Minusta ihmiset tekevät vähän liian ison numeron siitä, että työn pitää olla unelmatyötä.

8h on todella pitkä aika viettää joka arkipäivä jos työ on vastenmielistä.

Mun mielestä olisi jo hyvä tilanne jos töihin meneminen olisi edes neutraalia puhumattakaan mistään unelmatyöstä.

Totta. Lisäksi en jaksa sitä, että kumppanin pitäisi olla "täydellinen". Eikö tärkeintä ole, että on joku kumppani?

Työn ei täydy olla unelmatyötä todellakaan (itsellänikään ei ole mitään mahkuja unelma-ammattiini) mutta työn pitäisi silti olla mieluista.

Jäin itse keväällä pois töistä kun en jaksanut sitä paskaa enää. Itkin joka päivä ennen kuin jouduin menemään sinne ja vapaillakin mietin vain että kohta taas täytyy. Eikä ollut edes vakituinen työ. 

Kokeilepa ap tehdä joskus 40 tuntia viikossa työtä, joka ei pätkääkään kiinnosta. Ehkä ymmärrät sen jälkeen.

Yritä nyt hymyssäsuin sinnitellä semmosessa työssä, jossa työkaverit puukottaa selkään, esimies yrittää tunkea kättänsä työntekijöiden housuihin, palkka tulee miten sattuu.

Lääkärillekkään en tohtinut sanoa totuutta vaan valehtelin kipuni jotta saisin saikkua, kun töihin meneminen sai voimaan pahoin.

Nyt on hyvä työ, hyvät työkaverit, esimerkillinen esimies ja palkka tulee tilipäivänä.

Kyllä. En pidä työstäni, paska palkka ja selkäsairauden takia krooniset kivut.

Kun vuorokaudesta 8 tuntia nukkuu, 10 tuntia on töissä tai matkalla töihin tai töistä kotiin ja 6 tuntia on vapaa.aikaa, niin minusta on aika oleellista, että se 10 tuntia ei ole suunnatonta v***tusta eikä 6 tuntia aikaa, jolloin yrittää toipua v**tutuksesta. Käy nimittäin ajan myötä myös terveyden päälle. 

En muista niin tiedä, mutta minusta ainakin olisi kurjaa tehdä työtä ihan pelkästään rahan vuoksi, kyllä työn pitää myös aidosti kiinnostaa. Mutta ihmiset ovat toki erilaisia, ehkä toiset siihen pystyvät.

Olen samaa mieltä kuin ap. Aika harva työ on unelmaa, yleensä sellainenkin ala, josta on kiinnpstunut, sisältää tosi tylsiä tai inhottaviakin asioita. Itse teen työtä, johon olen kouluttautunut, ja ala on minusta kiinnostava, mutta kyllä se päivittäinen työ on aikamoista pakkopullaa.

Miksi muuten kaikki puhuu aina kuin olisi vain 2 vaihtoehtoa, joko unelmatyö tai joku suunnattoman vituttava ja ahdistava helvetillinen työ?

Itse olen it-alalla, eikä tämä minulle mikään unelmatyö tosiaan ole. Mutta ei vastenmielistäkään. Ihan neutraalia, sellaista että koska nyt jotain pitää tehdä leipänsä eteen, niin tällainen tylsähkö koneen näpyttely on ihan ok tapa tienata elanto. 

On ollut kyllä aika jolloin inhosin työtäni tosi paljon, mutta siihen keksin lääkkeeksi asennemuutoksen. Oma päänsisäinen valitukseni sen ahdistuksen aiheutti, ei työ itsessään. Itseään ei ehkä voi aivopestä innostumaan työstä josta ei kauheasti pidä itsessään, mutta useimmiten ihminen voi aivopestä itsensä siihen ettei enää kärsi siitä työstä vaan pitää sitä neutraalina (ellei sitten siellä työpaikalla ole jotain tosi selkeitä epäkohtia tyyliin kiusaaminen tai että koko työ on täysin oman perusluonteen vastaista).

Vierailija kirjoitti:

En muista niin tiedä, mutta minusta ainakin olisi kurjaa tehdä työtä ihan pelkästään rahan vuoksi, kyllä työn pitää myös aidosti kiinnostaa. Mutta ihmiset ovat toki erilaisia, ehkä toiset siihen pystyvät.

Mitä muita vaihtoehtoja on olemassa? Pakkohan jostain on rahaa saatava?

Sama juttu pariutumisen suhteen, jos olet tavismies niin pakko on tyytyä siihen naiseen jonka sattuu saamaan koska muuten voi olla että olet loppuelämäsi yksin.

