Kolme nuorta kuollut Rauman juhannusjuhlilla
Kolme nuorta kuollut Rauman juhannusjuhlilla
Julkaistu: 11:55
stt
Rauma. Raumanmeren juhannusjuhlilla on tullut ilmi kolme kuolemantapausta. Poliisin arvion mukaan mihinkään niistä ei liity rikosta. Kaikki kuolleet ovat nuoria miehiä. Vainajat löydettiin teltoista aamupäivällä.
Yksi vainaja löytyi teltasta, jossa oli yöpynyt useita henkilöitä. Uhrin epäillään tukehtuneen. Kaksi vainajaa löytyi teltasta, jossa oli ollut grilli. Uhrien epäillään kuolleen häkään.
Juhannusjuhlilla on sattunut myös yksi vakava pahoinpitely. Juhlilla on tullut ilmi myös yksi kuolemantapaus, jota poliisi tutkii.
Puoli viiden aikaan aamulla Syväraumankadulla tapahtuneen pahoinpitelyn uhreiksi joutui kaksi henkilöä, joista toinen vietiin sairaalahoitoon. Poliisin mukaan sairaalaan kuljetetun uhrin tila on vakava. Poliisi on ottanut pahoinpitelystä epäiltynä kiinni viisi henkilöä.
Raumanmeren juhannus on Suomen suurin juhannusfestivaali. Juhlille odotetaan saapuvan kymmeniä tuhansia vieraita.
Kommentit (27)
jos noiden kolmen lisäksi vielä yksi jota poliisi tutkii.
Parempi pahoitella myöhään kuin ei milloinkaan?
Vastaava häkämyrkytystapaus oli joskus aiemminkin. Kaksi poikaa keksi grillata teltassa. Kertokaa teineille ettei niin kannata tehdä.
Oho, jopas on nyt oikein surmasuma Raumalla! Niin turhan kuuloisia kuolemia. Ja lisää varmaan tulee koska helteet.
Vierailija kirjoitti:
Vastaava häkämyrkytystapaus oli joskus aiemminkin. Kaksi poikaa keksi grillata teltassa. Kertokaa teineille ettei niin kannata tehdä.
Tiedoksi että tämä ketju on aloitettu vuonna 2007.
No nyt on joku onnistunut onkimaan av:n arkistojen kätköistä vanhan avauksen. Toimikoot sitten vaikka varoituksena, että ei kandee grillata teltassa (tai käydä raumalla).
Ai tää olikin joku vanha juttu. Tyhmää nostaa esille.
Vierailija kirjoitti:
Osanotto omaisille.
Varmaan meneekin hyvin perille näin viidentoista vuoden viiveellä.
Tuo häkä on tympee homma. Aikanaan kuoli luokkakaveri tyttö häkään, oli laittanut tulipesän savupiippuun johtavan luukun kiinni liian aikaisin. Kuoli nukkuessaan.
mies54v
Eikö noihin grillausvehkeisiin voi laittaa isolla tekstiä: Ei saa käyttää sisätiloissa! Siis ihan ensimmäiseksi, ei mihinkään tekstin lomaan. Nämä eivät ole ainoita tapauksia. Ilmeisesti voi sattua helposti, jollei ole tottunut tulenkäyttäjä. Ja myyjäliikkeet pitäisi velvoittaa antamaan asiasta tietoa jokaiselle ostajalle. On niin turhia kuolemia, ei voi käsittää. Hirveä asia omaisille ja uhreille.
Vierailija kirjoitti:
Ai tää olikin joku vanha juttu. Tyhmää nostaa esille.
Jollakin on varmaan tylsää kun vielä ei tänä vuonna ole ilmoitettu yhdestäkään kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta. Kärsivällisyyttä!!! Kyllä niitä kohta tulee.
Muistinpas vielä tämän.. noillakin paroilla olisi ollut elämä edessään, mutta nyt olleet jo 15 vuotta mullan alla :(
Holvikaarihullu nostelee näitä vanhoja ketjuja, kun ei mielestään saa riittävästi huomiota. Niin hullu se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai tää olikin joku vanha juttu. Tyhmää nostaa esille.
Jollakin on varmaan tylsää kun vielä ei tänä vuonna ole ilmoitettu yhdestäkään kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta. Kärsivällisyyttä!!! Kyllä niitä kohta tulee.
Kyllä, boomerien hukkumiset ilahduttaa aina minua sekä kansantaloutta.

Rauman juhannusjuhlien uhrit oli mielestäsi boomereita? Ok.
Älä saatanan idiootti nostele tämmöisiä!
terv. nuorten aikuisten äiti, jonka jälkikasvu on tällä hetkellä festareilla.
Kauheaa.