Avoin suhde

En ole ollut. Mutta olen kuullut, että toimii hyvin suhteessa jossa ei rakasteta kumppania. Tiedä sitten?

Ei oo kokemusta. Täysin älytön idea. Miksi olla ylipäätään ollenkaan yhdessä, jos ei sitoudu sitten toisilleen. Siinä vaiheessa kannattaa erota, jos alkaa muut kiinnostaa.

Rakkautta meitä ei puutu suhteesta.

Miksi ei olla yhdessä jos on rakkautta, luottamusta ja kumppanuus toimii?

...tai sitten ei...

Minä olen se nainen ja voin kyllä vakuuttaa että minä tai poikystäväni emme kumpikaan tule kotiin suu täynnä spermaa.

Itse en ole avoimessa suhteessa koskaan ollut, mutta olisin kiinnostunut kokeilemaan. Moni tuntuu ajattelevan, etteivät avoimessa suhteessa olevat muuta teekään kuin metsästä jatkuvasti uusia panoja. Toki joillain pareilla tilanne voi tällainen ollakin, mutta tuntuu mahdottomalta ajatella, että näin olisi kaikkien kohdalla. Ei avoin suhde tarkoita, että osapuolten tarvitsisi jatkuvasti liihottaa kukasta kukkaan; hehän voivat hyvin elää aivan normaalia parisuhdearkea, mutta sallia toisilleen satunnaiset syrjähypyt sellaisissa tilanteissa, joissa kumppani ei ole paikalla muutenkaan, tyyliin firman pikkujoulut. Minä uskon useimpien avointen suhteiden perustuvan suljettujen suhteiden tavoin rakkauteen, ystävyyteen, keskinäiseen kunnioitukseen ja haluun jakaa elämänsä juuri sen toisen kanssa, enkä ymmärrä, miten haluttomuus kumppanin vapauden rajoittamiseen voisi kieliä rakkauden puutteesta. Mielestäni tuo nimenomaan on rakkautta puhtaimmillaan.

Minua aina hämmentää tämän kaltaisissa jutuissa, että tietyllä tapaa se asenne on että tämä toimii meille ja ei kiinnosta mitä muut ajattelevat mutta suurin osa ajasta puolustellaan järjestelyä ja vaaditaan etteivät muut tuomitse.

Suurin osa ihmisistä ei halua avointa suhdetta. Se on pienien piirien touhua, niin kuin kaikki erikoiset seksuaaliset asiat, kuten fetissit.

Ja usein näissä avoimissa suhteissa on alle 25 nainen ja vanhempi mies. Tulee mieleen että kuinkakohan usein nämä suhteet ovat tasa-arvoisia, kypsien ihmisten suhteita. Eikä jotain näennäisen avarakatseisuuden tavoittelua. Aitoa kunnioitusta näissä on vaikea nähdä.

Olen jo vähän vanhempi nainen ja mulle on kerran esitetty ryhtymistä pitkäaikaiseksi osaksi yhtä avointa tai kenteis polyamoridta suhdetta. En ryhtynyt, mutta tunsin osapuolet niin hyvin, että kyllä he selvästi rakastivat toisiaan ja olivat sitoutuneet toisiinsa ja kuviossa oli selvät hierarkiat sille, ketkä "oikeasti" ovat pari ja ketkä vaan vähän vietää aikaa yhdessä. Se ydinpariskunnan (tai oikeastasn kolmikon) kesken tämä oli täysin selvä. Ei pidä mennä toisten elämästä sanomaan, kuka rakastaa ja kuka sitoutuu. Todettakoon että tunnen heidät edelleen, kolmikosta yksi on jöönyt kahden vuosikymmenen kuluessa pois, kaksi on edeelleen yhdessä ja suhde näyttääedelleen avoimelta. Samaan aikaan on kyllä pakko todeta, että usemmat niistä sihvusuhteista päättyivät melko räiskyvästi ja etenkin jotkut nuoret naiset näyttivät polttaneen sormena aika pahasti. En siis välttämättä suosittele kenellekään, henkiset riskit ovat aika isot.

