Tunnetteko naisettoman kiltin ja kunnollisen miehen?
Av palstan logiikan mukaan sellaisia ei voi olla olemassa. Kilteillä ja kunnollisilla miehillä on aina nainen, sen sijaan ne jotka ovat sinkkuja ja kertovat olevansa kunnollisia ovatkin tosiasiassa ilkeitä ihmisperseitä joissa on pakko olla vikaa.
Jos tänne saadaan raportti edes yhdesä naisettomasta kiltistä miehestä, voidaan mammojen logiikka osoittaa virheelliseksi.
Kommentit (17)
Hep, täällä yksi o/
Ongelma ei ole se ettei niitä olisi, vaan se että sen todistaminen pysyen anonyymina on käytännössä mahdotonta.
Luulen tuntevani sellaisen. Voi toki olla että hän olisi jonkun mielestä ei-kiltti ja epäkelpo. Itse pidän häntä oikein kilttinä.
Tunnen ihan parikin kappaletta, mutta niillä on kyllä sitten mies.
Onhan niitä joitain. Mutta useimmiten pitkään sinkkuna olevissa miehissä on jokin ominaisuus, jonka oletan herättävän naisissa epäilyä, esim.suht runsas alkoholin käyttö. Ihan kaikella rakkaudella, saatan itse pitää näistä miehiestä kavereina kovastikin, mutta parisuhteessa olo on vähän eri asia.
Omassa tuttavapiirissä 3 mukavaa ja kunnollista, omillaan toimeentulevaa miestä. Olivat kaikki todella pitkään sinkkuja, puolentoista vuoden kuluessa kaikki ovat löytäneet naisystävät :D Aivan mahtavaa. Sen sijaan naimisissa/avosuhteissa olevat ei-niin-mukavat miehet ovat alkaneet saada kengänkuvia hanuriinsa. Toinen kierros on ilmeisesti lähtenyt käyntiin.
En itse asiassa tunne ketään miestä, joka ei seurustelisi. Joskus joku saattaa olla hetken aikaa sinkku, mutta hyvin pian löytää itselleen uuden tyttöystävän.
Ja tunnen vain kilttejä ja kunnollisia miehiä. Ikähaarukka 26-38.
Muutaman. Osa ei tietääkseni ole koskaan ollut suhteessa
Tunnen yhden. Erosi puoli vuotta sitten monen vuoden suhteesta.
Kyllä tunnen melko hyvinitseni. - Toisaalta en koe, että kiltteys tai kunnollisuus olisivat, mitenkään erityisä ansioita tai hyveitä. - Kokisin itseni varmaan hieman aasiksi tai pelleksi, jos joku kuvittelisi tai luulsi kehuvan tai ylsitävän minua kertomalla, että kuinka olen niin kiltti ja tai kunnollinen. - Minusta ne ovat yleinen olettama suurimmasta osasta ihmisiä, joiden kanssa halua olla tekemisissä. Ei kiltteys tarkoita esimerkiksi sitä, etteikö voisi joskus olla, jotain vastaan tai vastaavasti kunnollisuus sitä, että jokin asia saattaisi unohtua tai jäädä huomaamatta. Mutta se kertoo paljon, miten vaikkapa perutelee vastaan olonsa tai vastaavasti, kuinka toimii huomatessaan, jonkin asian unohtuneen, tai huomioiko vielä aiemmin huomaamatta jääneen asian.
Tunnen ainakin yhden.
30v, vakituinen työ, oma asunto, hyvä auto ja mp. ei ilkeile koskaa kellekään,
auttavainen symppis. Ei lapsia, en kyllä tiedä haluaiskokaa.
Pettyi pahasti tyttikseensä muutama vuosi sitten, eron jälkeen itsetunto ehkä alamais.
Siinä olis jollekin luotettava kumppani.
Tunnen, mutta enhän minä voi täydellä varmuudella sanoa, millaisia olisivat parisuhteessa.
Tunnen, itseni. Minussa on "vikana" se, että viihdyn paljon yksikseni ja työpäivän jälkeen harvemmin hakeudun kenenkään seuraan. On minulla kavereita ja harrastuksia, etten sentään ihan erakko ole.
Kokevatko kaikki "alemman tason miehet" olevansa kilttejä? Eivät ole koskaan olleet parisuhteessa joten illuusio on mahdollista säilyttää?
Huono se on itsestään sanoa, mutta kuten jotkut aikaisemmatkin, väittäisin itseni olevan ainakin kiltti. Naisia joutuu joskus torjumaan, kun enhän minä nyt vielä voi mihinkään oikeeseen suhteeseen ryhtyä, en ole vielä tarpeeksi hyvä. Loogiseksi en väittänyt (silti väittäisin), vaan kiltiksi.
Oli. Mutta mä nappasin sen ittelleni. Ihana mies.☺