C -kielen MOOC kussi
Kaikki irti kesästä.
Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulu järjestää yhteistyössä Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitoksen kanssa C-kielisen ohjelmoinnin MOOC -kurssin.
Kurssilla tutustutaan C-ohjelmointikielen perusteisiin ja se vastaa pitkälti Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulun C-ohjelmoinnin peruskurssia sekä Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitoksen C-ohjelmointi -kurssia.
Kurssi on tehtävissä 31.8.2016 asti, mutta muita aikarajoja tehtäviin liittyen ei ole. Voit siis edetä täysin omaan tahtiisi, kunhan saat kaiken valmiiksi kesän loppuun mennessä.
Kommentit (6)
Erään yliopiston tietotekniikan opettajana huomauttaisin kuitenkin, että tuo kurssi olettaa jo jonkinlaiset perustiedot ohjelmoinnista jollain toisella ohjelmointikielellä. (Ainakin, jos kurssi tosiaan vastaa sisällöltään Aalto-yliopiston C-ohjelmoinnin kurssia, jolla on esitietovaatimuksena ohjelmoinnin peruskurssi toisella kielellä.) Jos ei ole mitään käsitystä siitä, mitä ovat esim. muuttuja, if-käsky, funktio ja parametri, voi kurssi osoittautua turhan vaikeaksi. Mikään guru ei kuitenkaan tarvitse olla kurssille osallistuakseen, vaan perustiedot ohjelmoinnista riittävät.
Onhan noita muitakin MOOC-kursseja. Tosi kivoja ovat.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaa kuitenkin aloittaa joistain aloittelijan kurssista kuin konkarin...
Ihme nillitystä.
Peruskurssihan tämä onkin. Ja eihän se ketään tapa, jos yrittää. Varsinkaan kun ei maksa mitään.
Java-kurssi meni ainakin muutaman viikon jälkeen vähän turhan hankalaksi ja ylimalkaiseksi makuuni, liekö tuo sitten sellainen alusta asti. Ei sillä, hyvä kurssi sekin on, mutta motivaatio on ollut koetuksella välillä. Sekin ongelma ratkesi toisen kurssin avulla
Ehkä kannattaa kuitenkin aloittaa joistain aloittelijan kurssista kuin konkarin...