Itse en siis tuohon ryhtynyt. Minulla ja aviomiehelläni oli kuitenkin teoriassa vapaa suhde jonkun aikaa kun minä asuin töissä ulkomailla. Aloite oli aviomieheni, joka sanoi olevansa huolisan siitä,että pärjäänkö yksin ja jolle tuo edellinenkin kuvio oli esitetty jo ennen kuin minua yritettiin saada siihen mukaan. En tiedä, käyttikö hän vapauttaan - enkä ikinä tule kysymään. Minä en käyttänyt. En ota tästä mitään moraalista kunniaa,mei vaan tullut vuoden aikana vastaan mitään sellaista, mitä olisin halunnut. Olen ehkä vaan sillain hidas ja yksipuolinen, etten osannut haluta muuta kuin omaa miestäni.

Olen tänään lähdössä laivalle panemaan avoimessa suhteessa olevan 30v+ rouvan kanssa. Meillä on hyvää seksiä, ja tunnetta mukana sängyssä. Muuten ollaan lähinnä hyviä kavereita kun liikutaan yhdessä. Rouvalla on minun lisäkseni yksi sivusuhde, ei todellakaan mitään "jatkuvaa uusien panojen metsästämistä".

M40

Meillä kuukausi ikäeroa ja akateemisia, lährmpänä 30v. Meillä avoin suhde toimii siten, että satunnaisesti voi tehdä syrjähyppyjä kun toinen ei ole mestoilla ja kunhan ei kerro siitä kotona.

Epäilen ettei mies ole käyttänyt optiota kuin kerran ja itsekin viimeisen kahden vuoden aikana kerran. Mutta onhan se mukavan vapaa olo, kun tietää, että toinen rakastaa kaikista virheistä ja haluista huolimatta. Sellainen fiilis, ettei meidän suhde voi kaatua, koska osataan päästää toisemme vapaaksi eikä odoteta täydellisyyttä.

Meillä tämä ajatus alunperin lähti siitä, että tilastollisesti todella suuri osa ihmisistä pettää, joten todennäköisesti jompikumpi pettäisi kuitenkin. Eikä se johdu rakkauden puutteesta, vaan siitä että vietit vetää joskus liikaa.

Varmaan tämä touhu loppuu sitten joskus itsestään kun lapsia yritetään, mutta näin ollaan molemmat onnellisia.

Niin, ja naimisissa jo 6v.

Niin ketään aikuista ei vietit ja halut jos ei niiden anna viedä. Voihan niitä tötöilyjään yrittää aina parhain päin selitellä tai laadituttaa parisuhteisiinsa sellaiset säännöt että ne ei ainakaan itseä häiritse. Jos ne vaa kumppanille sopii. No kaikilla on oikeus elää niin kuin hyväksi katsoo kunhan ei loukkaa tai vahingoita käytöksellää muita. Jokainen tyylillään.

Kiitos vastauksista, tyypit! Kiva kuulla muiden kokemuksia.

Kommenttia jollekin joka arveli ikiä: me ollaan molemmat miehen kanssa nuoria, eikä suinkaan toinen vanhempi ja toinen nuorempi (tosin siinäkään en näkisi mitään vikaa) ja suhde on täysin tasa-arvoinen.

Mielestäni asiaa parhaiten selitti nuijakuukunen: 

nuijakuukunen kirjoitti:

... Minä uskon useimpien avointen suhteiden perustuvan suljettujen suhteiden tavoin rakkauteen, ystävyyteen, keskinäiseen kunnioitukseen ja haluun jakaa elämänsä juuri sen toisen kanssa, enkä ymmärrä, miten haluttomuus kumppanin vapauden rajoittamiseen voisi kieliä rakkauden puutteesta. Mielestäni tuo nimenomaan on rakkautta puhtaimmillaan.