Onko meidän 17-vuotias ainoa yksinäinen?

Eihän se ole yksinäinen, jos haluaa olla yksin. Sinulla se ongelma on.

Voisi joskus lähteä kun kaverit pyytää. Ei tarvitse jatkuvasti mutta toisinaan. Ja vähän voi kuppia ottaa seuran vuoksi. Niin minäkin teen, juon sen verran kuin haluan, eikä muita haittaa jos otan vain pari.

Ensinnäkin: koneella vietetty aika ei ole yhtä kuin ystävättömyys. Erittäin moni nuori keskittää nykyään ystävyyssuhteiden hoidon nettiin. Lisäksi nettikavereista on mahdollista kuoriutua aivan oikeita tosielämän ystäviä. Nettituttuja treffatessaan kannattaa toki pitää mielessä hyvä kokoontumisajankohta, tarpeeksi julkinen ja näkyvä paikka plus muut perussäännöt mutta yleisesti ottaen netti mielestäni enemmän antaa kuin ottaa.

Toiseksi, hänen nykyiset kaverinsa saattavat olla aivan eri aaltopituudella kuin poikasi. Höhöttely pillujutuille silloin, jos poikasi on enempi yhteiskunnallisesti tiedostavaa tyyppiä voi olla helvettiä. Vastaavasti iloista biletyyppiä voivat ahdistaa opiskelusuuntautuneet ja vakavat kaverit.

Kolmanneksi: halu olla yksin ei ole sairaus. Se on perustarve tietyntyyppisille ihmisille eli introverteille. Introvertit kaipaavat ja tarvitsevat omaa aikaa varsin paljon voidakseen hyvin. Mikäli poikasi osuu tähän kategoriaan, niin avainteko on jättää hänet tarvittaessa rauhaan. Mikään muu ei vituta niin kuin väkipakolla sosiaalistaminen.

terv. introverttinainen 31 v, joka on kitarisojaan myöten kyllästynyt nuorten introverttien patologisointiin.

Ehkä sun poika ei vaan tykkää niistä kavereistansa? En olisi huolissani.

Potki vaan pihalle välillä, ettei siitä tule peräkammarin poikaa. Ihmisiä pitää nähdä myös ihan oikeasti, eikä vain tietokonepeleissä.

Samanlainen poika täälläkin, mutta en ole huolissani. Toiset kaipaavat rauhaa enemmän kuin toiset. Ja omani on selittänyt juuri sen eri aallonpituudella olemisjutun, mihin joku aiempi kommentoija viittasikin. En minäkään viitsisi hengailla keski-ikäisten porukassa, jos ainoa yhdistävä tekijä olisi ikä. ;)

Kyllä kaikille paikka tässä maailmassa löytyy, ennemmin tai myöhemmin.

Joo, netissä hänellä on kavereita, ja kuulemma puhutaankin eli ei vain pelata. Haluaisin, että hän kuitenkin tapaisi kavereita livenäkin.

Oudossa porukassa hän kuulemma on hiljainen, mutta kun on tuttuja, niin on melko sosiaalinenkin, kuten harrastuksessaan ja koulussa.

No, ehkäpä se siitä, kunhan pääsee alkuun. Toisaalta kiva, kun tietää, missä nuori lauantai-iltana on. Hän on myös aika tarkka, kenen kanssa on eli kaikki ei kelpaa kaveriksi.

Ap

Introvertti. 

Kilttipoika oli vastikään aloittanut yliopistossa, mutta ei ollut saanut fuksiriennoista vielä yhtäkään kaveria. Iltaisin kilttipoika itkeskeli tyynyynsä ja mietti, mistä hänkin voisi saada yliopistolta yhteisön. Koska hän oli kuullut suosituksia järjestötoiminnasta, pysähtyi kilttipoika eräänä päivänä yliopiston ilmoitustaulun eteen tutkimaan eri järjestöjen ilmoituksia.

Hänen huomionsa kiinnitti Kissojen Vapautusrintaman (KVR) ilmoitus, jossa mainostettiin kokousta ensi tiistaiksi. Kotona jonkin aikaa harkittuaan kilttipoika päätti uskaltautua. Hän saapui kokoukseen yliopistorakennuksen toiseen kerrokseen, kun muut osallistujat olivat juomassa teetä ja syömässä mandariineja. Kilttipojan huomion kiinnitti heti pitkätukkainen ja kauniskasvoinen nuori nainen, joka esittäytyi Minna-Mariksi.

Minna-Mari oli Kissojen Vapautusrintaman puheenjohtaja, ja hän kyseli kilttipojalta tarkkaan tämän aikaisemmasta kokemuksesta ja osaamisesta. Kilttipoika vajosi syvälle Minna-Marin silmiin… Kokouksen jälkeen hän lähti pois tukku esitteitä kädessään, valmiina tekemään mitä tahansa Minna-Marin puolesta. Koko syksyn kilttipoika kävi KVR:n kokouksissa sekä oli aina valmis auttamaan Minna-Marin soittaessa. Koska kilttipoika oli ainoa, jolla oli ajokortti, häntä tarvittiin lähinnä ajamaan järjestön vuokraamaa pakettiautoa sekä pari kertaa hoitamaan nettisivuihin liittyviä juttuja. Kilttipoika oli kuitenkin iloinen siitä, että hänellä oli nyt puhelimessaan kauniin nuoren naisen numero, sillä se oli enemmän kuin mitä hänellä oli koko yläasteen ja lukion aikana ollut.

