Jeesustelevien kasvissyöjähumanistien tekopyhyys

Olen tavannut kivoja "kasvissyöjähumanisteja", he jäävät kritiikin ulkopuolelle. Aika harva ihminen on loppujen lopuksi empaattinen ja muut huomioiva. Humanistien parissa heitä on yhtä vähän kuin muissakin ryhmissä. Eniten ottaa päähän se, että he ovat olevinaan hyvin kiinnostuneita ympäristöstä, ihmisistä, eläimistä ja tulevaisuudesta, mutta ne lähellä olevat ihmiset ovat heille yhdentekeviä. Toisia käytetään hyväksi, pompotellaan, vähätellään, paheksutaan, puukotetaan selkään jne.

En minä tuommoisesta pidä kenenkään harrastamana, mutta on hyvin ironista, että ympäristöhumanistit ovat samanlaisia välinpitämättömiä ja itsekkäitä ihmisiä kuin muutkin. Eihän siinä vielä mitään jos on humanisti ja kusipää samaan aikaan, mutta tuo yhdistelmä tarkoittaa sitä, että sille humanismille on muita motiiveja kuin hyvyys ja empatia. Luultavasti halutaan vain tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi ja humanismi tarjoaa siihen oikoreitin.

Itse olen myös kasvissyöjä ja "humanisti", mutta pysyn kaukana kaikesta kollektiivisesta toiminnasta, sillä porukassa se jeesustelu ja tekopyhyys saa niin suuret mittasuhteet, että Yellowstonen supertulivuori kalpenee sen rinnalla.