Epävakaa persoonallisuus ja hankala anoppi
Minulla on siis epävakaa persoonallisuushäiriö ja olen nähnyt kovasti vaivaa saavuttaakseni tasapainoisen elinympäristön, jossa tämä taipumus pysyy kontrollissa (käytännössä minimoimalla kaiken ihmiskontaktin). Lähitulevaisuudessa kuitenkin pitäisi muuttaa appivanhempien kanssa samaan taloon, eikä siinä mielestäni ole mitään vikaa, mutta he eivät tiedä taipumuksestani ja anoppini osaa välillä olla melko, öh, räiskyvä persoona? Hänen tapansa suuttua, tiuskia, halveksua ja heittäytyä martyyriksi saa minut yksinkertaisesti kiehumaan. Yritän vastata siihen vähintään neutraalisti, koska tiedän vihani tuhovoiman, mutta kerran jo tilanne räjähti käsiin. Mieheni on pyytänyt häntä lopettamaan tämän lapsellisen käytöksen, mutta sillä ei ole juurikaan ollut vaikutusta. Jotenkin nurinkurista että "sairas" hallitsee tunteensa paremmin kuin henkilö joka on täysin kykenevä normaaliin käytökseen.
Mitä tekisitte tilanteessani? Kertoisitteko poikkeavuudestanne ja perustelisitte sillä miksi vittumaisuuden täytyy loppua yhteisen hyvän eli harmonian vuoksi?
Kommentit (18)
Eiköhän ole melko todennäköistä että anoppikin on epävakaa? Miehet monesti etsivät elämäänsä äitinsä kaltaisen naisen sekä hyvässä että pahassa...
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ole melko todennäköistä että anoppikin on epävakaa? Miehet monesti etsivät elämäänsä äitinsä kaltaisen naisen sekä hyvässä että pahassa...
BPD on harvinaista, 0,6% koko väestöstä. Jos henkilö kykenee normaaliin käytökseen, ei hän mitä luultavimmin ole sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi muutat samaan taloon hänen kanssaan? Ja mistä varmaksi tiedät, että hän on terve?
Näistä kahdesta asiasta en voi liiaksi avautua (mm. tunnistamissyistä), mutta kuten sanoin, yhteen muuttaminen ei ole minulle ongelma, sillä appivanhempani ovat ihan mukavia. Ainoa ongelma on anoppini tapa suuttua (huom! joskus), ja tietämättömyys siitä ettei nukkuvaa karhua kannata tökkiä kepillä
Jokaisella meillä on omat ongelmamme, mutta anopin käytös johtuu luonteesta, ei terveydestä.
-ap
Anopillasi vaikuttaa myös olevan persoonallisuushäiriö. En itse muuttaisi, tuskin hyvää seuraa.
Siis anopilla voi olla joku mielenterveyshäiriö (tai jos käytös muuttunut tuollaiseksi äskettäin niin vaikka dementia), tuon ikäiset ihmiset ei ole useinkaan käyneet missään psykologeilla tai psykiatreilla koska heidän nuoruudessaan jollain oli vain "hankala luonne" ja nykyään henkilö diagnosoitaisi persoonallisuushäiriöiseksi. Luonteestahan sekin häiriö sinänsä johtuu, siis luonne on häiriintynyt. t. toinen epävakaa
Vierailija kirjoitti:
Anopillasi vaikuttaa myös olevan persoonallisuushäiriö. En itse muuttaisi, tuskin hyvää seuraa.
Olen erimieltä. Jos ihminen joskus suuttuu ja käyttäytyy lapsellisesti, ei se tarkoita että hänellä on mikään persoonallisuushäiriö, jos hän on muuten miellyttävä persoona ja sosiaalisessa kanssakäymisessä ei ilmene ongelmia.
Voisihan se auttaa jos sinä itse keskustelisit anopin kanssa, en tiedä tarvitseeko välttämättä mainita tuota persoonallisuushäiriötä, se yleensä kuulostaa aika pahalta ja varmaan useille ekaksi tulee mieleen joku psykopaatti? Voithan sanoa että sinulla on vaikeuksia hillitä joitain reaktioitasi/tunteitasi ja toivot että anoppikin yrittäisi hillitä omiaan. Toki jos sanoisi että "mulla on diagnosoitu mielisairaus (vaikka pers häiriö ei siihen kategoriaan kuulukaan tietääkseni), jos mulle vittuillaan niin en tiedä mitä tapahtuu", se saattaisi pelottaa anopin hiljaiseksi mutta en tiedä kannattaako se.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ole melko todennäköistä että anoppikin on epävakaa? Miehet monesti etsivät elämäänsä äitinsä kaltaisen naisen sekä hyvässä että pahassa...
