Kertokaapas, millaisia asioita olette salanneet omilta jopa aikuisiltakin lapsiltanne?
Niin? Millaisia asioita? Itse olen kertonut omille aikuisille lapsilleni jopa sukuuni liittyneiden (esim. avioliittojen myötä) ihmisten vaikeita asioita ja kohtaloita, joista ei paljon kylillä huudella.
Olen kertonut myös oman sukuni joistakin ei niin miellyttävistä totuuksista omille lapsilleni.
En ole halunnut salata mitään, koska omien lasten on hyvä tietää kaikki ne ikävätkin asiat sukunsa piireistä, joista ei yleensä puhuta kuin korkeintaan niiden henkilöiden kanssa, jotka tietävät ja/tai ovat kokeneet/nähneet likeltä, kuinka asiat ovat loppuen lopuksi menneet.
Yleensäkään en ymmärrä salailua. Pimeimmätkin asiat on hyvä tuoda päivän valoon ja kertoa itse, eikä antaa omien lastensakaan kuulla niitä joskus sitten muilta ihmisiltä.
Koska sellaista asiaa ei olekkaan, joka ei tulisi lastemme tietoon jossain elämänsä vaiheessa. Ja onhan se järkytys, jos saa tietää jonkin oleellisen asian, jota on pimitetty vuosikymmeniä; ja kukaan ei ole kertonut.
Kommentit (31)
Olen lottovoittaja. En ole kertonut asiasta miehelleni enkä lapsille. Hämmästyvät sitten perukirjoituksessa kun pankista ilmoitetaan yli miljoonan euron korkeakorkoisesta tilistä. Siis jos osaavat kysyä kaikista pankeista. Mies joskus ihmettelee kun pankki lähettää jatkuvasti kutsuja sijoitusiltaan. Tein testamentin, missä kerrotaan rahoista. Puolet omalle suvulle, puolet ex-mieheni lapsille. Minulla on valta päättää, mihin puolet rahoista menee.
Salaan niiltä paljonkin omia henkilökohtaisia asioitani, esim. oman nuoruuteni sekoiluja päihteiden kanssa, omia sairauksiani tai minun ja puolisoni välisiä asioita. Ei lasten tarvitse kaikkea vanhemmistaan tietää.
Vierailija kirjoitti:
Olen lottovoittaja. En ole kertonut asiasta miehelleni enkä lapsille. Hämmästyvät sitten perukirjoituksessa kun pankista ilmoitetaan yli miljoonan euron korkeakorkoisesta tilistä. Siis jos osaavat kysyä kaikista pankeista. Mies joskus ihmettelee kun pankki lähettää jatkuvasti kutsuja sijoitusiltaan. Tein testamentin, missä kerrotaan rahoista. Puolet omalle suvulle, puolet ex-mieheni lapsille. Minulla on valta päättää, mihin puolet rahoista menee.
Miksi et käytä rahoja?
Lesbous ja suhteet naisiin. Naisystäväni olen aina esitellyt "työkavereina" tai hyvinä ystävinä ja lasten isästä sekä erosin koska "kasvettiin erilleen".
En ymmärrä miksi minun pitäisi kertoa kaikki asiani lapsilleni? Ei heihin vaikuta mitenkään se, että minulla oli parikymppisenä kuuma suhde ranskalaiseen mieheen.
Aika paljon olen jättänyt kertomatta lapsille asioita, sekä omia että miehen. Minä olen yksilö, samoin mieheni, ei kaikkea tarvitse eikä pidä perheessäkään jakaa. Jos asia on tärkeä ja vaikuttaa nykyelämässä johonkin, sellaiset kerrotaan vaikka olisivat kipeitäkin asioita, muut saavat jäädä kertomattomien tarinoiden museoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lottovoittaja. En ole kertonut asiasta miehelleni enkä lapsille. Hämmästyvät sitten perukirjoituksessa kun pankista ilmoitetaan yli miljoonan euron korkeakorkoisesta tilistä. Siis jos osaavat kysyä kaikista pankeista. Mies joskus ihmettelee kun pankki lähettää jatkuvasti kutsuja sijoitusiltaan. Tein testamentin, missä kerrotaan rahoista. Puolet omalle suvulle, puolet ex-mieheni lapsille. Minulla on valta päättää, mihin puolet rahoista menee.
Miksi et käytä rahoja?
Samaa ihmettelen. Kyllä minä käyttäisin rahat yhdessä mieheni kanssa. Tällä hetkellälapset ovat niin pieniä, että eivät ymmärtäisi voitosta mitään. Reissailtaisiin kaikki yhdessä paljon ym.
Mä olen niin utelias, että haluaisin tietää, että onko sukulaislapsilleni kerrottu lähiperheenjäsentensä kohtaloista esim. itsemurhista, mielisairaudesta, lapseen kohdistuneesta seksuaalihäiriköstä, alaikäisen ns.vahinkolapsesta jne.?
