Ahdisti avata Facebook. Pelkkiä hehkutuksia lasten hyvistä todistuksista.
Ei voi mitään, paha mieli tuli niistä kuvista joissa lapset poseeraa todistusten kanssa ja äidin kommentti perässä "Maija-Liisa sai erinomaiset arvosanat" tai "Meidän Pertti sai stipendin".
Oma lapsi (tokalla luokalla) sai lähes kaikesta vain kohtalaiset. Lukeminen, kirjoittaminen, vuorovaikutustaidot oli kohtalaiset. Matikka oli hyvä. Muutenkin koulu on koko ajan yhtä takkuamista. Hienoa tietysti ettei jäänyt luokalle, mutta silti.
Lasta toki kannustan enkä näytä kurjaa fiilistä hänelle.
Kellään muulla vastaavia fiiliksiä vai tuliko kaikille pelkkiä hyviä todistuksia?
Kommentit (26)
Täälläkin tuli vitoselta ja kolmoselta kuvailemasi todistukset. Riitti mulle, mutta tutun ylioppilasjuhlissa surin, etten varmaan itse saa vastaavaa äitinä kokea...
Eihän somessa hehkuta kuin ne joiden lasten menestyksellä kelpaa kehua. Siellä tulee ihan vääristynyt kuva. Ole ylpeä lapsestasi ja rakasta häntä sellaisena ainutlaatuisena ihanana yksilönä kuin hän on. Koulumenestys ei mittaa ihmisen arvoa eikä takkuileva oppiminen tee pienentäsi yhtään sen vähemmän arvokasta kuin ne kympin lapset.
Ne itsekkäät vaan hehkuttaa siellä, anna olla. Sun lapsesi ei yhtään sen huonompi kuin ne muutkaan.
Ei koulumenestys määritä lapsen ihmisarvoa. Ala-aste ei nyt muutenkaan ole mikään elämän ja kuoleman koulu.
En hehkuttanut, vaikka todistuksessa oli rivi kiitettäviä.
käyttäjä-11350 kirjoitti:
Ne itsekkäät vaan hehkuttaa siellä, anna olla. Sun lapsesi ei yhtään sen huonompi kuin ne muutkaan.
Miksi ne on itsekkäitä?😳 kai nyt saa äiti olla ylpeä lapsistaan ja hyvästä koulumenestyksestä, jonka eteen on varmaan joutunut tekemään enemmän töitä kuin "huonojen" arvosanojen😊 ja siitä lapsesta joka pääsi luokaltaan seuraavalle kannattaa kanssa olla ylpeä, ihan sama joillakin numeroilla!
Jaaa, mulla on kympin lapsi ja 7 lapsi, jota ei koulunkäynti ole koskaan kiinnostanut. Kumpikin rakkaita ja seiskan lapsella on sellaisia vahvuuksia mitä ei kympin lapsella ole ja toisin päin. Rakkaita molemmat.
Jonkun sortin masokismia se lienee tuokin. Onko ihan pakko avata face, kun kerran tietää, että siellä mahtaillaan stipendeillä, hymypatsailla ja huipputodistuksilla. Oman mielenrauhansa säilyttääkseen voi jättää nuo nykyajan juorupalstat selaamatta.
Mulla ei ole kouluikäisiä lapsia, joten en pysty yhtään samaistumaan. Sen verran kuitenkin sanon, että koskaan mikään ei ikinä ole sitä, miksikä se ulospäin erikseen näytetään. Juu, varmasti lasten todistukset olivat joillain hyviä, ja niistä saakin kertoa. Mutta itselläni herää aina kysymys, miksi näistä täytyy huudella isolle tuttavapiirille (fb:ssä kun monesti on satoja ystäviä, joten tuskin kaikki ihan lähipiiriä ovat). Mikä saa ihmisen hypettämään lapsiaan netissä? Huonosta itsetunnosta kertovaa pönkitystä, jos ei muut asiat olekaan niin kunnossa...? Varmojen ja aidosti ylpeiden ei tarvi itsestään ja jälkikasvustaan turhaan huudella, vaan niistä ilmoitellaan erikseen niille, keitä asia oikeasti koskee.