Kun työtä tekee 5 päivää viikossa ja noin 8 tuntia päivässä vuodesta toiseen lähes koko elämänsä niin kyllä minusta työn pitäisi olla vähintäänkin siedettävää. Mieluiten enimmäkseen mukavaa.

Jos joutuu jatkuvasti pidempiä aikoja tekemän väkisin työtä mistä ei lainkaan pidä niin siitä sairastuu. Ei ihmisen psyyke kestä epämieluisaa työtä loputtomiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En muista niin tiedä, mutta minusta ainakin olisi kurjaa tehdä työtä ihan pelkästään rahan vuoksi, kyllä työn pitää myös aidosti kiinnostaa. Mutta ihmiset ovat toki erilaisia, ehkä toiset siihen pystyvät.

Mitä muita vaihtoehtoja on olemassa? Pakkohan jostain on rahaa saatava?

Sama juttu pariutumisen suhteen, jos olet tavismies niin pakko on tyytyä siihen naiseen jonka sattuu saamaan koska muuten voi olla että olet loppuelämäsi yksin.

Hän sanoikin, että PELKÄSTÄÄN rahan vuoksi. Entä jos ei haluakaan parisuhdetta, vaan on onnellinen sinkkuna?

Vierailija kirjoitti:

Kun työtä tekee 5 päivää viikossa ja noin 8 tuntia päivässä vuodesta toiseen lähes koko elämänsä niin kyllä minusta työn pitäisi olla vähintäänkin siedettävää. Mieluiten enimmäkseen mukavaa.

Jos joutuu jatkuvasti pidempiä aikoja tekemän väkisin työtä mistä ei lainkaan pidä niin siitä sairastuu. Ei ihmisen psyyke kestä epämieluisaa työtä loputtomiin.

Kautta historian ihmiset ovat pääosin joutuneet tekemään tympeää työtä, ansaitsemaan leipänsä otsa hiessä kuten Raamattu sanoo. Tekemään maatöitä, hoitamaan karjaa, metsästämään ja keräilemään. Tuskinpa kukaan kivikaudella ajatteli, että työstä jota tehtiin välittömän eloon jäämisen turvaamiseksi, pitäisi jotenkin nauttia. Sitä nyt vaan oli pakko tehdä, koska jos ei kiinnosta, kokee hitaan kituvan kuoleman nälkään. "Työ on sarja nälän aikaansaamia pakkoliikkeitä". 

Kyllä ihmiskunta on kehittynyt kestämään tympeää "pakkotyötä" aika hyvin, ja jos ei ota asennetta että työn täytyisi olla jotain ihmeellistä, niin ei kärsikään siitä että pitää vaan tehdä jotain leipänsä ansaitakseen, vaikka mieluummin köllisi vaikka riippumatossa.

Aloittaja, oletko tullut ajatelleeksi, että on iso etu työnantajalle, jos henkilöstö pitää työstään, kokee sen merkitykselliseksi, viihtyy työyhteisössään ja voi työssään hyvin fyysisesti ja psyykkisesti. Käsite "unelmatyö" voi kuulostaa hassulta, mutta on erittäin tärkeää, että työ ja tekijä kohtaavat toisensa eli sopivat toisilleen. Toki välillä voi joutua pitkäänkin tekemään työtä, jossa ei koe olevan mitään merkitystä palkan ja arjen rytmin lisäksi. Mutta olisi hyvä, jos jossain vaiheessa pääsee vaihtamaan työhön jossa viihtyy ja jossa tehtävät vastaavat omaa kiinnostusta. Tällöin siihen entiseen, epämieluisaksi tai kuluttavaksi koettuun työhön, voidaan palkata sellainen henkilö joka voi siinä kukoistaa. Kaikki kun olemme erilaisia ja voidessamme hyvin työssämme tuomme työnantajallemme tehokkuutta, tuloksia, kehitystä. Yksi kukoistaa yhdessä ja toinen toisessa työssä.

Ajat muuttuvat. Kun itse pääsin lukiosta 80-luvun alussa, opinto-ohjaajat puhuivat meille, että töitä pitää tehdä, että elättää itsensä. Koko ajan painotettiin sitä, että töihin ja tienatkaa omat rahat.

