Etelän loma lasten kanssa on kaikkea muuta, kuin lomaa

Eräs tuttavani kirjoitti ettei halua maksaa useaa tonnia vaikeutetusta arjesta lasten kanssa. Tekivät neljän päivän kaupunkiloman sitten lyhyillä lennoilla.

Minulla on vain yksi lapsi ja lomamatkoja on tehty vasta kun oli neljä. Niistä matkoista ovat kaikki nauttineet ja edelleen nautitaan, lapsi on nyt jo teini-ikäinen. Eikä ole kauankaan, kun esitti kiitokset, että on päässyt matkustelemaan.

Ota pilkku pois ennen kuin-konjunktiota, kun se ei aloita kokonaista lausetta. En matkustellut yhtään ulkomailla lapsen kanssa, ennen kuin oli kolmen ja silloinkin Ruotsiin laivaristeilyllä. Sen jälkeen onkin reissattu sekä kotimaassa että ulkomailla.

Oiskohan tämäkin kiinni ihmisestä ja asennoitumisesta. Jokainen mieltää eritavalla millaista on hyvä loma. Kyllä itsellä on reissut lasten ja perheen kanssa tuntuneet ihan parhailta mahdollisilta lomilta vaikka on pitkiä lentoja, hellettä,sadetta,miljoonakaupungin menoa hotelliasumista,pakkaamista jne.Lapset ovat pienestä asti olleet sellaisia,että näyttävät parhaat puolensa arkirutiineista poikkeavissa tilanteissa ja sopeutuvat uusiin paikkoihin helposti.

Meillä on ollut ihanaa, vaikka lapset on olleet 1,5-vuotiaita (2 lasta 2 vuoden ikäerolla), kun ovat olleet ensimmäisen kerran etelässä. Vanhempi lapsista pyysi heti, kun oppi puhumaan, että mennään taas.

Mä luulen kans että vähän asennekysymys. Vaikka toki tuuri vaikuttaa... Jos matkassa on 2v jonka pahin uhma laukeaa ekana päivänä kunnolla päälle, ja matkaripuli iskee seuraavana niin ei varmaan paljon hymyilyttäis! Mut toisaalta vois sitä ilman lastakin sattua vaikka mitä.

Me matkustetaan lasten kanssa, lapset nyt 3 ja 1v. Enemmän ehditty vasta isomman kanssa, mutta hyvin on mennyt aina. Mä en niinkään vertaa sitä lomaan ilman lapsia - vaan esim kotona oloon lasten kanssa :D eli kesälomalla vietän viikon mieluusti Kroatian lämmössä hotellin palveluilla. Samalla näen maailmaa ja saan kokea uutta. Lasten kiukut on helpompi kestää, eikä ne niin paljon edes kiukuttele, kun lomalla höllätään sääntöjä ja syödään vaikka tarvittaessa jätskiä välipalaksi :) ja mulle se matkakuume iskee vähintään kerran vuodessa kuitenkin! Lisäksi sukulaisia moikataan mahdollisuuksien mukaan eripuolilla maailmaa. Tosin lähinnä Euroopassa.

Ainoo iso miinus on rahan meno. Lasten kanssa ei kannata tinkiä majoituksen ja paikan laadusta, sillä saa vaan lisää töitä itselleen! Iso huone, parveke/terassi (kun lapset nukkuu, aikuiset voi jutella viinin äärellä) vähintään neljän tähden hotelli aamupaloineen, allas ja leikkihuone lapsille, puisto lähellä, lentokenttäkuljetukset, pinnasänky, suorat lennot. Ja mitä näitä helpottajia nyt onnistukaan löytämään 😊

Vierailija kirjoitti:

Oiskohan tämäkin kiinni ihmisestä ja asennoitumisesta. Jokainen mieltää eritavalla millaista on hyvä loma. Kyllä itsellä on reissut lasten ja perheen kanssa tuntuneet ihan parhailta mahdollisilta lomilta vaikka on pitkiä lentoja, hellettä,sadetta,miljoonakaupungin menoa hotelliasumista,pakkaamista jne.Lapset ovat pienestä asti olleet sellaisia,että näyttävät parhaat puolensa arkirutiineista poikkeavissa tilanteissa ja sopeutuvat uusiin paikkoihin helposti.

Olisiko sinulla yhtä positiivinen asenne, jos lapsesi käyttäytyisivät päinvastoin eli arkirutiinien keskellä hyvin, ja " poikkeusoloissa" stressaantuvat ja kokeilevat rajojaan?

Minä rakastan matkustamista, mutta vauva-ajan jälkeen en ole halunnut pilata omaa lomaani lasten kiukuttelun kuuntelemisella. Ruokani haluan syödä yhdellä istumalla ja kotona se onnistuu. Ravintolassa moisesta voi vain haaveilla.

Asennekysymys minustakin :)

Toki lasten kanssa on helpompaa, kun valitsee hotellin, missä on kunnon uima-altaat ja all inclusive. Ehkä vielä lastenkerho. Itse matkustan mieluiten eri tavoin, mutta pienten lasten kanssa nämä ovat helpottaneet huomattavasti. Itse koen lomailuksi jo sen, ettei tarvi tehdä ruokaa ja siivota.

Taas yksi hyvä syy olla hankkimatta lapsia. Matkustelu on itselle todella mieluista ja reissut menisivät kyllä pilalle lapsen kanssa. 

Lasten kanssa on lennetty ensimmäisen kerran kun ovat olleet alle puolivuotiaita.

