Olen onnistunut keräämään "vääränlaisia" ihmisiä ympärilleni
Itse olen 3-kymppinen ja havahduin tässä miettimään, että kuinka "vääränlaisia" ihmisiä mulla on läheisinä. On vain muutamia ystäviä ja meillä on siis kaikilla oikeastaan vain toisemme ystävinä.
Haluaisin jotenkin tämäin ikäisenä olla iloinen kuinka ympärilläni on kannustavia ja positiivisia ihmisiä.
Hiukan kun olen ottanut etäisyyttä näistä ihmisistä tai oikeastaan varsinkin yhdestä niin olen tajunnut kuinka tämä henkilö on käyttänyt minua vuosikausia hyväksi. Olen ollut hänelle pelkästään ilmainen terapeutti ja "ystävyytemme" on ollut todella yksipuolista. Kyllähän sitä sanotaan, että ystävät kertovat paljon itsestä ja kyllähän se tietysti jotain kertoo itsestänikin, jos havahdun siihen, että ympärilläni on lähinnä katkeria ja negatiivisia ihmisiä. Toisaalta pidän itseäni kuitenkin positiivisena ja empaattisena ihmisenä. En tiedä vedänkö sitten puoleeni tällaisia elämän surkuttelijoita, koska koen kuitenkin olevani hyvä kuuntelija. Tuntuu vain jotenkin todella typerältä, että pidän tällaisia negatiivisia, katkeria ja latistajia todella läheisinä ja tärkeinä itselleni vain tottumuksesta.
Onko muilla samoin?
Kommentit (6)
Tämä nyt on pinnallinen ja huono esimerkki mutta esim. jos ilmoittaisin raskaudesta niin en voisi kuvittellakaan, että ystävät olisivat järjestäneet vaikka " babyshowerit", vaan enemmänkin selän takana olisi kateellista kuikuilua siitä, kun olen tullut raskaaksi.
Tai vastaavasti, jos vaikka saisin unelmieni työpaikan niin en voisi kuvittellaakaan jonkun ystävistäni suusta, että " ai kun ihanaa, täytyt mennä juhlistamaan sua! Vaan ehkä juuri ja juuri voin onnittelut saada.
Itse olen kuitenkin aina ensimmäisenä iloitsemassa ystävien kivoista uutisista mutta pidemmän päälle tunnen itseni vain todella typeräksi.
Itse olen tehnyt sen päätöksen, että kaikki kuluttavat ja myrkylliset ihmissuhteet saavat jäädä. Arvostan itseäni enemmän.
Sama tilanne parhaan ystäväni kanssa. Olen yrittänyt olla kannustava ja positiivinen. Välillä olen ollut kateellinenkin, jonka olen ilmaissut näin: "Ai että, tosi hienoa, että sulla on noin, ihan kateeksi käy!" ja yrittänyt olla seen päälle vielä kannustava ja kuunnellut ja kysellyt. Olen avoimesti myös ihallut ystävääni ja se on ollut aitoa ihailua, jota olen tuntenut häntä kohtaan.
Olen 30-vuotias ja kärsinyt monenlaisista ongelmista koko nuoren aikuisuuteni ensimmäiset 10 vuotta. Nyt itselläni menee elämässäni ENSIMMÄISTÄ kertaa todella hyvin, niin eipäs ystäväni pystykään olemaan aidosti iloinen puolestani. Mulla menee tässä kuulemma jotenkin elämä hukkaan. Siis mitä v*****? Millä tavoin?
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne parhaan ystäväni kanssa. Olen yrittänyt olla kannustava ja positiivinen. Välillä olen ollut kateellinenkin, jonka olen ilmaissut näin: "Ai että, tosi hienoa, että sulla on noin, ihan kateeksi käy!" ja yrittänyt olla seen päälle vielä kannustava ja kuunnellut ja kysellyt. Olen avoimesti myös ihallut ystävääni ja se on ollut aitoa ihailua, jota olen tuntenut häntä kohtaan.
Olen 30-vuotias ja kärsinyt monenlaisista ongelmista koko nuoren aikuisuuteni ensimmäiset 10 vuotta. Nyt itselläni menee elämässäni ENSIMMÄISTÄ kertaa todella hyvin, niin eipäs ystäväni pystykään olemaan aidosti iloinen puolestani. Mulla menee tässä kuulemma jotenkin elämä hukkaan. Siis mitä v*****? Millä tavoin?
Ehkä jotkut ihmiset helposti tukeutuvat ihmisiin, joilla on ehkä ongelmia mutta, jotka ovat kuitenkin hyviä kuuntelijoita. Tällä tavalla omista iloista ja suruista pystyy puhumaan mutta ei vaaraa, että tarvitsisi olla kateellinen toisen elämästä, kun toisella menee huonosti. Sitten jossakin kohtaa, kun toisella alkaakin mennä hyvin ja asetelmat ystävyysuhteessa ehkä vaihtuvat niin sehän onkin vierasta. Ei se kyllä todellista ystävyyttä ole.
Itse olen alkanut tehdä vastaavaa, että kommentoin aika neutraalisti ystävän positiiviiisiin uutisiin/valituksiin.
Täytyy varmaan opetella olemaan neutraalimpi. Itse asiassa mulla onkin ollut jo jonkin aikaa tunne, että ystävästä on tullut liian tärkeä ja läheinen.
Up