Nyt kun seurasin omien nuorten opintoja, heille puhuttiin unelma-ammatista, itsensä toteuttamisesta. Epäilen, että siinä on yksi syy, miksi niin paljon kolmikymppisiä uupuu ja jää pois työelämästä, kun realiteetit eivät ole kunnossa. Opinto-ohjaajat painottivat, että peruspäiväraha on sitä ja sitä ja tätä tukea saat,  jos et pääse mieleiseen kouluun. Ennen painotettiin sitä, että itse on leipänsä tienattava ja työ on sitä varten.

Työ kuin työ maistuu puulta välillä, kun sitä teet vuosikymmeniä. Kyllä sitä palkan edestä tehdään, eikä se ole mikään harrastus, millä toteutetaan itseä ja jos ei kiinnosta, niin maksaahan kela aina elämisen

Ai on mielestäsi iso asia? Kuka oikeasti jaksaa tehdä 8 tuntia päivässä 30-40 vuoden ajan työtä, joka ei ole mielekästä? En itse vain näe sitä juuri ollenkaan positiivisessa mielessä, jos ihminen on joka päivä, kymmenien vuosien ajan jo heti aamulla menossa v****untuneena töihin ja on samalla mielialalla koko työpäivän ja kenties vielä työpäivän jälkeen kotonakin. Siksi siinä ei ole mielestäni yhtään mitään väärää, jos toivoo työltänsä mielekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja, oletko tullut ajatelleeksi, että on iso etu työnantajalle, jos henkilöstö pitää työstään, kokee sen merkitykselliseksi, viihtyy työyhteisössään ja voi työssään hyvin fyysisesti ja psyykkisesti. Käsite "unelmatyö" voi kuulostaa hassulta, mutta on erittäin tärkeää, että työ ja tekijä kohtaavat toisensa eli sopivat toisilleen. Toki välillä voi joutua pitkäänkin tekemään työtä, jossa ei koe olevan mitään merkitystä palkan ja arjen rytmin lisäksi. Mutta olisi hyvä, jos jossain vaiheessa pääsee vaihtamaan työhön jossa viihtyy ja jossa tehtävät vastaavat omaa kiinnostusta. Tällöin siihen entiseen, epämieluisaksi tai kuluttavaksi koettuun työhön, voidaan palkata sellainen henkilö joka voi siinä kukoistaa. Kaikki kun olemme erilaisia ja voidessamme hyvin työssämme tuomme työnantajallemme tehokkuutta, tuloksia, kehitystä. Yksi kukoistaa yhdessä ja toinen toisessa työssä.

Mä olen kai liian vanha (41) ymmärtääkseni tuommoisia kukoistushöpinöitä. Tiedän olevani erittäin tuottava ja tehokas työntekijä ilman sisäistä kiinnostusta ja kukoistuksiakin. Työnantaja siitä kiitää maksamalla alan keskiarvoa merkittävästi korkeamman palkan kuukausittain tililleni.

Ei siihen että on tehokas tarvita mitään  kukoistuksia tai sisäistä kiinnostusta. Riittää, että on tunnollinen ihminen, joka on sitä mieltä, että työ pitää hoitaa hyvin, huvittipa tai ei. Itselläni ei ainakaan muuten ole edes mitään ammattia tai työtä, josta voisin kuvitella itsessään nauttivani. Kyllä kaikki tekeminen on vain pakkoa jota tehdään jostain syystä. Mutta ei siinä mitään ongelmaa ole, kun hyväksyy sen osaksi elämää, että työtä vaan pitää tehdä, ja kitinät pois.

- 10, koodari vain palkasta, ei sisäisestä palosta

Vierailija kirjoitti:

Ai on mielestäsi iso asia? Kuka oikeasti jaksaa tehdä 8 tuntia päivässä 30-40 vuoden ajan työtä, joka ei ole mielekästä? En itse vain näe sitä juuri ollenkaan positiivisessa mielessä, jos ihminen on joka päivä, kymmenien vuosien ajan jo heti aamulla menossa v****untuneena töihin ja on samalla mielialalla koko työpäivän ja kenties vielä työpäivän jälkeen kotonakin. Siksi siinä ei ole mielestäni yhtään mitään väärää, jos toivoo työltänsä mielekkyyttä.

Ja jos se työ ei oo susta kivaa, niin elättäähän ne muut työntekijät sut veroeuroilla. Kotona on kiva kölliä ja odotella, että joku tulee tarjoamaan sitä kivaa puuhastelua kahdeksaksi tunniksi päivässä.

En minäkään ymmärrä, miksi ihmiset ajattelevat usein niin mustavalkoisesti, että työ on joko unelmatyö tai sitten ahdistava ja vastenmielinen pakkopullatyö.