Toisen päiväkirjan salaa lukeminen – hyvät seuraukset?
Minua vaivaa eräs asia vuosien takaa. En tiedä, mitä ajatella siitä. Tapailin silloin erästä miestä. Oli epäselvää, tuleeko jutusta mitään. Minä olisin halunnut parisuhteen hänen kanssaan, mutta hänestä en ollut varma.
Kerran ollessamme miehen kotona ja miehen mentyä suihkuun, avasin hänen yöpöytänsä vetolaatikon. Avasin siellä näkemäni kirjan, joka osoittautuikin päiväkirjaksi. Vaikka tiesin tekeväni väärin, luin tuoreimmat sivut, koska näin siellä nimeni. Kävi ilmi, että mies ei halunnut aloittaa vakavaa suhdetta kanssani, mutta halusi silti vielä tapailla minua, koska meillä oli niin hyvää seksiä.
Laitoin kirjan takaisin laatikkoon. Olin surullinen. Yritin esittää normaalia, kun mies palasi suihkusta.
E sen jälkeen enää suostunut tapaamiseen. Ymmärsin välttäneeni valtavan romahduksen vain sen ansioista, että olin tehnyt väärin ja lukenut salaa hänen päiväkirjaansa. Joskus ajattelen, että oli tarkoitettu, että teen niin. Toisaalta: voiko olla tarkoitettu, että tekee vääryyden?
Kommentit (14)
Onneksi päiväkirjani on salattu niin hyvin ettei siihen pääse käsiksi kuin minä ja NSA. En tosin edes kirjoittele sinne tuollaisia juttuja (miksiköhän :D).
Täällä palstalla käy joitain to-del-la häiriintyneitä ihmisiä. Oksettavaa, ihan todella.
Noin joutuu onneksi ennemmin tai myöhemmin syvälle kuseen, sillä rikollinen luonne pulpahtaa aina uudestaan pintaan, epäilemättä olet tehnyt vääryyksiä muillekin ihmisille, luurankoja kaapeissasi. Ei takuulla ole ainoa rikos sun tilillä.
Vierailija kirjoitti:

:D
Mutta joo, valitettavasti olet oikeassa: paljon muutakin väärää olen tehnyt. Tärkeintä on kuitenkin tehdä parannus vääryyksistä. :)
Pahoittelen nauravaa hymiötä. Halusin vain olla rehellinen, ja tulikiven katkuinen reaktiosi sai minut aluksi purskahtamaan nauruun.
ap.
Mies jolla on päiväkirja yöpöydän laatikossa? Joopa joo.
Mitähän hauskaa sellaisessa teossa on edes teoriassa? En voi käsittää. En onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän hauskaa sellaisessa teossa on edes teoriassa? En voi käsittää. En onneksi.
Oletko eksynyt väärään ketjuun? Kukaan tässä ketjussa nimittäin ei ole pitänyt toisen päiväkirjan salaa lukemista hauskana.
ap.
Paremminkin ap on mies joka hakee hyväksyntää harkitessaan jonkun naisen pk:n lukemista?
Mutta joo, ajattelen, että kaikella on tarkoituksensa ja olihan tuollakin. Ei kuitenkaan toista saa vahingoittaa tarkoituksella, se ei ole koskaan tarkoituksenmukaista. On siis tarkoitus että eletään ihmisiksi ja vaalitaan toinen toisiamme, aina vain kukki ei mene täysin ihanteellisesti. Oli varmaan tarkoitus että ap ja mies eivät jää yhteen.
Huonolta vaikuttaa parisuhteen tila muutenkin jos toisen todellisista tunteista ei ota selkoa kuin lukemalla salaa toisen päiväkirjaa.
Toisen ihmisen yksityisyyden loukkaaminen on yksiselitteisesti täysin väärin, sitä ei muuta mikään.
Sinun tulisi sovittaa pahat tekosi kohteilleen, sinun tulisi olla pahoillaan. Ne eivät ole mikään manipuloivan vitsailun asia, kuten tuossa yrittelet, yrität saada ihmisiä mukaasi vähättelemään asiaa.
Ystävättäreni, joka on yh, tapaili erästä miestä, joka vaikutti ihanalta ja luotettavalta. Kerran tapailunsa alkutaipaleella hän luki salaa miehen päiväkirjaa. Ilmeni, että mies käyttää seksuaalisesti hyväkseen ystävättäreni lasta! Ystävättäreni teki miehestä rikosilmoituksen ja hankki lapselleen terapeutin, jonka kanssa he alkoivat hienotunteisesti selvittää, mitä on tapahtunut. Tänä päivänä lapsi voi jo hyvin, mutta ystävättäreni ei ole vieläkään pyytänyt väärää tekoaan mieheltä anteeksi. En usko, että koskaan tulee pyytämäänkään, koska ei halua enää ikinä nähdä miestä silmissään.

To-del-la törkeää ystävättäreltäsi, ettei hän ole pyytänyt mieheltä anteeksi. ;-)
Vierailija kirjoitti:
Huonolta vaikuttaa parisuhteen tila muutenkin jos toisen todellisista tunteista ei ota selkoa kuin lukemalla salaa toisen päiväkirjaa.
Minkä parisuhteen?
ap.
Ei ollut tarkoitettu.