En halua enää muuttaa takaisin omakotitaloon - muita?

Täällä sama. Lapsuuteni okt:n ja kesämökin työleirillä viettäneenä en hingu yhtään omakotitaloon, vaikka joskus kaipaankin vähän isompaa hajurakoa naapureihin.

Meillä erossa minä jäin asumaan OK taloon, mies muutti kerrostaloon. Molemmat onnellisia, minä puuhailen pihalla ja kunnostan taloa apujoukkojen kanssa, mies kuntoilee ja nauttii helppoudesta.

Minä en ole koskaan kaivannutkaan. Oma piha on suunnilleen viimeisin mitä haluaisin, en tunne mitään mielenkiintoa puutarhanhoitoon. En myöskään erityisesti viihdy pihalla; aina on liian kylmä tai kuuma, tuulee tai on hyttysiä. Iso parveke riittää, jos haluaa joskus istua ulkoilmassa. Eikä minua häiritse naapuritkaan kerrostalossa, kun valitsee hyvätasoisen alueen ja kunnolla rakennetun talon, missä äänet ei helposti kuulu. Minusta on ihanaa asua kaupungin keskustassa, missä on paljon tekemistä ja palvelut ihan vieressä. Eikä ole lapsetkaan valittaneet, niillä on paljon kavereita, koulut lähellä, tekemistä ja harrastuksia vaikka kuinka.

Sama täällä. Vietin lapsuuden omakotitalossa ja aikuisena muutin kerrostaloon. Viihdyn mainiosti ja jos kaipaan puutarhaa, menen puistoon. Saan nauttia siitä ilman työtä. Muistan omakotitalosta kaikki ne työt: lumen kolaamiset, haravoimiset, jne. Lämmityksestä oli vaivaa ja yleensä oli sisällä liian kylmä, aina paleli. Kuumaa vettä ei tullut aina vaan piti odottaa (en muista mikä systeemi meillä oli), kylpeminen oli hirveää tuhlausta ja saunassa käytiin vain pari kertaa viikossa. Jos lähti jonnekin (kauppa, kaverit, juhliminen) niin aina piti suunnitella miten menee ja tulee.

Nyt saan olla sisällä villasukat jalassa ja muuten alasti. Saunassa voin käydä joka päivä ja lotrata vettä. Palvelut ovat lähellä, sen kun astuu ovesta ulos..

En minäkään. En ole omillani koskaan asunut omakotitalossa, mutta vanhempani asuivat omakotitalossa koko sen ajan minkä minä heidän kanssaan asustin, ja se oli totisesti työleiriä, kuten tuolla ylempänä sanottiin. Haravoi, istuta, kitke, putsaa räystäät, hiekota piha, tee lumityöt ja sitten sen päälle vastaa vielä aivan kaikista talon ja pihan isommista, ennustamattomista ongelmista itse.

Naapurit ovat tietty kerrostaloelämän pakollinen paha, etenkin kun aiempi kurja kokemus osoitti, ettei helvetillisen hankalista ihmisistä pääse varmuudella eroon edes ostamalla asuntoa hyvältä alueelta. Nyt kuitenkin kaikki sujuu hyvin, ja ajoittaiset naapurista kuuluvat elämisen äänet vain lisäävät turvallisuuden tunnetta. Omakotitalossa on niin yksin hyvässä, mutta myös pahassa.

Vierailija kirjoitti:

Palvelut ovat lähellä, sen kun astuu ovesta ulos..

Tämä unohtui mainita. Eli tosiaan, aiemmin piti aina erikseen lähteä joka paikkaan sekä miettiä auton pysäköimiset ja parkkirahat valmiiksi. Nyt samat peruspalvelut (tai kulttuuririennot, puistopiknikit jne.) ovat heti rapusta ulos astuessa vastassa. Helppoa ja vaivatonta, ja voidaan tehdä perheellä muutakin kuin istua autossa. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palvelut ovat lähellä, sen kun astuu ovesta ulos..