Vähän ennen joulua kilttipoika oli ollut avustamassa lentolehtisten jakamisessa, kun yllättäen Minna-Mari kutsui koko porukan samaksi illaksi hylätyllä korjaamolla järjestettäviin teknobileisiin. Kilttipojan sydän alkoi jyskyttää… Hän ei ollut koskaan ollut bileissä, sillä ne olivat aina olleet syntistä jännäpoikien ja jännä tyttöjen aluetta… Mutta nyt, hänelle tarjoutui tilaisuus astua aivan uuteen maailmaan… Kilttipoika suuntaisi illalla korjaamolle, jossa auki repsottavien huolto-ovien vieressä notkui epämääräistä tupakkaporukkaa ja sisältä kuului musiikin jytkettä.

Sisällä rakennuksessa musiikki jumputti ja valot välkkyivät. Kilttipoika seuraili Minna-Maria ja muita. Musiikin rytmi ujuttautui kilttipojan verenkiertoon, hän huomasi liikahtelevansa vaistomaisesti sen tahdissa… Sitten Minna-Mari veti hänet tanssilattialle ja tanssi hetken häntä vastapäätä. Kilttipoika nytkäytteli jäseniään ja tuijotti kuin huumaantuneena Minna-Marin sulavaa, käärmemäistä liikahtelua, käsien liikuttelua ja jalkojen kiemurtelua kimaltelevassa minimekossa…

Ilta oli siihen mennessä ollut parhaita kokemuksia kilttipojan elämässä. Pian he menivät kuitenkin hakemaan lisää juomia ja tiskillä porukkaan liittyi Morkku, jonka Minna-Mari tunsi vaihtoehtopiireistä. Morkku istahti tuolille puoliksi juotu kalja kädessään, heilautti joulukinkkua muistuttavan reitensä toisen jalan päälle ja röyhtäisi kumeasti. Morkun erittäin likainen farkkutakki oli niitattu täyteen punk-merkkejä ja hänen sängellä olevasta päästään roikkui olkapäille pari lettiä. Minna-Mari liimaantui heti Morkun kylkeen ja alkoi lirkutella tälle. Kilttipoika ei pitänyt alkuunkaan illan saamasta käänteestä. Hän tunsi olonsa hyvin epämukavaksi Morkun seurassa.

Kilttipoika ei olisi halunnut päästää Minna-Maria silmistään, mutta joutui pian toteamaan kadottaneensa tämän. Ajantajun menettäneenä kilttipoika lähti vaeltamaan ympäri rakennusta. Kokeiltuaan muutamia ovia hän osui huoneeseen, jossa avautuva kauhea näky vahvisti hänen pahimmat painajaisensa. Minna-Mari makasi selällään likaisella patjalla, silmät kiinni ja vaaleanruskeat hiukset levinneenä pään ympärille kuin auringon säteet. Hänen päällään rohjotti Morkku nelinkontin ähkimässä. Minna-Marin kädet olivat Morkun selällä ja sänkisessa niskassa, samalla kun Morkun pienen murikan kokoiset pakarat pumppasivat rytmikkäästi ylös ja alas…

Kilttipojan suu vääntyi äänettömään huutoon. Veri jysähti hänen päähänsä… Kilttipoika pakeni rakennuksesta puolijuoksua, matkalla joku hippi yritti sössöttää hänelle jotain, mutta kilttipoika ei pysähtynyt kuuntelemaan. Hänen oli päästävä pois. Kilttipoika juoksi koko matkan kotiinsa, samalla kun hänen poskensa kastuivat yksi toisensa jälkeen niille vierähtelevistä kyynelistä. Kilttipoika ei olisi koskaan uskonut Morkun olevan Minna-Marin tyyppiä, saati että tämä viehättävä ja hyväkäytöksinen kulttuurikodista lähtöisin oleva tyttö ryhtyisi bileissä panohommiin sellaisen brutaalin karjun kanssa. Kyyneleet sumensivat kilttipojan silmät tämän juostessa.

Minna-Marista tuli ajan myötä kuuluisa diplomaatti, samalla kun kilttipojan kohtalona oli syrjäytyä niin pahoin, ettei hän koskaan enää kyennyt opiskelemaan tai työelämään. Loppu

Olisikohan jotain paikkaa, josta hänelle voisi etsiä kaltaistaan seuraa? Kiinnostuksensa mukaan esim. shakkikerho, postimerkkikerho tms. jossa ne bilehileet eivät notku. Mistä asioista poikasi pitää?