Mitä tehdä järkyttävälle koirakuumeelle?
Onko järkeä edes suunnitella koiran ottamista 20- vuotiaana opiskelijana? Olen nyt viime syksystä alkaen haaveillut koirasta ja tuntuu etten kestä enää. Tulevaisuudessa haluaisin matkustella ja ehkä muuttaakin ulkomaille, minkä vuoksi olen ajatellut pientä koiraa, sen saisi lentokoneen matkustamoon kantolaukussa kohtalaisen helposti.
Rahaa ei tosiaan opiskelijana ole hirveästi, mutta budjetoinnilla varmasti saisin tarvittavan summan koiran hankintaan ja hätävaraksi yllättäviin eläinlääkärimenoihin. Mutta ne rahat on tietysti sitten muusta pois. Mietittyttää myös rajoittaisiko koira hirveästi ns. tyypillistä nuoren ihmisen elämää, satunnaista baareilua ja mahdollisia mökkiviikonloppuja?
Kotona meillä oli aina koiria, tiedän siis mitä koiran omistaminen pitää sisällään (lenkkeilyt jne.), mutten koskaan ollut itse vastuussa kys. koirista.
Tuntuu että koko koira on ihan mahdoton ajatus tässä tilanteessa, mitäs mieltä mammat on?
No minä otin koiran ja kasvatin ekan pentueenikin yliopisto-opiskelijana. MUTTA minä tiesin etten halua minnekään ulkomaille enkä bilettää tms, kun olin kotihiiriluonne. Koiraharrastukset oli ne minun menoni, siinä missä opiskelijabileet joidenkin muiden.
Sanoisin, että KYLLÄ, koira rajoittaa erittäin rajusti tyypillistä nuoren elämää, eli jos sellaista haluat viettää, niin jätä ihmeessä se koira toistaiseksi hankkimatta. Nauti nyt siitä nuoren elämästä, matkustele jne ja ota se koira sitten jos sinua joskus alkaa menemiset kyllästyttää ja olet valmis asettumaan paikoillesi.