Entinen koulukiusaaja, nykyinen mukava mummo

Se alkoi lapsuuden pihaleikeistä joissa tämä tyttö aina pyrki hylkäämään ja eristämään jonkun ilman mitään syytä, silloin minä en ollut kohteena vaan hän iski johonkin itseään heikompaan yksilöön. Monet kerrat leikki loppui siihen että ensin puolustin itkevää kaveria ja vastustin kiusaajaa, sitten yritin lohdutella uhria kotimatkalla.

Yläasteella jouduin jo itse kiusanteon kohteeksi koulussa, tosin olin jo aavistanut että se kääntyy jossain vaiheessa minuun ja minulla oli muitakin ystäviä, joten siitä seurasi ainoastaan etääntyminen. Kiusaaja sai vain yhden liittolaisen itselleen, mutta koska hän oli ns. kiltti oppilas ja valtavan söpö ulkonäöltään niin ei siihen kukaan opettaja puuttunut.

Peruskoulun jälkeen yhteinen kaveripiiri yhdisti meidät takaisin siedettäviin väleihin ja sama vittuilu jatkui yhteisissä illanistujaisissa, ei kuitenkaan minulle. Osa meistä oli hyväksyttyjä ja pari joutui kohteen osaan ja todellakaan kukaan ei pystynyt tukkimaan suuta tältä matamilta kun se kerran aloitti, ei edes oma elämänkumppani.
Se kaveripiiri hajaantui maailmalle ja meidän yhteydenpitomme jäi satunnaiseksi, aikuistuimme ja nuo jutut unohtuivat minultakin.

Nyt vuosien jälkeen hän on hyvin onnellinen ja kaikkea näyttää elämässä olevan. Täältä kauempaa mietin, vieläköhän ystäväpiirissä on joku, joka välillä saa kokea henkisen kylmän suihkun?