Voiko koiralle syöttää aina allergianappulaa?
Mielipiteitä kaivataan koirallisilta.
Koira alkoi oirehtia kutinalla, ihottumalla ja laihtumisella vuoden alussa, ja joitain mahaoireita oli ilmaantunut aikaisemminkin vähitellen. Eläinlääkäri epäili ruoka-aineallergiaa ja käski vaihtaa koiralle ruuaksi Royal Caninin hypoallerginec -nappulat. Syötettiin sitten pelkästään niitä ja kahdessa kuukaudessa koira parani entiselleen ja voi taas oikein hyvin. Nyt pitäisi kuulemma jatkaa toiset kaksi kuukautta antaen pelkästään sitä samaa nappulaa ja sitten, jos halutaan, kokeilla lisätä mukaan yksi ruoka-aine kerrallaan, esim. kanasta alkaen. Lekurin mukaan koira pärjäisi kuitenkin hyvin myös pelkällä samalla nappulalla (mutta me kyllä aiomme yrittää seata mukaan muutakin ruokaa ja toivotaan, että nappulatkin voisimme vaihtaa joskus laadukkaampaan merkkiin, jos koiralle sopiva vaihtoehto vain löytyy).
Mutta onko niin, että samallakin nappulalla koira voisi elää pitkän elämän? Eikö yhden nappulan antaminen ole koiralle pitemmän päälle yksipuolista?
Lukisin myös mielelläni kokemuksia niistä ruoka-aineista, joita muiden allergiset koirat ovat sulattaneet hyvin.