Miksi laitatte lapsenne ostoskärrin ostoksille varattuun tilaan?
Sinne kuitenkin laitetaan tavarat, jotka laitetaan jääkaappiin ja, jos ei poista pakkauksistaan myös ruokapöytään (ja jotka ovat pyörineet lastenne vaatteiden ja kenkien paskoissa)...
Kommentit (9)
No en ole ikinä laittanut, harvemmin siellä lapsia näkee, itse asiassa en osaa sanoa olenko nähnyt koskaan. 2 kertaa olen nähnyt kun teini työntää toista ostoskärryissä. Ei ole hyvä tietty sekään.
En laitakkaan. Ne osaa kävellä ihan itse.
Tyttäreni, jolla kolme lasta, oli kerran huomauttanut k.o. asiasta jollekin vanhemmalle, jonka lapsukainen oli istunut ostoskärryissä kengät jalassa. Lapsi oli jo muutaman vuoden ikäinen, joten olisi hyvin voinut kävellä. Vanhempi oli sanonut "mitä se sua liikuttaa". Tytär siihen, että kengissä voi olla mm. koirankakkaa, joka voi joutua seuraavan ostoksiin. Nykyään ohjeistan puolisoani, joka käy kaupassa, pakkaamaan pussiin kaiken, vaikka esim. banaanit voisi ostaa ilman pussia.
Täälläpäin kärryyn laitetaan vauva kaukalossa., ei isompia lapsia.
Voi kun tietäisitte missä kaikkialla ne teidän ostamat tuotteet on pyörineet ennen kuin ne päätyvät kärryjen kautta teidän jääkaappeihin ja ruokapöytiin. Siinä ei yhden lapsen kenkien pohjat tee juuta eikä jaata.
Moneskohan ketju tästä aiheesta :D
Mutta joo itseä kans ärsyttää tää . Joskus näin prismassa kouluikäisen tytön joka kiipesi sinne kärryyn istumaan ! Ja äiti ylpeänä työnteli.
En laita. 2-vuotias on siinä lapsille tarkoitetussa istuinosassa. Vähän isommat kävelee. En oo kyllä vuosiin nähny muittenkaan niin tekevän.
Ei kai kukaan enää laita?
Kaupan henkilökunta on opastettu puuttumaan tälläisiin tilanteisiin