Harmittaa, kun en voi antaa lapsille samalaisia kivoja muistoja kuin itse sain

Menkää omalla porukalla ulkomaille. Aloittakaa kutsumaan kavereita kotiinne, siitä se alkaa. Ota sinä aloite käsiisi, jos miehesi on niin nyhverö.

Enkä nykylapsesta on kevempi pelata tabletilla kuin leikkiä käpylehmillä.

Vierailija kirjoitti:

Menkää omalla porukalla ulkomaille. Aloittakaa kutsumaan kavereita kotiinne, siitä se alkaa. Ota sinä aloite käsiisi, jos miehesi on niin nyhverö.

Mutta kun ei niitä kavereita ole, ketä kutsua. Mä tein aivan liian ison virheen meidän suhteen alussa, kun otin liikaa huomioon miehen erakkomaisuuden. Siinä ne kaverit sitten nopeasti hävisi...

ap.

Entä sinun kaverit? Sisarukset? Sitten kaikki lapset eivät välttämättä nauti tuollaisesta, sinulla meni kemiat yksiin vanhempiesi ystövien lasten kanssa, mutta näin ei suinkaan aina käy. Ottakaa lasten kavereita mukaan mökille?

Lakkaa syyttämästä miestäsi, aikuinen nainen, ja tee asialle jotain. Selittelyt sivuun ja sosialisoimaan.

Vierailija kirjoitti:

Entä sinun kaverit? Sisarukset? Sitten kaikki lapset eivät välttämättä nauti tuollaisesta, sinulla meni kemiat yksiin vanhempiesi ystövien lasten kanssa, mutta näin ei suinkaan aina käy. Ottakaa lasten kavereita mukaan mökille?

Meidän sisarukset asuu kaukana eikä mies heidänkään kanssa halua mitään yhdessä tehdä.

Kyllä lapset kaipaa sosiaalisempaa elämää, kun usein ovat kysyneet, että miksi meillä ei käy ketään, kun näkevät naapurissa jotain illanviettoja tms.

Ei mies ikinä suostuisi siihen, että lasten kavereita lähtisi mukaan. Pari kertaa on ollut joku kaveri lapsilla yökylässä meillä ja sekin on ollut ihan kauheaa miehen mielestä.

ap.

Miks oot tollasen kanssa :O

Älä vingu asiasta, jolle voit tehdä jotain. Uusia ystäviä hankkimaan ja ulos tekemään asioita. Mies tulee mukaan jos haluaa, jos ei, niin jääköön kotiin. Ette te ole toisiinne liimattuja, voitte ihan hyvin puuhailla asioita erillännekin. 

Mä ymmärrän miestäsi hyvin, olen itse erakko ja introvertti. Minusta olisi kamalaa jos pitäisi vapaa-aikaa viettää "porukalla", eikä missään nimessä ainakaan lomalle tai matkoille halua mitään epämääräistä lössiä, jonka kanssa olisi pakko puhua koko ajan. Mutta jos puolisoni ja lapseni tykkäävät, he saavat aivan vapaasti lähteä tällaisille porukkamatkoille, ja minä jään oikein mielelläni rauhassa kotiin.

Okei, eli vaikka sinulla olisi kavereita jäljellä niin ette voisi matkustaa heidän kanssaan koska mies ei suostuisi. Aika ankealta tilanteelta kyllä kuulostaa, sympatiani :/

Me muutettiin toiselle puolelle Suomea. Edellisessä paikassa oli pari ystäväperhettä, nyt meidän pitää etsiä uusia. Monesti ihmiset eri syistä palaa lähtökuoppiin näissä asioissa.Eikä uusien piirien luominen ole helppoa. Nyt ollaan kutsuttu miehen kolleega perheineen kylään. Tärkeää on, että kummankin puolison mielestä toinen perhe on kiva.

Vierailija kirjoitti:

Älä vingu asiasta, jolle voit tehdä jotain. Uusia ystäviä hankkimaan ja ulos tekemään asioita. Mies tulee mukaan jos haluaa, jos ei, niin jääköön kotiin. Ette te ole toisiinne liimattuja, voitte ihan hyvin puuhailla asioita erillännekin. 