Av:n nojatuolipsykologi taas paikalla. Tunnettu fakta, kaikki inhottavat tyypit on psykopaatteja tai vähintään narsisteja.
Vierailija kirjoitti:
Voisihan se auttaa jos sinä itse keskustelisit anopin kanssa, en tiedä tarvitseeko välttämättä mainita tuota persoonallisuushäiriötä, se yleensä kuulostaa aika pahalta ja varmaan useille ekaksi tulee mieleen joku psykopaatti? Voithan sanoa että sinulla on vaikeuksia hillitä joitain reaktioitasi/tunteitasi ja toivot että anoppikin yrittäisi hillitä omiaan. Toki jos sanoisi että "mulla on diagnosoitu mielisairaus (vaikka pers häiriö ei siihen kategoriaan kuulukaan tietääkseni), jos mulle vittuillaan niin en tiedä mitä tapahtuu", se saattaisi pelottaa anopin hiljaiseksi mutta en tiedä kannattaako se.
Tätä olen miettinyt. Stigma on aika paha. Toisaalta olen kertonut hänelle jo senkin miksi en koskaan puhu vanhemmistani (kotiväkivalta). Jos kertoisin tästäkin, hän ehkä osaisi olla varovaisempi tai pahimmassa tilanteessa ymmärtäisi miksi käyttäydyn niin ja etten oikeasti vihaa häntä.
-ap
Kappas, siinä epävakaa personaallisuus taas yhtä uhriaan syyllistää. Tämä on niin nähty, niin nähty.
Vierailija kirjoitti:
Kappas, siinä epävakaa personaallisuus taas yhtä uhriaan syyllistää. Tämä on niin nähty, niin nähty.
Joo, ihan hirveää. Tähän mennessä hän on vain ihmetellyt miksi olen niin sulkeutunut ja pidän etäisyyttä ihmisiin. Erimielisyyksien ilmetessä menen sanattomaksi ja poistun (nielemään kiukkuni, itkemään pahaamieltä pois ja odottamaan että ilmapiiri vaihtuu). Ja kerran itkien haukuin häntä tyhmäksi, kun hän sanoi vähän pahasti. Olen tehnyt kamalempiakin asioita elämässäni, mutta ymmärrettyäni viallisuuteni olen tehnyt parhaani ollakseni hyvä/parempi läheisilleni ja olen mielestäni kehittynyt aika hyvin. En ole silti parantunut, enkä välttämättä koskaan parannukaan. Toivon että ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä puhaltaisivat kanssani yhteen hiileen. Ihmiset ovat välillä inhottavia toisilleen, mutta yhteinen harmonia on kaikkien etu.
Ps. Huomaan että yrität provosoida, mutta tuntemattomien sanat eivät herätä minussa juurikaan tunnereaktioita.
-ap
Onko kohtuullista pyytää toista muuttamaan huonoja tapojaan vastineeksi siitä että toinen pahemmassa jamassa oleva tekee parhaansa muuttaakseen itseään. Fair enough.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kappas, siinä epävakaa personaallisuus taas yhtä uhriaan syyllistää. Tämä on niin nähty, niin nähty.
Joo, ihan hirveää. Tähän mennessä hän on vain ihmetellyt miksi olen niin sulkeutunut ja pidän etäisyyttä ihmisiin. Erimielisyyksien ilmetessä menen sanattomaksi ja poistun (nielemään kiukkuni, itkemään pahaamieltä pois ja odottamaan että ilmapiiri vaihtuu). Ja kerran itkien haukuin häntä tyhmäksi, kun hän sanoi vähän pahasti. Olen tehnyt kamalempiakin asioita elämässäni, mutta ymmärrettyäni viallisuuteni olen tehnyt parhaani ollakseni hyvä/parempi läheisilleni ja olen mielestäni kehittynyt aika hyvin. En ole silti parantunut, enkä välttämättä koskaan parannukaan. Toivon että ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä puhaltaisivat kanssani yhteen hiileen. Ihmiset ovat välillä inhottavia toisilleen, mutta yhteinen harmonia on kaikkien etu.
Ps. Huomaan että yrität provosoida, mutta tuntemattomien sanat eivät herätä minussa juurikaan tunnereaktioita.