Aika wt-meininkiä päteä jollakin lapsen todistuksella.
Minun lapseni ovat jo aikuisia ja talkoiltiin tänään, toinen huomautti kun ihailtiin työmme tulosta, että nyt sitten kuva facebookiin ja teksti kiitos ihanat lapset. Kiitin ihan henkilökohtaisesti, ilman kuvaa.
Mä en tajua, miksi vanhempien tarvitsee hehkuttaa lasten koulumenestystä. Menestyin aikanani loistavasti koulussa ja vanhempani olivat iloisia puolestani, mutta eivät onneksi mainostaneet asiaa koko kylälle. Koin, että koulu oli mun juttuni ja tärkeä, muttei mun arvoni muun maailman eikä vanhempieni silmissä määrittynyt koulumenestykseni mukaan. Tuntui, että vanhemmilla oli oma elämänsä, eivätkä yrittäneet elää elämäänsä meidän lastemme menestyksen kautta.
Minulla on myös veli, joka oli keskinkertainen tai sen allekin koulussa, mutta tuntui, että molempien onnistumiset omalla tasollaan olivat vanhemmilleni samalla viivalla. Muistan äitini iloinneen veljeni valmistumisesta yhtä paljon kuin minunkin, vaikka arvosanat olivat aivan eri tasolla. He ymmärsivät, että koulussa pärjääminen on hieno juttu ja voi antaa valmiuksia elämään, mutta se on siltikin vain yksi asia, joka ei lopulta paljoakaan loppuelämää määrää.
No kaikesta voi löytää jotain valitettavaa ja kadehdittavaa. Itse olen tahtomattani lapseton, mutten loukkaannu tuttavien postauksista lapsistaan.
En ahdistu, koska en lähde mukaan siihen vertailuun mitä some helposti aiheuttaa. Mitä se on minulta pois, hienoa, että tutun lapsi menestyy.
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11350 kirjoitti:
Ne itsekkäät vaan hehkuttaa siellä, anna olla. Sun lapsesi ei yhtään sen huonompi kuin ne muutkaan.
Miksi ne on itsekkäitä?😳 kai nyt saa äiti olla ylpeä lapsistaan ja hyvästä koulumenestyksestä, jonka eteen on varmaan joutunut tekemään enemmän töitä kuin "huonojen" arvosanojen😊 ja siitä lapsesta joka pääsi luokaltaan seuraavalle kannattaa kanssa olla ylpeä, ihan sama joillakin numeroilla!
Huono todistus ei ole synonyymi laiskuudelle. Se voi olla, mutta seiskan oppilas voi tehdä enemmän töitä kuin ysin. Eihän tämä voi tulla yllätyksenä aikuiselle ???
No jos pukkaatte ulos kehityskyvyttömiä ihmisen alkuja niin pitääkö niitä alun perinkään tehdä? Pitäisikö tehdä jälki abortti?
Minulla on kaksi lasta. Toisen todistus kiitettävää tasoa ja toisen todistuksessa numeroskaala 9-5. Olen ylpeä kumpaisestakin. En ole koskaan hehkuttanut lasteni koulusuorituksilla. Jokainen lapsi on erilainen. Olen ylpeä lapsestani ilman koulusuorituksia. Ole sinäkin!
Mun lapseni eivät ole ihan vielä koulussakaan, mutta olen pitänyt Facebookin suhteen tiukkaa linjaa. Lapseni eivät ole minun identiteettini jatke, vaan saavat ihan itse päättää, mitä somessa ovat vai ovatko mitään. Jos haluan somessa huomiota, otan vaikka nätin luontokuvan tai etsin mielenkiintoisen uutisen ja jaan sen.
Tässä taas yksi syy, miksi en juurikaan ole somessa. Ja ei, minulla ei ome kouluikäisiä lapsia.
Täällä sama.