Mä ymmärrän miestäsi hyvin, olen itse erakko ja introvertti. Minusta olisi kamalaa jos pitäisi vapaa-aikaa viettää "porukalla", eikä missään nimessä ainakaan lomalle tai matkoille halua mitään epämääräistä lössiä, jonka kanssa olisi pakko puhua koko ajan. Mutta jos puolisoni ja lapseni tykkäävät, he saavat aivan vapaasti lähteä tällaisille porukkamatkoille, ja minä jään oikein mielelläni rauhassa kotiin.

Mä olen jo pitkään niitä kavereita yrittänyt löytää, mutta ei se aikuisena ole enää niin helppoa. Ja miten tänne haluttaisi ketään kutsua, kun yksi sitten jurottaisi nurkassa ja vain odottaisi, että vieraat lähtee.

Kyllä me tehdään asioita erilläänkin, mutta kyllä me halutaan viettää "isot hetket" perheenä eli kenestäkään ei olisi kivaa jättää yhtä kotiin ja lähteä ulkomaille...

On niin hankalaa, kun ollaan niin erilaisia, mutta ei haluttaisi toista väkisinkään pakottaa eikä loukata. Mutta silti alkaa jo pieni katkeruus nousta pintaan.

ap.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ihania muistoja lapsuudesta, kun reissattiin yhdessä tuttavaperheen kanssa, käytiin ulkomailla, meillä kävi tuttavaperheitä ja me käytiin tuttavilla, vietettiin juhannukset porukassa, käytiin laskettelemasa porukassa jne. Vieläkin olen välillä yhteyksissä näiden tuttavaperheiden lasten kanssa vaikka ollaan jo aikuisia eikä muuten kavereita juurikaan oltu.

Mun mies on niin introvertti tai jotain, että meillä ei ole yhtään ainoata tuttavaperhettä tai edes lapsettomia kavereita, joiden kanssa voitaisiin tehdä jotain yhdessä. Meillä ei käy koskaan ketään eikä me käydä koskaan missään. Ulkomaillakaan ei olla koskaan käyty.

Säälittää lapset, kun joutuvat elämään niin epäsosiaalista elämää. Mä olen itsekin jo ihan pimahtamispisteessä, kun ei koskaan ole muuta seuraa kuin perhe.

Miehen syytä ettei ole tuttavia? Miksei sulla itselläsi ole tuttavia vai onko se jotenkin miehen vastuulla pitää sinunkin sosiaalista elämää yllä?

Olis kannattanut ottaa jännämies, jos kaipaa jännitystä elämään. Tuollaiset introvertit betamiehet saattaa tuntua hyviltä vaihtoehdoilta kun harkitaan turvallista elättäjää, mutta tuossa on lopputulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ihania muistoja lapsuudesta, kun reissattiin yhdessä tuttavaperheen kanssa, käytiin ulkomailla, meillä kävi tuttavaperheitä ja me käytiin tuttavilla, vietettiin juhannukset porukassa, käytiin laskettelemasa porukassa jne. Vieläkin olen välillä yhteyksissä näiden tuttavaperheiden lasten kanssa vaikka ollaan jo aikuisia eikä muuten kavereita juurikaan oltu.

Mun mies on niin introvertti tai jotain, että meillä ei ole yhtään ainoata tuttavaperhettä tai edes lapsettomia kavereita, joiden kanssa voitaisiin tehdä jotain yhdessä. Meillä ei käy koskaan ketään eikä me käydä koskaan missään. Ulkomaillakaan ei olla koskaan käyty.

Säälittää lapset, kun joutuvat elämään niin epäsosiaalista elämää. Mä olen itsekin jo ihan pimahtamispisteessä, kun ei koskaan ole muuta seuraa kuin perhe.

Miehen syytä ettei ole tuttavia? Miksei sulla itselläsi ole tuttavia vai onko se jotenkin miehen vastuulla pitää sinunkin sosiaalista elämää yllä?

