Minä en voi ymmärtää miten lapsen uhma voi olla joillekin niin kova järkytys...

Juup. On vähän eri sfääreissä ne " oikeat" uhmat, mutta toisaalta turhaanpa niitä surra etukäteen.

Riittää, että joskus on nähnyt lapsia elämänsä aikana. Vaikka sitten vain kaupassa.



Mielestäni jokaisen pitäisi ymmärtää, että lapset ovat lapsia ja heillä tuo syy-seuraus-suhteiden ymmärtäminen on vielä aika heikkoa (kaikilla aikuisillakaan se ei ole hallinnassa). Lapsilla on myös tapana purkaa väsymyksensä, turhautumisensa kiukuttelemalla rakkailleen, he kun eivät voi vielä sanallisesti ainakaan täysin ilmaista itseään.

Itse koen, että monien lapsien käyttäytymisen liittyvien asioiden pitäisi olla itsestään selvyyksiä.

kuin itse kokea se jokapäiväisessä elämässään. Olen nähnyt kiukuttelevia lapsia kaupassa ym. mutta kyllä tahtoo pinna loppua tämän oman uhmiksen kanssa, kun samat taistot käydään läpi päivästä toiseen ja monta kertaa.



Meitä äitejäkin on eriluonteisia ja jokainen joutuu kokemaan ne oman luonteensa heikkoudet ja rajat lasten kanssa kantapään kautta. Lapsen käytösteorian tuntemus on kuitenkin eri kuin se käytännön kasvatustyö.

uhmannut, kuten yhden tuttavani lapsi sanoi vastaan vasta 3 v ja toisen ekan kerran vasta 6 v. Oma esikoiseni on ollut esiuhmassa 1,5 v ja varsinaisessa uhmassa 3 v. Ja mitä sitä ylipäätään taivastelemaan? Lapsetkin ovat niin erilaisia kuten on vanhemmatkin.

ja olen ammatiltani koulutettu lto. Jotenkin oman lapsen kanssa se oli niin intensiivistä ja rajua, oli aika shokki se 1,5 vuoden taistelu! Tosin meidän pikkuneiti on harvinaisen temperamenttinen tapaus, ei ns. helppo lapsi. Ja töissä olen meidän talosta se kärsivällisin ja pitkäpinnaisin täti, joka pärjää pahimpienkin uhmisten kanssa. Se oli kamalaa aikaa oman lapsen kanssa, vaikka tohdin sanoa, että mulla oli aika laajat tiedot uhmaiästä sekä teoriassa että käytännössä.

Mutta kun arjessa tappelet viikosta toiseen ja monta kertaa päivässä saman asian tiimoilta, niin kyllä se on vähän eri maailma. Ei kai kukaan ennen lapsia oikeasti ole tajunnut mitä se uhmaikäisen saati teini-ikäisen kanssa eläminen pahimmillaan on. Voisi olla syntyvyys laskemaan päin jos kaiken osaisi ennustaa etukäteen ;) Kolme uhmaikää täälläkin jo takana ja ekaa murrosikää tässä odotellaan.

Kyllä minulla oli ennen lapsia realistiset odotukset uhmaikien yms. suhteen, joten minulle ne eivät ole yllätyksenä tulleet. Minulla on ilmeisesti mielettömän pitkä pinna, mutta en kyllä juuri hermostu lasten kanssa vaikka kuinka uhmataan ja huudetaan joka asiasta. Minulle on selvää, että ne ovat lapsia ja minä se aikuinen eli minun tehtäväni on reagoida rauhallisesti ja johdonmukaisesti eteen tuleviin konflikteihin ja ongelmiin, lapsilta en voi odottaa samaa ainakaan joka tilanteessa.



Minä olen kyllä pystynyt ennakoimaan tilanteita ja realistina en yleensä koe mitään kovin väsyttävänä, olen tiennyt mitä tulevan pitää.

Ja meillä on muuten kyllä koettu koliikki, pahaa uhmaa, astmaa ja allergioita jne. En nyt kuitenkaan edes tarkoita, että jokaiseen skenaarioon pitäisi osata valmistautua vaan tarkoitain vain, että se kokonaiskuva pitäisi kyllä osata nähdä jo etukäteen.

Kirjoituksesi kuvastavat jonkinasteista empatian puutetta ja itsekorostuksen tarvetta. En voi muuta sanoa.

Sinä se olet Äiti isolla Ä:llä. Hienoa, että sinulla on pitkä pinna ja ne kuuluisat lehmän hermot. Sinun laisiasi äitejä tarvitaan jotta me muut tiedämme kuinka onnettomia ja huonoja olemme kun hermomme pettävät uhmistemme kanssa.

Jatka samaan tahtiin!

Etkö sinä sitten ota asioista etukäteen selvää? Siis niin, että edes jotain tiedät siitä mitä mahdollisesti tulee tapahtumaan?



Pidän itseäni myös empaattisena ihmisenä, mutta voit olla oikeassa että se ei näihin viesteihini välity. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole arvostella yksilöitä vaan lähinnä ihmetellä tätä yleistä ilmiötä eli sitä että kaikkeen mennään sokkona. Ei keskustella mistään tärkeistä asioista ennen naimisiin menoa, ei mietitä mitä kaikkea lapsi tuo mukanaan, ei varaduta mihinkään tulevaan. Samalla toki ymmärrän, että elämä tuo yllätyksiä tullessaan, mutta en vain käsitä miten joihinkin perusasioihin ei edes teoriassa tutustuta etukäteen. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Minulla menee hermo hyvin nopeastikin, kun kyseessä on läheinen aikuinen ihminen, jolta sitä järkevää käytöstä voi odottaakin. Lasten kanssa pinnani on kuitenkin pitkä. Ei se minusta yli-ihmistä tee ja en voi ymmärtää miten joku voi loukkaantua siitä, että minä en yleensä hermostu lasteni kanssa?

Jos edes tälläiset perusasiat eivät ole hallussa niin voiko muutakaan odottaa?

Jos ihmiset oikeasti tajuaisivat jo ennalta esim. synnytyksen kivut, koliikkilapsen itkut ja siitä seuraavan valvomisen, uhmaikäisen sietämättömyyden, sen miten vanhemmuus SITOO jne jne.... ni ei varmaan lisäännyttäisi ihan tähän tahtiin täällä maan päällä :)



Ja ainahan (tai yleensä) lapseton kuvittelee tekevänsä kaiken toisin ja paremmin kuin kukaan vanhempi ennen (" mun lapseni ei sitten kiukuttele kaupassa" , " mä kasvatan lapsestani hyväkäytöksisen ja klitin" jne jne) :D



Semmosta se on ja sillä on ihan vissi tarkoitus.

Tarkoitan vain, että ne asiat pitäisi kuitenkin tiedostaa.