Hyvin on mennyt ja ovat nauttineet kun ovat keskellä talvea päässeet lämpimään.

Kun ovat matkustaneet pienestä pitäen niin ovat tottuneet jonottamaan lentokentillä tms ilman mitään kitinöitä ihan pienestä pitäen.

Minulla on ihana kaupunkimatka tiedossa 13-vuotiaiden kanssa! Nyt he ovat parasta matkaseuraa.

Täsmälleen samaa mieltä ap:n kanssa!!!!!

Nim. kolme vilkasta ja tempperamenttista lasta

Onhan se nyt itsestään selvää, että kun otat matkalle mukaan ihmisen, joka on sinusta täysin riippuvainen, jonka keskittymiskyky ja sosiaaliset taidot ovat muita rajallisemmat ja jolla on paljon erityistarpeita ja paljon vähemmän fyysistä voimaa kuin muilla, niin matka on hyvin erilainen kuin ilman tätä jäsentä.

Tähän pätee sanonta "Se mikä on hauskaa lasten kanssa, on hauskempaa ilman lapsia".

Me ei pikkulapsiaikana matkustettu koskaan mihinkään. Se oli hyvä valinta, turhaa stressiä vaan itselle. Irtiotot otettiin kotikaupungissa, tai molemmat kävi myös pidennetyillä viikonloppureissuilla itsekseen/kavereiden kanssa ulkomailla.

Mutta pikkulapsiaika kestää vaan pienen hetken. Isompien kanssa on ihana lomailla, kun ymmärtävät jo matkan erityisyyden. Myös koululaiset +vauva on hyvä kokoonpano reissuihin, olen kuullut. Varsinkin jos vauva on helppo ja nukkuu hyvin.

Asenteesta kiinni. Itse olen reissannut alle kouluikäisten lasten kanssa ainoana aikuisena niin etelässä kuin esim. USAssa eikä ikinä mitään ongelmia. Kaikki ollaan nautittu. Olen tosin itse niin tottunut reissaaja ja kielitaitoinen jne eli kai ne lapset aistii miten minä nautin ja ovat alle 2-vuotiaista reissanneina omaksuneet saman asenteen. Tien päällä näkee paljon perheitä joissa vanhemmat jo lähtiessä lentokentällä kireitä kuin viulunkieli, liekö sitten ihme jos lapsetkin kiukkuaa?

Vierailija kirjoitti:

Asennekysymys minustakin :)

Toki lasten kanssa on helpompaa, kun valitsee hotellin, missä on kunnon uima-altaat ja all inclusive. Ehkä vielä lastenkerho. Itse matkustan mieluiten eri tavoin, mutta pienten lasten kanssa nämä ovat helpottaneet huomattavasti. Itse koen lomailuksi jo sen, ettei tarvi tehdä ruokaa ja siivota.

Ei pelkästään...meillä on neljä lasta, noista kolmen kanssa reissaaminen on ihan mukavaa, tpisksi nuorin on kovin rutiineihin kiinnittynyt, vieraassa paikassa syöminen, nukkuminen, oleminen ylipäätänsä on ihan katastrofi☹ (no juu, erityislapsi on). Eipä paljon matkailu enää innosta, ei edes ravintolassa käynti tai hotelliyö kotimaassa, saati ulkomailla. Ja oma asenne on kyllä kohillaan...

Ai vitsi me ollaan nautittu aina suunnattomasti kaikista lomamatkoista lasten kanssa. Ainoastaan tulee yksi viikon matka mieleen, kun kuopus oli 4 kk. Se oli aikamoista kärsimysta, kun pieni sairastui. Isommat lapset kyllä nauttivat.

Joka vuosi matkustetaan useamman kerran.

Onhan se kuitenkin vaihtelua. Ja jos on valmiit ruuat kuitenkin. Ja yleensä lapset viihtyy ihan uima-altaalla ja rannalla. Kun ei ota stressiä siitä että pitää käydä siellä ja täällä ja nauttii vaan olemisesta. Meillä meni matkat ihan hyvin kun lapset oli pieniä mutta oma asenne ratkaisee. Matkan jälkeen mua väsyttää aina, vaikka olisin yksinkin ollut reissussa.

Vierailija kirjoitti:

Ota pilkku pois ennen kuin-konjunktiota, kun se ei aloita kokonaista lausetta. En matkustellut yhtään ulkomailla lapsen kanssa, ennen kuin oli kolmen ja silloinkin Ruotsiin laivaristeilyllä. Sen jälkeen onkin reissattu sekä kotimaassa että ulkomailla.

Itsekin teit virheitä:

.

Ennen kuin-konjunktiota, silloin kun se ei aloita...

Sen jälkeen olemmekin matkustelleet...

Vierailija kirjoitti:

Oiskohan tämäkin kiinni ihmisestä ja asennoitumisesta. Jokainen mieltää eritavalla millaista on hyvä loma. Kyllä itsellä on reissut lasten ja perheen kanssa tuntuneet ihan parhailta mahdollisilta lomilta vaikka on pitkiä lentoja, hellettä,sadetta,miljoonakaupungin menoa hotelliasumista,pakkaamista jne.Lapset ovat pienestä asti olleet sellaisia,että näyttävät parhaat puolensa arkirutiineista poikkeavissa tilanteissa ja sopeutuvat uusiin paikkoihin helposti.

Toi ei ainakaan ole mikään asennekysymys vaan lapsen persoonasta kiinni. Joillekin rutiini on elintärkeää ja kaikki siitä poikkeava menee kaaokseksi. Sopeutuminen uusiin paikkoihin vaikeaa.