Tämä unohtui mainita. Eli tosiaan, aiemmin piti aina erikseen lähteä joka paikkaan sekä miettiä auton pysäköimiset ja parkkirahat valmiiksi. Nyt samat peruspalvelut (tai kulttuuririennot, puistopiknikit jne.) ovat heti rapusta ulos astuessa vastassa. Helppoa ja vaivatonta, ja voidaan tehdä perheellä muutakin kuin istua autossa. AP

Tämä! Kyllä mullekin kelpaisi kieltämättä omakotitalo esimerkiksi Tampereen Pyynikiltä, mutta ei ole miljoonaa takataskussa. Tavallisen keskituloisen ihmisen tavoitettavissa olevat omakotitalot ovat ainakin täällä Pirkanmaalla sellaisilla alueilla, että lähipalvelut rajoittuvat tasan johonkin Siwaan tai Saleen ja kaikkeen muuhun tarvitsee auton.

Kaupungissa olisi ihana asua, mutta meillä on niin huono ilmanlaatu, että tekisi mieli kuitenkin muuttaa kauemmas keskustasta. Joka paikka on tumman pölyn peitossa jos ei siivoa vähän väliä.

Jos vaan ilma olisi parempaa, en ikinä haikailisi pois keskustasta.

Omakotitalossa asuminen on tietyllä tavalla elämäntapa, siihen täytyy asennoitua niin että kodin ja pihan hoitaminen on myös harrastus eikä vain pakollinen paha. Toisille sopii, toisille taas ei.

Minulla oli ihana lapsuus ja nuoruus omakotitalossa, jossa oli suuri piha, metsää, puro, joki ja meri lähellä, mahtava naapurusto, jne. Aikuisena olen asunut nyt n. 15v. kerrostalossa, enkä kyllä usko muuttavani enää omakotitaloon. Pidän helppoudesta, kaupungin sykkeestä, kulttuuripalveluiden läheisyydestä ja lukuisista muista asioista kerrostalosumisessa. Isolla parvekkeella voin viljellä yrttejä ja kukkia, se riittää. Julkisilla pääsee helposti luontoon, kun sitä kaipaa. Kävelymatkan päässä on meri ja laiturit, joista lautta vie eri saariin. On ihanaa, että puistot, työpaikka, harrastukset, ravintolat, erikoisputiikit, leffateatterit, konserttisalit, ym. on kaikki kävelymatkan päässä, eikä tarvitse käyttää autoa. Minulla oli onnellinen lapsuus maalla ok-talossa ja nyt onnellinen aikuisuus kaupungissa kerrostalossa :)

Olen alkanut kallistua omakotitalon sijasta rivitaloasuntoon. Kesämökki on niin lähellä, että sinne viitsii vielä lähteä. Se on kaikilla mukavuuksilla, joten kesän voi asustella mökillä ja talvella palata takaisin rivitaloasuntoon. Nyt meillä on kerrostaloasunto lähiössä, mutta katsellaan uutta tai uudenkarheaa noin 100 neliöistä rivitalo-osaketta.

Eli rivariosake + kesämökki olisi winwin kaikille. Kesämökillä voisi käyttää sitä luovuutta, nikkaroida ja olla ulkona ja kaupunkiosakkeessa huoltoyhtiö hoitaisi lumenluomiset, nurmikonleikkuut ym.

Vierailija kirjoitti:

Omakotitalossa asuminen on tietyllä tavalla elämäntapa, siihen täytyy asennoitua niin että kodin ja pihan hoitaminen on myös harrastus eikä vain pakollinen paha. Toisille sopii, toisille taas ei.

Voihan se näinkin olla. Joskus sitä vaan kuuntelee omakotitalossa asuvien tuttavien valitusta siitä miten "minä taas jouduin tekemään lumityöt" kun mies on vaan sohvalla ja lapset ei suostu ahkeroimaan apuna..

up