
Itsellä samanlainen kokemus, mies oli tosi kiva. Paljastui uskomattomaksi valehtelijaksi. Jäi lopulta kiinni valheissaan kun alkoi sekoittaa mitä oli kenellekin puhunut. Seuraavalle naiselleen tietenkin kertoi minun olevan hullu ja mahdoton. No, sekin nainen jo exä
Vierailija kirjoitti:
Oksettava ukko. Onneksi sinun ei tarvinnut tuhlata enempää aikaasi häneen. Itselläni menneisyydessä myös kokemusta samankaltaisesta tilanteesta, ja vaikka käsittää että kyllähän noita on, niin aina se järkyttää kun omalle kohdalle sattuu. Ja juuri se törkeys ja kirkkain silmin valehtelu, yäk!
Juuri tuo röyhkeä valehtelu tuntuu uskomattomalta. Itse en kehtaisi peiliin katsoa, jos eläisin noin. Ja tunteista valehtelu, rakkaudentunnustukset. Aika julmaa. Onneksi tosiaan totuus paljastui ja hyväksikäyttäminen loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samanlainen kokemus, mies oli tosi kiva. Paljastui uskomattomaksi valehtelijaksi. Jäi lopulta kiinni valheissaan kun alkoi sekoittaa mitä oli kenellekin puhunut. Seuraavalle naiselleen tietenkin kertoi minun olevan hullu ja mahdoton. No, sekin nainen jo exä
Kivaksi luulin minäkin. Varmaan pienessä päässään on minutkin leimannut hulluksi ja jatkaa samalla tyylillä elämistä. Huh, minkälaisia ihmisiä onkaan olemassa 😕
"Miten reagoisitte tällaiseen ja mitä ajatuksia herättää?" Joopa joo. Käykö sun aikas pitkäksi kun tehtailet näitä?
En jaksanut lukea koko juttua, mutta mikä olikaan kysymys?
Kyllä, aikuinen mies, niin kuin nainekin voi olla patologinen valehtelija, samoin lapsi.