-ap
Kertoisit nyt ihan avoimesti sille anopille epävakaudestasi, eihän tosta muuten mitään tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kappas, siinä epävakaa personaallisuus taas yhtä uhriaan syyllistää. Tämä on niin nähty, niin nähty.
Joo, ihan hirveää. Tähän mennessä hän on vain ihmetellyt miksi olen niin sulkeutunut ja pidän etäisyyttä ihmisiin. Erimielisyyksien ilmetessä menen sanattomaksi ja poistun (nielemään kiukkuni, itkemään pahaamieltä pois ja odottamaan että ilmapiiri vaihtuu). Ja kerran itkien haukuin häntä tyhmäksi, kun hän sanoi vähän pahasti. Olen tehnyt kamalempiakin asioita elämässäni, mutta ymmärrettyäni viallisuuteni olen tehnyt parhaani ollakseni hyvä/parempi läheisilleni ja olen mielestäni kehittynyt aika hyvin. En ole silti parantunut, enkä välttämättä koskaan parannukaan. Toivon että ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä puhaltaisivat kanssani yhteen hiileen. Ihmiset ovat välillä inhottavia toisilleen, mutta yhteinen harmonia on kaikkien etu.
Ps. Huomaan että yrität provosoida, mutta tuntemattomien sanat eivät herätä minussa juurikaan tunnereaktioita.
-apKertoisit nyt ihan avoimesti sille anopille epävakaudestasi, eihän tosta muuten mitään tule.
Mutta miten muotoilisit asian? Ja missä tilanteessa?
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kappas, siinä epävakaa personaallisuus taas yhtä uhriaan syyllistää. Tämä on niin nähty, niin nähty.
Joo, ihan hirveää. Tähän mennessä hän on vain ihmetellyt miksi olen niin sulkeutunut ja pidän etäisyyttä ihmisiin. Erimielisyyksien ilmetessä menen sanattomaksi ja poistun (nielemään kiukkuni, itkemään pahaamieltä pois ja odottamaan että ilmapiiri vaihtuu). Ja kerran itkien haukuin häntä tyhmäksi, kun hän sanoi vähän pahasti. Olen tehnyt kamalempiakin asioita elämässäni, mutta ymmärrettyäni viallisuuteni olen tehnyt parhaani ollakseni hyvä/parempi läheisilleni ja olen mielestäni kehittynyt aika hyvin. En ole silti parantunut, enkä välttämättä koskaan parannukaan. Toivon että ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä puhaltaisivat kanssani yhteen hiileen. Ihmiset ovat välillä inhottavia toisilleen, mutta yhteinen harmonia on kaikkien etu.
Ps. Huomaan että yrität provosoida, mutta tuntemattomien sanat eivät herätä minussa juurikaan tunnereaktioita.
-apKertoisit nyt ihan avoimesti sille anopille epävakaudestasi, eihän tosta muuten mitään tule.
Mutta miten muotoilisit asian? Ja missä tilanteessa?
-ap
No, jos nyt vaikka alkaisit puhumaan siitä tilanteesta, kun sun käyttäytyminen räjähti käsiin ja selittäisit syyn käytöksellesi ja kertoisit, mitä olet tehnyt ollaksesi vakaampi. Sopivan hetken pystyt parhaiten itse määrittelemään.
Entäs jos anoppi suhtautuukin negatiivisesti, jos kerrot? Vittuilevalle anopille en kertoisi. Tuollainen anoppi voi kylmästi yrittää vaikuttaa väleihin niin, että mukamas sairas miniä ei kelpaa terveelle pojallensa. Joka taasen on anopilta sairasta asennetta, koska siten hän pääsee pojastaankin eroon. Kerro vain vähän tilannetta anopillesi, että olet arka, koska olet joskus nähnyt paljon väkivaltaa. Katso ensin, miten anoppi alkaa suhtautumaan sinuun. Jos vittuilu lisääntyy kuukauden päästä, joko ette muuta tai kerrot kaiken ja katsot taas tilannetta eteenpäin.
Ette te voi asua yhdessä jos ette tunne toisianne, ja ette te tunne toisianne jos et ap ole rehellinen tilanteestasi.
Kuuluuko epävakauteen kyky olla ennakoimatta tulevia tilanteita? Koska hermot kiristyvät aivan tavan tallaajillakin lapsuudenkotiin muutettaessa - saati sitten sellaisilla joilla ei ole niin hyvin rahkeita sietää kuormittavia tilanteita.
Ihmettelen vaan miten lungisti suhtaudut muuttoon.
Miksi muutat samaan taloon hänen kanssaan? Ja mistä varmaksi tiedät, että hän on terve?