Naimisissa olevat! Miksi hylkäätte eronneet ystävän?

Oisko samankaltaisesta syystä kuin naimisiin menevät hylkäävät sinkkuystävänsä?

En mitenkään koe hylänneeni eronnutta, jonka elämän tilanne muuttuu erinlaiseksi kuin omani. Toki kysyn kuulumisia, mutta jos ei enää ole mitään yhteistä hänen kanssaan niin miksi viettäisin hänen kanssaa aikaani, kun se sinkkuelämä ei minun kuvioihin sovi. Kumpi sitten hylkään kummankin, kun hän ei enää tule meille esim vaan grillaamaaan. Joten eiköhän tämäkin ihmissuhde ihan kahden kauppaa ole, eikä voi vain yhtä osapuolta syyttää.

No, mä en hylännyt, mutta eronnut ystäväni kyllä hylkäsi minut. Hän oli itse erossaan aloitteellinen ja kertomansa mukaan oli tosi tyytyväinen ratkaisuunsa. Uusi mieskin löytyi käytännössä saman tien. Mutta senpä jälkeen hänestä ei olekaan kuulunut. Minä olen soitellut perään ja pyytänyt lenkille, shoppailemaan yms. mitä nyt yleensäkin normaalisti puuhailtiin. Mutta ei, vastaus on aina, että nyt ei sovi, katsotaan paremmalla ajalla. No, kaksi vuotta on mennyt, eikä sitä parempaa aikaa näytä tulevan.

Eroa läpikäyvä ei puhu mistään muusta kuin itsestään, exästään ja rahasta. Vaikka miten yrität vääntää puhetta yleisemmälle tasolle niin ei, sinne omaan napaan mennään.

Valitetaan kun kävi niin huono tuuri että sai niin huonon puolison ja taas pääsee pitämään monologiaan omasta erinomaisuudestaan. Ja kuinka saisi kenet hyvänsä, kyse on vain siitä kenet hän huolii. Kas kun hänellä on tasovaatimus. 

Tätä jaksaa aikansa kun ajattelee että se on vielä sitä eron läpikäymistä, mutta nyt kun on jo kulunut yli 3 vuotta niin ei vaan jaksa....niin tähän kolmeen vuoteen on mahtunut uusia puolisoita tusinan verran ja niiden plussat ja miinukset on pitänyt laskea, ettei hän vaan tee hätiköityä päätöstä.

Minun silmissäni alkaa olla melkoinen kiertopalkinto ja tuntuu että hän itse ei ylitä kenekään tasoa.

Minä, minä, minä, minä

En ole kyllä hylännyt. Jos jotain niin päinvastoin, varsinkin jos hän on ilmaissut kaipaavansa tukea ja seuraa.

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään koe hylänneeni eronnutta, jonka elämän tilanne muuttuu erinlaiseksi kuin omani. Toki kysyn kuulumisia, mutta jos ei enää ole mitään yhteistä hänen kanssaan niin miksi viettäisin hänen kanssaa aikaani, kun se sinkkuelämä ei minun kuvioihin sovi. Kumpi sitten hylkään kummankin, kun hän ei enää tule meille esim vaan grillaamaaan. Joten eiköhän tämäkin ihmissuhde ihan kahden kauppaa ole, eikä voi vain yhtä osapuolta syyttää.

Miten eroamisesta seuraa se, että ei ole enää mitään yhteistä? Onko parisuhteessa oleminen sitten se tärkeä yhdistävä tekijä?