(Ex-)bulimikot, miten teillä on lähtenyt kasvojen turvotus pois?
Ihmettelin tässä valokuvaa katsoessani, että toinen puoli kasvoistani on jokseenkin leveämmän ja pyöreämmän näköinen kuin toinen puoli. Siis nimenomaan posken ja leuan kohdalta. Aiemmin tällaista ongelmaa ei ole ollut, vaan kasvot ovat olleet ihan symmetriset. Tätä toispuoleisuutta en ole kuitenkaan huomannut peilistä, joten mitään "kunnon" turvotustahan tämä ei ole.
Minulla on bulimiataustaa, mutta siitäkin toivuin jo reilu vuosi sitten. Mietin kuitenkin, voisiko tuo toispuoleinen pyöreys olla sylkirauhasten turvotusta tai jonkinlaista pysyvää muutosta, mutta yleensä bulimiaturvotuksen pitäisi kai lähteä viimeistään muutaman kuukauden sisällä oksentelun lopettamisesta.
Olisi kiva kuulla, miten te muut olette toipuneet ja onko bulimiasta jäänyt teille pysyviä muutoksia kasvoihin tai muuallekin.
Tietysti myös hammasongelmat voisivat olla yksi syy tälle ongelmalle, mutta miten todennäköistä on, että aikuisilla muuttuu yhtäkkiä kasvojen muoto hampaiden takia? Mitään purentavikaa tms. ei ole aiemmin todettu.
Kommentit (11)
Huomasin itse eilen, että toinen puoli kasvoistani on pyöreämpi, kuin toinen, ja poskipää pulleampi ja korkeammalla. Tuskin liittyy bulimiaan, jota sairastin 10-vuotta, sillä viimeisimmistä oksenteluryppäistä on jo kymmenen vuotta. Huomasin myös, että toinen silmä näyttää pienemmältä ja luomet isommilta (raskaammilta), jopa niin, että näkyy häiritsevästi valokuvissa.
Tämä toispuoleisuus on kuitenkin todella häiritsevän näköistä, nyt kun kiinnitin siihen tarkemmin huomiota. Pari vuotta sitten silmänpaineita mitatessa toisessa oli paineet koholla ja käskettiin sairaalassa mittauttaa ne uudestaan silmälääkärillä 3kk päästä. No en mittauttanut. Nyt mietin, onko toinen vaan pullahtanut ulommas ja siksi suurempi ja luomet pienemmän näköiset. Pitäisi varmaan käydä mittauttamassa ne paineet :P
Silmä on häirinnyt kyllä pidempään ja ollut näkyvä. Vasta eilen huomasin, että toinen poskipää on huomattavasti ylempänä ja pulleampi.
N35
Ai siitäkö se johtuu?! Ihmettelin aina kun Linda L./B. oli ihan järkyn turvonnut kasvoistaan vaikkei syönyt mitään
Mulla ei ole bulimiataustaa ja ihan mielenkiinnosta luin tätä keskustelua. On mulla kans vähän epäsymmetrinen naama kuin parissa näistä kuvauksista. Se on varmaan jotain omaa kuvitelmaa kuten teillä ja tuskin kukaan muu katsoo niin tarkkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole bulimiataustaa ja ihan mielenkiinnosta luin tätä keskustelua. On mulla kans vähän epäsymmetrinen naama kuin parissa näistä kuvauksista. Se on varmaan jotain omaa kuvitelmaa kuten teillä ja tuskin kukaan muu katsoo niin tarkkaan.
No kun ei tämä ole omaa kuvitelmaa. Kuvista eron näkee ihan selkeästi. Tiedän kyllä, että ulkopuoliset harvemmin kiinnittävät huomiota tällaisiin asioihin, jos ei nyt jotain tosi isoa tai poikkeavaa muutosta ole.
Eikä siinä mitään, jos minulla olisi aina ollut epäsymmetriset kasvot, mutta kun ei ole ollut. Tämä muutos on nyt tullut vuoden tai parin sisällä, en oikeastaan osaa edes sanoa milloin, koska bulimia-aikoina kasvot olivat muutenkin turvoksissa enkä tosiaankaan ottanut itsestäni kuvia enkä muutenkaan mielelläni peilaillut itseäni. Ja omiin kasvoihinhan tottuu muutenkin.
Mutta mielestäni on erikoista, jos kasvot muuttuvat yhtäkkiä toispuoleisiksi. Kyllähän siihen jokin syy täytyy olla, ja tuo bulimia nyt tuli yhtenä todennäköisenä vaihtoehtona mieleen. ap
Minä olen ihan tasaisen turvonnut kasvoiltani, mutta ero on siis todella selkeä kun vertaa 12-vuotiaan minäni kasvokuvia ja 14-vuotiaan, kaulani ja leukaperäni ovat selvästi turvonneet sen jälkeen kun 12-vuotiaana sairastuin. Sellaiseksi ovat myös jääneet.
Monet bulimikot syö purkkaa, ja ehkä huomaamattaan sitä puree toispuoleisesti. Näin toisrn pyolen lihaksisto voi ylikehittyä.
Tässä nyt ei ollutkaan kyse mistään "satunnaisesta oksentelusta", vaan ihan kunnon bulimiasta.
Tuo purkan jauhaminen ei ole syynä ainakaan minun ongelmaani. Sitä paitsi se kuulostaa muutenkin vähän epäuskottavalta selitykseltä. ap
Up.