Ajatukset palaavat aina vain exään
Oli lyhyt ja vaikea suhde, jota käsittelen mielessäni vieläkin.
Mies oli oikeasti ihan niin paska kuin mitä mies vain voi olla. Juoppo, laiska, itsekäs, muita hyväksikäyttävä, väkivaltainen, kaikille kateellinen, rasisti... Ihan paska. Ei edes minkään näköinen eikä kaseva sängyssä, ja vielä persaukinenkin.
Erosta on jo aikaa melkeinpä suhteen keston verran. Ja silti yhä mieleni löytää itsensä miettimästä tuota ihmistä, meidän suhdettamme, tekemisiämme, sanomisiamme, muiden tekemisiä, sanomisia, olemisia.....
Olen onnellinen siitä, että pääsin suhteesta vähällä. Ja samalla minua mietityttää yksi iso asia, joka voisi olla paremmin, jos olisin jäänyt suhteeseen. Ja se harmittaa.
Häneltä tuli vasta aivan yllättäen yhteydenotto ja yritti vikitellä takaisin.
Ja minua melkein pelottaa, että annan mahdollisuuden. Vaikka en tahdo.
Kommentit (7)
Sama vika täällä! Exä oli sairaalloisen mustasukkainen, vaikka itse piti pientä peliä selän takana toisten naisten kanssa. Uhkaili usein erolla, haukkui ulkonäköä yms muuta henkistä väkivaltaa.
Nyt olen löytänyt miehen, joka on exän vastakohta, eli periaatteessa parempaa, kuin toivoa voi, mutta silti päivittäin ajattelen exää ja kuinka toivoisin, että pääsisin puhuman hänen kanssaan... Joku vika aivoissa?
Vierailija kirjoitti:
No mitä helvettiä, otat tottakai takas tuollaisen kultakimpaleen?
En? En tahdo.
Ala bilettää, harrastaa, urheilla.... Niin että on jotain muuta mielessä kuin tuo törkymöykky
Vierailija kirjoitti:
Sama vika täällä! Exä oli sairaalloisen mustasukkainen, vaikka itse piti pientä peliä selän takana toisten naisten kanssa. Uhkaili usein erolla, haukkui ulkonäköä yms muuta henkistä väkivaltaa.
Nyt olen löytänyt miehen, joka on exän vastakohta, eli periaatteessa parempaa, kuin toivoa voi, mutta silti päivittäin ajattelen exää ja kuinka toivoisin, että pääsisin puhuman hänen kanssaan... Joku vika aivoissa?
Sepä se ehkä on, että kun tietää toisen olevan paska, niin tahtois sen toisen tajuavan itsekin sen, tahtoisi puhua järkeä niin maan paljon. Ja silti tietää, että ei puhumisella ole mitään merkitystä eikä toinen tajua yhtikäs mitään sitten millään. Jättää toinen omaan paskuuteensa. Tekee melkein kipeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama vika täällä! Exä oli sairaalloisen mustasukkainen, vaikka itse piti pientä peliä selän takana toisten naisten kanssa. Uhkaili usein erolla, haukkui ulkonäköä yms muuta henkistä väkivaltaa.
Nyt olen löytänyt miehen, joka on exän vastakohta, eli periaatteessa parempaa, kuin toivoa voi, mutta silti päivittäin ajattelen exää ja kuinka toivoisin, että pääsisin puhuman hänen kanssaan... Joku vika aivoissa?Sepä se ehkä on, että kun tietää toisen olevan paska, niin tahtois sen toisen tajuavan itsekin sen, tahtoisi puhua järkeä niin maan paljon. Ja silti tietää, että ei puhumisella ole mitään merkitystä eikä toinen tajua yhtikäs mitään sitten millään. Jättää toinen omaan paskuuteensa. Tekee melkein kipeää.
Mutta kun ne Jännä.miehet on niin ihania <3

Eikä oo :( Paska mikä paska. Ja silti pelkään siihen lankeavani.