Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nuorten ihmisten tupakointi

M28
19.06.2016 |

Sanottakoon nyt alkuun, että ennen vanhaan tupakointia ei juuri voitu yhdistää alemman luokan kansalaisiin raskaan mainonnan, ihailevan yleisen kulttuurin ja tiedonpuutteen takia - mistään ei yksikertaisesti tullut tietoa, että se olisi vaarallista. Varsinkin, kun kaikenmaailman kevytsavukkeita tupattiin markkinoille. Silloin sen aloittivat nuoret ihan laidasta laitaan.

Nykyaikana jokaisesta tuutista toitotetaan tupakoinnin vaaroista, eikä sitä juuri enää mainonnassakaan näy. Edes Hollywood-tähdillä ei näy tupakkia suupielessä. Olen siis pannut merkille, että nuoren ihmisen kohdalla (vedetään nyt raja vaikkapa 30 ikävuoteen), jos tämä tupakoi, on se lähes aina suhteessa koulutustasoon sekä henkilön elämäntyyliin. Nykyisin, kun tupakan vaaroista on niin paljon tietoa, niin nuorena sen aloittaa vain enää ne koulun "pahikset" ja maahan räkijät. Näistä suurin osa menee luonnollisesti ammattikouluun tai jää kokonaan ilman koulutusta. Vähänkään älliä omaava nuori jättää sen savukkeen syrjään. Alle kolmikymppisestä ihmisestä pystyy siis tupakoinnin perusteella päättelemään melko paljon tämän koulutustaustasta sekä elämäntyylistä ja älykkyydestä yleensäkin.

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
19.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä niitä lukiotyttöjäkin näkee tupakalla koulun nurkalla.

Vierailija
2/10 |
19.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama koskee ylipainoa. Vaan sitähän ei saa ääneen sanoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
19.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmeen paljon korkeakouluopiskelijat ravaa tupakalla.

Vierailija
4/10 |
19.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sekä tiedän jopa lääkäreitäkin jotka polttavat tupakkaa.

Vierailija
5/10 |
19.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt tulee taas noita subjektiivisia näkemyksiä "tiedän sen ja sen, joka polttaa tupakkaa". Ne muutamat tapaukset sieltä täältä eivät kuitenkaan poista tosiasiaa.

Vierailija
6/10 |
19.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me mensalla pössytellään niin tupakkaa kuin velhotupakkaakin. Keskikaljakin maistuu, ajatella!

Mielivaltaisena diktaattorina vedän älykkyyden listaltasi ja sinulta itseltäsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
19.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

ap olet hölmö.

Vierailija
8/10 |
19.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kolmekymppinen juristi, ja poltan tupakkaa. Oli tyhmää tai ei. Elämässä pitää olla nautintoja, ja tästä olen valmis maksamaan sen vaatiman hinnan. Kauhistelkaa vaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
19.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 2 vuotta tupakoinut 16v tyttö. Johtuisikohan toi, ettei tupakkaa mainosteta enää missään siitä että se on laitonta? ":)"

Tiedätkö miksi tupakointi on vähentynyt? Nuuskan käyttö on lisääntynyt huomattavasti. Tupakka maksaa enemmän kuin nuuska. Tupakointi ei kuulu vain niille "pahiksille". Siihen ei tarvitse kuin hieman heikon itsekurin ja sellaisen seuran, jossa tupakoidaan. En puolustele tupakointia, mutta alkoi ärsyttämään erittäin paljon tämä aloitus.

Vierailija
10/10 |
19.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisään vielä, että sähkötupakasta, "vapesta" on tullut jonkunlainen buumi. Sellaisetkin jotka ennen eivät ole tupakkaa edes maistaneet olettavat vapen olevan jotenkin terveellisempää. Näin luulevat myös monet vanhemmat koska "sehän on vain vesihöyryä". Haha tietäsittepä vaan..

Koska vanhemmat luulevat näin, eivät he estele lapsiaan jonka seurauksena jossain kohtaa siirrytään oikeaan tupakkaan. Näin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän neljä