Aborteista ei tarvitse tietääkään, koska ne eivät ole rikoksia, eikä homoudet ja lesboudet.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon olen jättänyt kertomatta lapsille asioita, sekä omia että miehen. Minä olen yksilö, samoin mieheni, ei kaikkea tarvitse eikä pidä perheessäkään jakaa. Jos asia on tärkeä ja vaikuttaa nykyelämässä johonkin, sellaiset kerrotaan vaikka olisivat kipeitäkin asioita, muut saavat jäädä kertomattomien tarinoiden museoon.
Kyllähän esim. oman toisen vanhemman mielen sairaus lääkityksineen pitää kertoa omille lapsille, koska toiset mielen sairaudet ovat vahvasti periytyviä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi minun pitäisi kertoa kaikki asiani lapsilleni? Ei heihin vaikuta mitenkään se, että minulla oli parikymppisenä kuuma suhde ranskalaiseen mieheen.
Höh, eihän tuollainen entinen ns. kuuma suhde ole edes sellainen negatiivinen asia, jota ei lapsille voisi kertoakin.:)
Lottovoittaja vastaa: Ei tarvitse paljinkaan kuluttaa niitä rahoja. Ensinnäkin reissaan niin paljon kuin huvitaa miehen rahoilla. En viitsi jäädä pois töistäkään, pelkään homehtumista kotona. Ostan kyllä kaikkea kivaa, mitä haluan, mutta uskokaa, ei niillä Vuittoneilla onnea saa. Elämä oli mallillaan ilman lottovoittoakin, enhalua pilata sitä vetäisemällä rahat tiskiin. Ei miljoonasta paljon jää, kun on neljä lasta. Tulevat lapsenlapset tarvivat rahaa enemmänkin, ehkä. Ehkä sijoitan sen heidän koulutukseensa, saa nähdä. Mutta senkin teen ilman lottovoittajan leimaaa.
Kirjoitettu puhlimesta.
Ei minulla ole mitään salattavaa. Korkeintaan joku suklaalevy joskus kaapin perällä. Kun kuolen, päiväkirjoistani voi lukea loputkin nuoruuden seikkailut, jos kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Lottovoittaja vastaa: Ei tarvitse paljinkaan kuluttaa niitä rahoja. Ensinnäkin reissaan niin paljon kuin huvitaa miehen rahoilla. En viitsi jäädä pois töistäkään, pelkään homehtumista kotona. Ostan kyllä kaikkea kivaa, mitä haluan, mutta uskokaa, ei niillä Vuittoneilla onnea saa. Elämä oli mallillaan ilman lottovoittoakin, enhalua pilata sitä vetäisemällä rahat tiskiin. Ei miljoonasta paljon jää, kun on neljä lasta. Tulevat lapsenlapset tarvivat rahaa enemmänkin, ehkä. Ehkä sijoitan sen heidän koulutukseensa, saa nähdä. Mutta senkin teen ilman lottovoittajan leimaaa.
Kirjoitettu puhlimesta.
Just joo. Miljoona jemmassa ja reissaa miehen rahoilla... Tosi uskottavaa tai tosi kusipäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lottovoittaja. En ole kertonut asiasta miehelleni enkä lapsille. Hämmästyvät sitten perukirjoituksessa kun pankista ilmoitetaan yli miljoonan euron korkeakorkoisesta tilistä. Siis jos osaavat kysyä kaikista pankeista. Mies joskus ihmettelee kun pankki lähettää jatkuvasti kutsuja sijoitusiltaan. Tein testamentin, missä kerrotaan rahoista. Puolet omalle suvulle, puolet ex-mieheni lapsille. Minulla on valta päättää, mihin puolet rahoista menee.
Miksi et käytä rahoja?
Hän haluaa tehdä kuolemanjälkeisen kepposen. Harmi ettei ole enää itse näkemässä miehen ja lasten ilmettä. Menee jekku ihan hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Että heillä on 3. veli, eri isät
Siis tarkoitatko, että sulla on lapsia eri miesten kanssa, mutta ne lapset eivät tiedä toisistaan mitään? Asuvatko ne sitten isiensä kanssa ja tapaatko niitä vain yksi kerrallaan?
En kertonut raskaudesta ja abortista 4-vuotiaalle lapselleni, tuskin kerron silloinkaan, kun hän on isompi.
Lottovoittajajuttua en usko. Selviäishän se vaikka nyt aviopuolisoiden verotuksessa nuo pääomatulot. Ja kuka muutenkaan nylyään laittaa kaikki korkeakorkoiselle tilille, kun on matalat korot. Eli en usko.ja vielä pankkien konkurssimahdollisuus, kun vain 100 000 taataan. Kuka ottaisi tommosen riskin.
Viimeistään selviäisi, kun tuut vanhaksi ja tilin rahat vaikuttaa hoitomaksuun. (Tai lapset tulee edunvalvojiksi)
Höpöjuttua! Kukaan ei sijoittaisi noin.
Minkähänlaisista asioista nyt puhutaan? Toki kerron lapsille kaikki heitä koskevat asiat, mutta muita sukulaisia koskevat asiat nyt ei suoranaisesti kuulu heille.
En ole kertonut, että eräs sukulainen on istunut murhasta. Toisaalta, ei nähdä häntä kuin sukujuhlissa.