Mitä ne ap:n tuttavat hyödyttäisi, kun niiden kanssa ei sitten kuitenkaan mitään voisi yhdessä tehdä?

Aina ihmetyttää, mistä nämä av-mammat löytää tällaisia miehiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ihania muistoja lapsuudesta, kun reissattiin yhdessä tuttavaperheen kanssa, käytiin ulkomailla, meillä kävi tuttavaperheitä ja me käytiin tuttavilla, vietettiin juhannukset porukassa, käytiin laskettelemasa porukassa jne. Vieläkin olen välillä yhteyksissä näiden tuttavaperheiden lasten kanssa vaikka ollaan jo aikuisia eikä muuten kavereita juurikaan oltu.

Mun mies on niin introvertti tai jotain, että meillä ei ole yhtään ainoata tuttavaperhettä tai edes lapsettomia kavereita, joiden kanssa voitaisiin tehdä jotain yhdessä. Meillä ei käy koskaan ketään eikä me käydä koskaan missään. Ulkomaillakaan ei olla koskaan käyty.

Säälittää lapset, kun joutuvat elämään niin epäsosiaalista elämää. Mä olen itsekin jo ihan pimahtamispisteessä, kun ei koskaan ole muuta seuraa kuin perhe.

Miehen syytä ettei ole tuttavia? Miksei sulla itselläsi ole tuttavia vai onko se jotenkin miehen vastuulla pitää sinunkin sosiaalista elämää yllä?

Mitä ne ap:n tuttavat hyödyttäisi, kun niiden kanssa ei sitten kuitenkaan mitään voisi yhdessä tehdä?

Jaa miksei voi? Nyt ei voi syyttää kun omaa avuttomuuttaan.

Jätä se äijä kotiin ja lähdet lasten kanssa tekemään niitä muistoja. Äijäs on täysin taidoton sosiaalisissa tilanteissa ja sä näköjään täysin sen tossun alla

Sääli teidän lapsia!

Vierailija kirjoitti:

Jätä se äijä kotiin ja lähdet lasten kanssa tekemään niitä muistoja. Äijäs on täysin taidoton sosiaalisissa tilanteissa ja sä näköjään täysin sen tossun alla

Sääli teidän lapsia!

Joo, kyllä mä nyt päätin, että kun on 15v menty jo miehen ehdoilla, niin nyt saa olla mun vuoro. Jos sellainen ihme tapahtuu, että tulee tilaisuus kutsua joku meille ihan vaikka vain grillaileen, niin kutsun. Mä olen vuosia mukautunut muottiin, johon en mahdu, niin kai se on välillä miehenkin vuoro edes yrittää.

ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä sinun kaverit? Sisarukset? Sitten kaikki lapset eivät välttämättä nauti tuollaisesta, sinulla meni kemiat yksiin vanhempiesi ystövien lasten kanssa, mutta näin ei suinkaan aina käy. Ottakaa lasten kavereita mukaan mökille?

Meidän sisarukset asuu kaukana eikä mies heidänkään kanssa halua mitään yhdessä tehdä.

Ei mies ikinä suostuisi siihen, että lasten kavereita lähtisi mukaan. Pari kertaa on ollut joku kaveri lapsilla yökylässä meillä ja sekin on ollut ihan kauheaa miehen mielestä.

ap.

Mene mukuloitten kanssa omiin sukulaisiis. Onhan näitä muitakin syitä, että jompi kumpi vanhemmista matkustelee ja lomailee lasten kanssa yksin, esim. lomat eri aikaan.

Minun mieheni on samanlainen, tosin niin olen minäkin. Sisaruksiani ja heidän lapsiaan näemme kyllä toisinaan ja kesäisin saatetaan jopa mökkeillä yhdessä, mutta keidenkään muiden kanssa ei vietetä aikaa. Ja nautin siis tällaisesta elämästä mutta välillä mietityttää että kärsiiköhän lapset tästä.